Kirjaimellisesti lahjakas / Literally Gifted

March 26th, 2012 Ville

Maailman sarjakuvat ry:n kouluttajana Tansaniassa saattoi törmätä huikeisiin esitietokoneaikaisiin taitoihin.
     Kurssilaiset olivat kansalaisjärjestöaktiiveja laidasta laitaan. Mm. seinäsarjakuva on järjestöille edullinen ja huomiota sekä keskustelua herättävä viestintäväline (vaikka käsin tekeminen ei sinänsä ole seudulla poikkeuksellinen ihme).
     Kuvassa näkyy paikallinen taitto-ohjelma ja painolaitos samassa persoonassa katutoimistossaan. Asiakas kertoi esteettiset toiveensa: keskitetty teksti ladottuna kapealla antiikvafontilla. Mestari kastoi siveltimensä ja aloitti lakanan vasemmasta reunasta – kirjainleikkausmalliin vilkuilematta ja luonnostelematta.


As a World Comics Finland’s teacher in Tansania I encountered some amazing pre-computer skills. The typographer started painting the banner without sketching.

Mediadesignin puolesta

March 26th, 2012 Lasse

Design on keskeinen osa laatujournalismia

Helsinki on tänä vuonna maailman designpääkaupunki. Juhlahumun varjoon jää helposti se, että yksi designin alueista ei voi hyvin: median visuaalisuus tuntuu köyhtyvän erityisesti lehtien toimituksissa.
    Grafian hallituksen puheenjohtaja Jon Granström arvostelee Journalisti-lehdessä (12.1.) mediatalojen johtajien esittämiä prosessiteollisuudesta tuttuja oppeja. Hän pitää niitä vaarallisina ja epäilee vahvasti niiden soveltamista media-alaan.
    Media-ala elää voimakkainta murrosta sitten työvälineiden ja toimitusten digitalisoitumisen. Journalistisen työn luonne ei ole muuttunut sen yksinkertaisemmaksi kuin aiemminkaan – päinvastoin. Analyyttisen ja visuaalisesti taidokkaan laatujournalismin tarve on kasvanut internetin uusien julkaisualustojen ristiaallokossa entisestään. Se ei päästä 2000-luvun mediaa helpolla. Designin merkitys ymmärretään uuden automallin ja huonekalujen suunnittelussa ja valmistuksessa, mutta kuinka asia nähdään mediassa?

Suomessa kaupallisen kilpailun ja rationalisoinnin näyttää saavan tuntea nahoissaan ensimmäisenä visuaalinen viestintä. Kun median – myös mobiilin – kustantajat unohtavat tuotteidensa käytettävyyden ja funktionaalisuuden, ne aliarvioivat tuotteiden käyttäjät eli tilaajat ja ostajat.
     Vaikka visuaalisen muotoilun ja kuvajournalismin merkitys on tunnustettu laajalti, useissa mediataloissa oman oksan sahaaminen on aloitettu ulkoasutoimituksista. Ilmiö on erityisen huolestuttava nyt, kun journalistinen viestintä tarvitsisi kaikki mahdolliset keinot voidakseen hyvin myös tulevaisuuden monimuotoisessa viestintäkulttuurissa, kuten elektronisissa lukulaitteissa.

