Voiko ulkonäön perusteella päätellä graafikon pätevyyden?
Ei voi. Harri Tarkan muotokuva puuttuu.
Lin Looks lukujärjestyksessä:
Lasse Rantanen © Lasse Rantanen
Timo Mänttäri © Timo Mänttäri
Ville Tietäväinen © Ville Tietäväinen
Vesa Lehtimäki © Ville Tietäväinen
In 2007 I finally had an opportunity to visit India. Mr World Comics India, Sharad Sharma had invited me, Hanna Anttila and Leif Packalén to train ngo activists as comics trainers.
When arriving to Jamshedpur airport, I was bombarded by the placards celebrating the founder of the ”Steel city”, Jamsetji Tata: ”He kissed the sky, and the sky smiled.” I was definitely a long way from home.
After extremely warm welcome at the workshop (two hours in Rajastani headpiece), Sharad explained the surprisingly increased participant number by stating laconically: ”India is a big country”.
As a professional comics artist, I was to teach a smaller group of experienced activists called ”Master class”. After considering the unintentional but obvious resemblance to India’s caste system, we decided to call it ”Advanced group”. It consisted of talented and enthusiastic members: Manish, Sunder, Nandesh, Deba-Jyoti, Rahul, Champa-Lal, Tawna, Suresh, Hansa Ram, Lakhindra, Thomas and Rashmi. Thomas felt himself so advanced that I saw him only two times that week.
I was to share my entire knowledge of making comics I had gathered in 15 years – storytelling, scriptwriting, dramatizing, sketching, drawing, creating composition and illusion of space, making layout and coloring – in less than a week, so the schedule was more than tight.
Participants were free to choose the format and the topics for the comics stories they were going to do. Despite the freedom, all of them took some social problem to depict. I was glad to see that for them too, the message is more important than the medium. Nevertheless the storylines were far from stereotypical educational comics. The messages were conveyed with interesting drama.
The stories became approximately six A4-pages long, so there were no time to finalize them during the workshop. Time shortage worsened with erratic electricity supply and a mean eye flu epidemic (which for some healthy participants seemed to be an excuse to use sunglasses inside and just look cool). We agreed that each group member makes one graphically versatile page ready for copying and coloring. I truly hope to have the opportunity to see the completed stories in the future, because they had huge potential.
Tarun Bose, my heroic interpreter, struggled against flu-related fatigue and fell asleep only once a day while translating. In pauses he shared his thorough knowledge of Indian society with me, and I got perspective of the conditions the ngo activists were telling about in their stories.
In drawing exercises we concentrated on a realistic depiction of objects and then on simplifying them into an efficient and clear presentation. It is the most important drawing skill for a comics artist to be able to portray things in an instantly recognizable way. At first the exercise seemed to be somewhat difficult to grasp, but next time the participants understood the purpose of it: the great difference between mechanical copying (seeing with eyes) and interpretation with insight (seeing with mind).
After the course the group gave me heartwarmingly good feedback on the instruction. Not being an experienced teacher, I was happy to discover that I had not only lectured but communicated – had myself understood.
’Guruji’ Ville for the WCI bulletin Comics for All
Tiijät sie kuule, jot miun raskaana oleva eukko leikkajaa itse ruista Kannaksel ja sie mokoma vähä-älyne ajot panna miut tääl laittelemaa kiviäi siun polkujes pielii. Ai perkele, luulet sie tosissais jot miun vieter vennyy loputtommii.
Näin kuului sydämiimme tatuoitu ote toiminnan mies Rokan turhautuneesta vuodatuksesta asemasodan keskellä. Suhtautuminen auktoriteetteihin oli tosielämässä harvoin sankarillisen vastahankaista. Suomen sotilas näpersi käskystä monenlaista aina typografisista kukkaistutuksista ja upseerien pyörivistä rantasaunoista kuvan teokseen, jonka isoisäni raahasi turvaan toisen kerran haavoituttuaan.
K. Rissanen -nimisen vernakulaaritaiteilijan platoninen rakkaudentunnustus, korsubarokkipuhdetyö Syväriltä 1943, hakee vielä paikkaansa kodissamme. Tuppeen sahattua mäntypuista reliefiä ei parane laittaa aurinkoiselle seinälle – saattaa vielä tummua.
The Marshall of Finland movie premiere 28th of September, 2012 at Love & Anarchy Film Festival, Helsinki, starring Telley Savalas, a black actor as Finnish national hero C. G. E. Mannerheim.
Muotoilupääkaupunkivuoden kunniaksi kaivoin taas päivänvaloon julkaisemattomaksi jääneen satiirisen vuosikirjan Annos 2006:n materiaalia. Itse asiassa kyseinen kirjoitus julkaistiin hiippakuntaa vaihtaneessa Presso-lehdessä, mutta tekijä ei ota vastuuta lehden kaatumisesta pian julkaisun jälkeen.