Journalistinen muotoilu on ensivaikutelman taidetta. Visuaalisuuden synnyttämä välitön mielikuva voi joko pelastaa tai tuhota tärkeän viestin. Visuaalisuus tulee aina tekstisisällön ja lukijan väliin. Valokuvat, kuvitukset, tietografiikka ja julkaisun visuaalinen muotoilu vaikuttavat lukijan kokemukseen ja näin myös lehden menestykseen olennaisesti.
     Journalistinen valokuva havainnoi ja dokumentoi maailmaa. Kukapa ei muistaisi presidentti Urho Kekkosen eroa, WTC-iskuja ja jääkiekon MM-kisoja kuvallisina kokemuksina. Kuva voi myös argumentoida samalla tavalla kuin sanakin. Uutiskuvien lisäksi kuvakertomukset ajan ilmiöistä ja ihmisistä osoittavat sen, miltä maailma näyttää juuri nyt. Ilman valokuvia lehdet olisivat koruttomia tiedotteita.
     Piirroskuvitus ja informaatiografiikka toimivat valokuvan ja kirjoitetun tekstin välissä. Kuvitus pelaa usein kieli- ja vertauskuvilla. Kuvitus ja tietografiikka voivat kertoa hetkessä, kuinka valtion budjetti rakentuu, ja ottaa kantaa siihen, miten politiikalle ja poliitikoille luodaan kasvot. Kuvituksella voidaan kertoa näkymättömistä muutoksista tai pinnanalaisista prosesseista, kuten vallan keskittymisestä ja kansalaisten eriarvoistumisesta.

Lehtijournalismi ei ole koskaan pelkkää tiedon välittämistä. Parhaimmillaan sana ja kuva tukevat toisiaan ja tekevät visuaalisesta viestinnästä ylivertaisen tavan välittää tietoa ja tunteita.
     Jos media unohtaa syvällisen journalistisen visualisoinnin, se on kuin kakun koristamista vailla maukasta sisältöä. Julkaisut tasapäistyvät ja alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan. Ne köyhtyvät sisällöllistä tyhjyyttä huokuvaksi pintavisuaalisuudeksi.
     Visuaalinen suunnittelu ja muu toimitustyö ovat elävien ja tuntevien ihmisten yhteistyötä, josta ei voi ulkoistaa osaa tekijöistä. Kirjoittajat, kuvaajat, graafikot ja taittajat luovat tiimin, jossa kullakin on oma roolinsa. Mitään oikotietä tai patenttiratkaisua viestin perillemenoon ja samalla median menestykseen ei ole.
     Pelkkä pintaestetiikka ei riitä. Applen aikoinaan lanseeraama pyöreä tietokoneen hiiri on varoittava esimerkki pinta- ja funktionaalisen designin ristiriidasta.
     On turha kuvitella, että taiton automatisointi korvaisi lehden verbaalisen ja visuaalisen aineiston suunnittelun, eikä erikoisominaisuuksilla varustettu digitaalinen valokuvakamera tai tietokoneohjelma tee kenestäkään automaattisesti taitavaa kuvajournalistia. Teknisistä muutoksista huolimatta journalismi on edelleen ihmisten viestintää toisille ihmisille.

Internet on tehnyt jokaisesta kotisurffailijasta potentiaalisen julkaisijan tai visualistin. Se, mikä nopeudessa voitetaan, hävitään kuitenkin ilmiöiden tai asioiden käsittelyssä. Journalistinen tarina ei synny satunnaisista kuvakoosteista, eikä laadukas graafinen muotoilu ole mahdollista internetistä ladattavien jäykkien julkaisualustojen ehdoilla.
     Joukko klikattavia valokuvia ei ole sama kuin hienosti ja älykkäästi editoitu kuvareportaasi. Tieteellinen tutkimus tai monimutkainen taloudellinen prosessi avautuu vasta kun graafikko muotoilee sen ymmärrettäväksi visuaaliseksi esitykseksi.

Kun yhteiskunta monimutkaistuu ja pirstaloituu, selittävää ja selkeyttävää visuaalista journalismia tarvitaan yhä enemmän.
    Laatujournalismilla on suora yhteys jopa demokratisoitumiseen. Sosiaalinen media vaikutti ratkaisevasti arabimaailman avautumiseen, mutta se riittää vain ensi askeliin. Poliittisten tapahtumien ja prosessien selittämiseen sekä ristiriitaisten mielikuvien välittämiseen tarvitaan ammattilaisia, jotka jopa henkensä kaupalla välittävät ja analysoivat viestejään muulle maailmalle.
     Onko Suomessa varaa upottaa koko journalistinen kulttuuri asettamalla vastakkain kuvan ja tekstin tekijät? Median tuomiopäivän saarnaajillakin on itsekäs ja kaupallinen missionsa. He kaipaavat lisäarvoa bisnekselleen, joka voi jyrätä mediadesignin sen juhlavuotena. 

Tämän tekstin olen kirjoittanut yhdessä Hannu Vanhasen kanssa ja se on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 27. tammikuuta 2012.


Taidelinkkejä / Art Links

March 23rd, 2012 Harri

Ohessa pari linkkiä, joita itse käyn katselemassa epämääräisen säännöllisesti. Nykytaidetta, seassa jopa taiteen korkeinta muotoa eli arkkitehtuuria. Arkkitehti on päästänyt tämmöisen ajatuksen suustaan, luonnollisesti. Mielenkiintoisia tekijöitä vain klikkauksen päässä, olkaa hyvä: Sweet StationArt Attacks! Online

Ja sitten vielä kymmenen kuvittaja-taiteilijan yhteinen blogi. Nämä ovat kaikki äijiä: Muddy Colors

Lopuksi löytö. Tämä nainen saa maalaamisen vaikuttamaan helpolta. Mielenkiintoista nähdä, kun hänen aihepiirinsä ja sisältönsä laajenee: The Art of L. D. Austin


Interesting art links just for you.

Mogasinks mä? / Did I Screw Up?

March 22nd, 2012 Vesa

Timo Räty, AKT:n pahamaineinen pomomies, kiusaajaksi leimattu ja hankalaksi väitetty. Tein Suomen Kuvalehteen hänestä kuvan, ajattelin että tehdään miehestä sitten kunnolla alistaja, kun kerran niin joka tapauksessa väitetään, näytetään se mikä jää muuten takahuoneisiin ja kabinetteihin.
     Palautteen perusteella tässä ollaan kuitenkin ”silleen”.
     Äh, ja mä vielä pidensin tuon jakkar... naisen helmaakin ettei tätä tulkintaa tulisi. Hitto!

Timo Räty, the infamous boss at AKT, an alleged bully and a bad guy. I made this for a magazine to show what goes on behind the closed doors of the cabinets.
     I never meant it to portray them ”doing it”.
     Shoot! And I even made sure the skirt is visible enough to avoid that connotation.

Mä tanssin hullun lailla

March 19th, 2012 Timo

Maalattuja naisia! Serpentiiniä ja sihi-juomaa! Tekoverta ja kevytsavukkeita! Työelämäni on nykyään kovin seesteistä. Aika ajoin muistelenkin urani hurjia vuosia, joista ei totisesti vauhtia ja vaaratilanteita puuttunut. 
     Keväällä 2003 suunnittelin kantta Juli Zehin angstiseen huumeodysseiaan Kotkia ja enkeleitä. Sarjafilmeistä saamani käsityksen mukaan huumeilu saa veren turskimaan käyttäjän käkättimestä. Niinpä lorautin peiteväriä ystävättäreni sieraimeen ja kaivoin kamerani esiin. 
     Toimitin filmin kehitettäväksi ja suuntasin vapunviettoon, koska ajankohta oli siihen otollinen. Aamuyön tunteina hairahduin tanssilattialle. Väkevän kiepsahtelun seurauksena silmälasini putosivat parketille ja edelleen jalkineeni alle. Varaprillejä en omistanut. Valokuvaliikkeen pälyilevä henkilökunta yritti kurkkia vahvuuksilla varustettujen mustien lasieni taakse, kun kävin lunastamassa kuvani: rullallisen otoksia turpaanvedetystä nuoresta naisesta. 