Suomen kultakauden muotoilijoiden pöytälaatikoista löytyneet innovatiiviset seksivälinesuunnitelmat lukevat Lindforsin tärisevälle käärmeelle madonluvut.
Design-mielihyvätuotteet eivät ole Suomessakaan uusi ilmiö. Myyttinen muodonanto on ollut pitkään luomassa myös myyttiä pohjoisesta kansastamme.
Suomi-designin dildogalleriaa ja muita seksuaaliapuvälineitä yhdistää sama niukka muotokieli ja arktisen pohjoisen vaatimustaso, joka on antanut leimansa suomalaisen taideteollisuuden korkealle veisulle.
Jo Ilmari Tapiovaara teki niukkuudesta hyvettä ohjeistaessaan jatkosodan suvantojen ajanvietteeksi lukuisia käsityö-käsitöitä. Itä-Karjalan korsuissa virinnyttä kaihoa helpottamaan lanseerattiin muun muassa pahkavagina-puhdetyö ”Juurakon Hulda”.1. Alvar Aallon g-pistesondi, taivutettua koivua. ”Sormiharjoitelma” klubiaskin kanteen.
2. Kolmen istuttava ”Kimppis”-skissi. Aalto kehitteli tästä kengurupallon edeltäjästä myös kaatumattoman nelijalkaisen version.
3. Aino Aallon strateginen konsepti: pinottava, läpinäkyvä anaaliplugi. Värejä jokaiseen tunnelmaan ja interiööriin.
4. Kaj Franckin portaaton ”Kilta”-malli
5. Luontoyhteyteen pohjautuvan skandinaavisen muotoilun kliimaksi: Tapio Wirkkalan ryhmysauva ”Ultima Thulen” prototyyppi. Ei vasta-alkajille.
6. Antti Nurmesniemen saunajakkara Etelärannan suihkuleikkeihin. Kestävä tappiliitos!
7. Kaija Aarikan geishakuulat, koivua
Excerpt from an unpublished satirical yearbook, Annos 2006: pleasure gadgets from the drawers and closets of Finnish design’s golden era.
Viime vuonna sain Helsingin Sanomilta sekä omaan että muotokuvattavien kuolemaan asti kestävän tilaustyön: muistokirjoitussivulle toivottiin klassisia mustavalkopotretteja edesmenneistä kansallisista merkkihenkilöistä.
Oli helpotus päästä kuvittamaan vaihteeksi ilman käsitteellistä ideointia. Kokonaista ihmiselämää ei voisi tiivistää yhteen näkökulmaan. Sen sijaan tehtäväksi muodostui kuvata ihminen, ei ehkä sellaisena kuin hänet parhaiten muistetaan, vaan kunnioittavasti elämänsä illassa. Päätin välttää riutuneiden pitkäaikaissairaiden kuvausta ja etsiä referenssikuvia kunkin elämän terveestä ja tunnistettavasta myöhäisvaiheesta.
Aikataulunkin puolesta on hyvä, ettei elämän mittaa tarvitse kiteyttää yhteen idealähtöiseen, visuaaliseen väittämään. Valmiin kuvan on synnyttävä kuolinuutisen ja painohetken välillä. Lukuisista merkkihahmoista olen tehnyt kuvan jo etukäteen. Lista lähitulevaisuuden vainajista saattaisi kiinnostaa juorulehtiä ja kenties vielä eläviä kohteita itsejäänkin. Kenen oletetaan siirtyvän pian ajasta iäisyyteen, ja kenen olevan tarpeeksi merkittävä, jotta asiaa edes pohdittaisiin… Pidättäydyn silti esittelemästä viime henkosiaan vetäviä julkisuuden hahmoja työhuoneemme tuoreita töitä esittelevässä näyteikkunassa.
Kuoleman kuvittaja on kiehtova draamallinen aihe. Ennakoiko kuva kuolemaa, vai onko se osaltaan antamassa kuolevalle ikuista elämää?
Helsingin Sanomat -newspaper commissioned me to do portraits of important deceased people to the obituary page. I wonder, if I’m just foreseeing people’s departure, or in some way giving them an eternal life?
The commission will probably last until I too pass away. I doubt they’ll publish my self-portrait…
Yli 15-vuotisen työuran aikana olen tehnyt noin 7 000 yksittäistä kuvitusta (lehti-, kirja- ja mainoskuvitukset, yritysten ja yhteisöjen merkit sekä sarjakuvat yhteenlaskettuna). Kuvitusten keskimääräinen julkaisukoko on ollut noin A5 (148 x 210 mm), ja keskimääräinen painos noin 250 000 kpl (suuri osa kuvituksista on tilattu maan suurimpaan sanomalehteen).