Suunnittelemani kannet ovat usein nerokkaita ”pirunnyrkkejä”, joissa ihan tosi moni juttu ei ole pelkkää sattumaa:
     Tarinan McGuffin on numerosarja, joka on tatuoitu koiran korvaan. Kirjailijan sukunimen ja hauvan (1) yhdistelmää en juonipaljastuksen uhallakaan jättänyt käyttämättä. Tinkimätöntä.
     Yhdistin mielessäni kyseisen kaltaisen ornamentiikan (2) germaaniseen kulttuuriin ja dekadenssiin. Ehkä se johtui kerrasto-tatuoidun HIM-solistin suosiosta sillä suunnalla. Sehr gut.
     Kartan ja anatomiakuvituksen yhteensulautuma (3) edustaa kirjan on-the-road-ainesta ja sen seikkaperäisiä ruumiintoimintojen kuvauksia. Karttojen ja läpileikkausten teema jatkuu edelleen pyssyn rakennekuvassa (4) ja kansitypografian gridissä (5). Totaalista.
     Repaleiset leikkeet (6) kuvaavat rappiota: Ihan tässä paperikin kärsii. Raisua.

Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaat

March 13th, 2012 Vesa

Ehdokkaat vuoden 2012 Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon saajiksi on nimetty.

Vuoden onnistuneimmat kannet 2011 / The Best Book Covers 2011

March 9th, 2012 Ville

James Joyce Dublinilaisia
Graafinen suunnittelu ja kuvitus / graphic design and illustration Timo Mänttäri

Kohtaamisia / Revelations

March 8th, 2012 Vesa

Törmäsin interverkossa vesivärityöhön joka vaikutti kamalan tutulta. No, nimimerkki Shitty_Watercolour oli tehnyt valokuvastani akvarelliversion ja laittanut sen reddit.comiin. Piirroksen yhteydessä ollut linkki johdatti tämän jäljille.
     Aika hieno!

I stumbled on this watercolour drawing over at the internetz, it looked really familiar. A person under the alias Shitty_Watercolour had made an aquarelle version of my photograph and posted in on reddit.com. A link provided with the illustration lead me to this.
     Looks great!

Päin näköä! -näyttely pystyssä / Eyeballing! Exhibition Erected

March 8th, 2012 Ville

Kiasmalla 300-kiloista ”Luonnonvoima” -teosrohjakettani pystyttämässä, ilmaan nostamassa ja taas kallistamassa tekninen suunnittelija Antti Yli-Tepsa yhdessä kolmen muun raavaan miehen, valaistusväen ja trukin kanssa.


The Force of Nature”, my 300 kilos weighing mosaic is being given finishing touches at Modern Art Museum Kiasma by Antti Yli-Tepsa and the crew.

 

Graafisen ajattelun yhteenliittymä Linjamiehet laajentaa / Think Small

March 5th, 2012 Lasse

Helsinkiläispainotteinen luovuusrypäs Linjamiehet viettää 10-vuotisjuhlaansa hulppeasti avaamalla toimipisteen Savukoskelle. Linjamiehet-Savukoski palvelee pääasiassa kehitysalueiden asiakkaita sekä suunnittelijoiden vapaa-ajantarpeita.

”Linjamiehet aloitti 10 vuotta sitten Kalliosta. Olemme tehneet tänä aikana töitä eturivin asiakkaiden, mm. Nokian, Wärtsilän, Fazerin, Silja-Linen, Finnairin, Finnavian, VR:n, Nordean, Veikkauksen, Motivan, Koneen, Suomen pankin, Stora Enson, Itellan, Elisan, Yleisradion, MTV3:n, Sanoma News:n, Sanoma Magazines:n, Otavamedian, Bonnierin, A-lehtien, WSOY:n, Tammen, Otavan, Gummeruksen, OAJ:n, kaikkien kelvollisten mainos- ja viestintätoimistojen, TAIK:n, Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Kiasman, EMMAn, Taiteen Keskustoimikunnan, Amnestyn ja Luontoliiton kanssa (listasta on tilanpuutteen vuoksi jätetty pois ulkomaiset meriitit).” kertoo tiedote.

Olemme esitelmöineet visuaalisesta tarinankerronnasta lähes jokaisessa maanosassa, ja töitämme on ollut esillä ja palkittu lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa ja näyttelyissä. Nyt oli aika sulkea ympyrä, uudistaa skandinaavista suunnitteluperinnettä ja käpertyä sisäänpäin", kertoo yksi perustajajäsenistä.

Linjamiesten Helsingin toimipisteet jatkavat kuten ennenkin ja ovat tiiviisti mukana myös Savukosken kuvioissa. Savukoskella Linjamiehet räätälöi projekteja parhaillaan yhdessä mm. suussasulavan lappilaisen porosäilykkeen tuottaneen Arctifoodin, Autton Porotilan, Pelkosenniemen Puutyö Oy:n ja Närsäkkälän viestintä Oy:n kanssa.


The Helsinki based creativity consortium Linjamiehet (The Linesmen) celebrates their 10 years of operation by opening an office in Savukoski. The Linjamiehet-Savukoski mainly focuses on co-operation with clients of the developing regions and designers’ free-time activities.

The Linesmen offices in Helsinki will continue operating as usual.

Short list of our clients.

Enkelten ruokaa / Food You Could Die for…

March 5th, 2012 Ville

Linnut ja Meret  -sarjakuvani käsikirjoitus- ja taustatyömatkalla Hong Kongissa 1997 ehdin tutustua kantoninkiinalaiseen halparavintolatarjontaan enemmän kuin lääkäri määräisi. Paikallinen lehtikuvaajatar ehdotti vievänsä minut vaihtelun vuoksi länsi- ja itämaista roskaruokakulttuuria yhdistävän ketjun ravintolaan.
     Kulttuurisynteesi alkoi jo ovella, kun näin ketjun pelle-tunnuksen. Kerroin seuralaiselleni, että hahmon ruksisilmät tulkitaan länsimaissa kuoleman merkiksi, ja toivoin, ettei tunnushahmon oman lusikan heitto nurkkaan johtunut ketjuravintolan muonista.
     Hän vakuutti paikallisten tulkitsevan ruksit onnellisuudeksi ja nauroi todistusvoimaisesti silmät ristissä.
     Vasta 2003 SARS-epidemia sai ketjun uudistamaan ilmettä, tällä kertaa valitettavan tylsään, ominaislaatunsa menettäneeseen suuntaan.

I was doing background search for my graphic novel Linnut ja Meret in HK 1997. A local friend suggested eating in a chain restaurant that mixed western and Chinese junk food culture.
     It also mixed semiotics. A copycat clown had his eyes replaced with crosses. My friend told that in HK that didn’t mean death but happiness!


Unelma Rakkauden Temppelistä / The Dream of the Temple of Love

March 2nd, 2012 Ville

Pietarin alakulttuurikeskus Pushkinskaja 10 ontuu kohti kuolemaansa. Haudankaivajan työkaluna on puskutraktori ja toiminnan pyhittävänä henkenä Venäjän lapsenkengillään peninkulman harppauksia ottava markkinatalous.
     Ulitsa Pushkinskayalle, kivenheiton päähän Pietarin keskuskadusta ja uuden talousajattelun näyteikkunasta, Nevskij Prospektista, on vuosien varrella kasvanut taiteilijoiden, toisinajattelijoiden ja vaihtoehtoista elämäntapaa harjoittavien vapaa-ajattelijoiden ghetto. Vastakulttuuri on muuttunut neuvostosensuuria uhmaavasta yksilön oikeuksien julistuksesta talousuudistuksen jälkeiseksi eriarvoisuutta ja oman edun tavoittelua vastustavaksi laimeaksi kritiikiksi. Intressit ovat kääntyneet päälaelleen, kun on huomattu, mitä yksilöt vapautuessaan saavat aikaan. Idealismi ei silti ole tyystin kadonnut Pushkinskajalta.

Ytimiinsä asti ränsistynyt kortteli on kuin kaapelitehdas helvetistä. Sen alkuperäiskäytöstä hylättyihin kolkkiin on pesiytynyt monenkirjavia toimintoja. Sekasorrosta on vaikea päätellä, missä galleria tai asujaimiston kollektiivinen oleskelutila loppuu ja taiteilijan koti tai työtila alkaa. Jos ovissa jotain lukeekin, on tieto todennäköisesti vanhentunutta.
     Katutasolla sijaitsevan Uuden Taiteen Akatemian tiedottaja neuvoo janoista etsiytymään ylimpään kerrokseen. Säkkipimeän porraskuilun askelmat ovat lohkeilleet, mutta tahmainen takorautakaide tarjoaa tukea. Kulttimainetta saavuttaneen Fish Fabrique -klubin peltiset ovet aukeavat ja vastaan pöllähtää sakea keinotekoinen savu. Naapurihuoneessa tehdään elokuvaa ja bändi soittaa mustahuulimölyä lo-fi äänentoistolla. Ultraviolettilamput sävyttävät seinille ja kattoon roiskittuja, vatsasta avatun eläimen näköisiä polyuretaani-installaatioita. Baarin työntekijät kittaavat apaattisen oloisina paikallispanimon olutta.

Korttelin sisäpihalla huomaa jälleen ajan kulun. Art Klinika -klubista muistuttavat vain julkisivun rapautuvat seinämaalaukset. Tanskaa mutiseva nuorimies huojuu ohitse pelkkä pyyhe lanteilla ja katoaa vastapäiseen puoliksi purettuun rakennukseen. Happy hour lienee ohi.
     Alemman kerroksen valokuvanäyttelyssä, johon kuljetaan yhteisasunnon keittiön kautta, univelkainen klarinetisti kertoo kielten sekasotkulla lähtevänsä jazzyhtyeensä kanssa säestämään tuvalaista kurkkulaulajaa. Tiedustellessani tuhoutuvan korttelin ja sen käyttäjien tulevaisuudensuunnitelmia hän hiljenee ja hänen vieno hymynsä muuttuu sylinallensa hukanneen lapsen ilmeeksi.

Pietarin taiteilijoilla ei ole enää mesenaatteja, tsaareja, ruhtinaita eikä valtiota tilaajina. Uusrikkaat ostavat taidetta sijoitusmielessä ja heidän kiinnostuksensa kohdistuu vanhoihin tai ulkomaisiin teoksiin. Lähin toimiva apurahajärjestelmä sijaitsee Suomessa. Vaikuttamisen mahdollisuudet ilman taloudellisia resursseja ovat olemattomat. Alakulttuurista näyttääkin tulleen itseriittoista ja ulkomaailmalta sulkeutunutta.

Vakaata uskoa ylevään asiaan löytyy kuitenkin kaatopaikkamaisen sisäpihan perältä. Pölyn ja ruosteen keskellä loistaa turkoosiksi maalattu ovi. Patinoituneessa metallilaatassa lukee: Committee for Construction of John Lennon Temple in Russia, St. Petersburg.
     Ystävällinen, mutta varauksellisen oloinen partasuu ohjaa peremmälle pieneen huoneeseen. Lämmin, vaihtamattoman kissanhiekan hajuinen ilma sulkee sisäänsä. Silmien tottuessa hämärään seinäpintoja ja keskellä olevaa pyöreätä pöytää kuorruttava tavarameri alkaa hahmottua perinpohjaiseksi Beatles-muistoesinekokoelmaksi. Tavaroita ei ole järjestetty museon tai perinteisen palvontapaikan tapaan, vaan vaatteet, kirjat, julisteet ja levyt sekä ylenpalttinen rihkama ovat kotoisessa kaaoksessa. Kapean makuusyvennyksen yllä kiiltelee himmeästi Revolver-kultalevy nimikirjoituksineen. Mies seisoo nojaten kirjahyllyynsä. Hänen kasvoilleen on levinnyt ylpeä virnistys. Hän on Kolya Vasin, 25 vuoden ajan muistoja elämänsä tärkeimmästä vaikuttajasta kerännyt fanaatikko, ja tämä on hänen kotinsa.

Vasin aikoo rakennuttaa John Lennonin Rakkauden Temppelin; rock’n’rollin ja rauhan filosofian alttarin. Eikä Vasin ole pitänyt tumppujaan suorina. Hän on perustanut asian edistämiseksi komitean ja herättänyt melkoisesti median huomiota. George Harrisonin viime syntymäpäivänä hän kutsui venäläisiä rock-yhtyeitä pitämään tukikonsertin temppelin hyväksi. Hän on myös vedonnut ulkomaisiin artisteihin ja järjestöihin.

Pietari Suuri perusti Pietarin ikkunaksi Eurooppaan ja minä tahdon tehdä siitä oven maailmaan pystyttämällä musiikin, rauhan ja rakkauden pyhätön. Temppelistä tulee Pietarin symboli, kuten vapauden patsaasta tuli New Yorkin.

Suuri osa projektiin kutsutuista vastasivat kirjeisiin todeten, että idea on hyvä, mutta he eivät kykene tarjoamaan taloudellista tukea eivätkä käytännön neuvoja hankkeen toteuttamiseen.
     Vasin ei aio antaa periksi. Hän jatkaa esitteiden painattamista ja jakelua vedoten vapaaehtoisiin lahjoituksiin. Lehtisissä kannustetaan ihmisiä mukaan toimintaan tarttuvilla iskulauseilla: Dig it! Join us!

Näkynsä toteutumista odotellessaan Vasin on rakentanut jo osan kolmatta pienoismallia temppelistä. Hän intoutuu selittämään vaikeasti tulkittavia rakennelmiaan: ”Kivinen massa kohoaa Suomenlahden rannalle 70 metriä meren pinnasta. Sen huipulla on keltainen ”aurinkopallo”, jonka halkaisija on 20 metriä. Palloa koristaa muistokirjoitus, ”All You Need is Love”. Hieman alempana sijaitsee toinen, aavistuksen pienempi sininen kuula, joka kehottaa: ”Give Peace a Chance”. Molemmat pallot on käsitelty fluorisoivalla maalilla ja ne välkehtivät pyöriessään akseliensa ympäri 24 tuntia vuorokaudessa. Rakennuksen ylöspäin epäsäännöllisesti suippeneva orgaaninen muoto on muistuma Sgt. Pepper -levyn viimeisestä soinnusta… tai räjähdyksestä… tai kynttilän liekistä…”

Rikkonaisen muotomaailmansa ansiosta temppelissä aistii fantastista valon ja varjon leikkiä, joka muuttuu alati sään ja vuorokauden ajan mukaan. Ikään kuin talo olisi liikkeessä.

Vasin ei ole unohtanut taloudellisia realiteettejakaan. Hän on laskenut rakentamisen maksavan noin 12 miljoonaa Amerikan dollaria ja katsoo summan olevan saavutettavissa. ”Temppeli elää jo sieluissamme. On jäljellä enää sen rakentaminen ja ’kirkastaminen’ musiikilla ja valolla.” Temppelin hymninä kuullaan ”All You Need is Love” -sävelmää.

Uskon John Lennonin tulleen osaksi Jumalaa. Jos haluamme rakentaa temppelin kaikella sydämissämme olevalla rakkaudella ja vilpittömyydellä, tarvittava rahamäärä saadaan koottua jotenkin.

Poistuessani autan miestä tavoitteessaan ostamalla yhden sydämenmuotoisista posliinisista mukeista, joissa lukee kohokirjaimin Lennonin kuolemattomia mietelmiä venäjäksi ja englanniksi. Saan valita erivärisistä yksilöistä haluamani, jonka Vasin käy takahuoneessa tiskaamassa. Laupias visionääri saattaa minut ovelle, puristaa käsiäni ja yhteytemme merkiksi hiljentää ääntään:

Remember, Strawberry fields forever.

Ulkona on oudon valoisaa.

 



Matkakertomus on julkaistu Ylioppilaslehdessä viime vuosituhannella. Ite-wau-tyylisuuntaa edustavan Rakkauden temppelin harjakaisia ei ole vielä vietetty. Löytyisikö Katajanokalta vapaa tontti?


This reportage was published in the last millenium. Kolya Vasin’s dream of building the John Lennon Temple of Love is yet unfulfilled.