Kuvien yhteenlaskettu painopinta-ala on noin 54 390 000 (viisikymmentäneljämiljoonaa kolmesataayhdeksänkymmentätuhatta) m2. Neliön muotoisena esitetyn alueen sivu on 7 375 metriä. Pitänee istuttaa kompensaatioksi jokunen puu.
15 years as a graphic designer and illustrator, 7 000 single illustrations (average size when published A5), average print run about 250 000 copies. All printed illustrations combined, one side of the square area would be 7 375 meters long. What if I plant a few trees?
Universaalia infografiikkaa? Hätäisempi voisi kuvitella, ettei koiran lopputuote voi olla eri maissa toista kummempi (paitsi Japanissa, jossa hylkäämiskokemus kiivastuttaa sitä ihtiään, kuva 5).
Lukemattomat erilaiset kyltit kertovat kuitenkin laajasti vaihtelevista esteettisistä mieltymyksistä ja graafisen kunnianhimon asteista, tai sitten kiteyttämisen – olennaisen löytämisen – vaikeudesta.
Kestosuosikkini on Barcelonassa kuvaamani opastetaulu. Siinä paljaskätinen ihmissymboli kiittää piskiä, joka on jongleerannut puhtaita euklidisia muotoja lumilyhtymäiseksi asetelmaksi. Ehdotan katalonialaista pinoa ISO:n kuvakielistandardiksi.
The puzzling amount of variation in picturing the simplest of matters.
Sisäänrakennetusta muutosvastarintaisuudestani huolimatta menetin neitsyyteni tietokonegrafiikalle jo Orwellin vuonna 1984, jolloin äitini toi töitä kotiin Macintosh 128K -muodossa. Graafisella käyttöjärjestelmällä ja huippuresoluutiolla varustettu verme oli jo silloin visuväen ykkösmasiina, eikä syyttä!
Hiirellä piirustamani, huippuresoluutiota ja kaikkia näytön välisävyjä hyväksikäyttänyt joulukortti oli hitti perheessämme, josta kuvassa vanhempani. Huomatkaa tyylikäs monogrammi.
My first (and probably last) totally computer drawn picture from the elegant 80s.
Leikkipuiston hahmoja, Kreikka 2012
Playground characters in Greece 2012
Tansanialainen sarjakuvalehti Kingo näyttää flamingon munat kaikille journalismin ja tuotesijoittelun sekoittamista paheksuville. Lehden graafikoiden ideoima ja piirtämä kansikokonaisuus on sekä infosarjakuvaa, että pääsponsori Vodacomin mainos. Lisäksi etu- ja takakantta yhdistävä kahden ruudun tarina toimii avauksena lehdessä jatkuvalle mainosvapaalle sarjakuvatarinalle.
Etukannessa nähdään valitettavan tyypillinen perhedraama. Onneksi vauva on älynnyt leikkiä nokialaisella, ja äiti ehtinyt hälyttää paikalle leveästi hymyilevää virkavaltaa.
Tanzanian comics magazine Kingo proudly combines journalism, product placement and campaign comics, creating a two panel story from the front and the back cover.
1997 Hong Kongissa kadunkulmat olivat sinisenä savusta, kun väki poltti leikkirahaa (alla takakannen kuva sarjakuvastani Linnut ja Meret) ja luksustuotteiden pahviversioita. Savun oli tarkoitus materialisoitua elämän ja kuoleman välitilaan, jossa vainajat voisivat lahjoa virkamieshenkiä ja viettää tulevaisuutensa vauraampina.
Kuvan rolexit ja konjakit eivät enää tyydytä henkiä, jotka haluavat tulla huijatuksi ajan hengen mukaisesti pahvisilla iPhone 4s:llä.
Paper money and cognac bottles aren’t enough for the dead relatives in modern China. Paper iPhones (has to be 4s) are now burned for the well-being of the deceased.
Delhin matkalaukkuun tuli vielä tilaa (kts. Hilemonsuuni), ja alitajuisesti etsiydyin sikhitemppelin myymälään. Hämärän liikkeen unenomaisuus vaihtui lähes yökerhomaiseksi, kun myyjä napsautti pahvisia dioraamoja päälle asiakasta varten. Yksi Guru Nanak Devin elämänkäänteitä esittelevistä kuvaelmista oli erityisen pysäyttävä. Siinä (pahvinen) mestari nosti ison (pahvisen) kiven, jonka seurauksena siniset, vettä markkeeraavat valot alkoivat heilimöidä ja särisevä mantra soida.
Vaikuttuneena aloin tinkiä paikallisen tavan mukaan, mutta myyjä valisti minua laulavalla nuotilla ja vino hymy naamallaan: ”Sir, this is a religious object, and not bargainable!”. Nolostuneena suostuin paikallisittain tolkuttomaan hintaan, ja kauppa-apulainen määrättiin paketoimaan pienoistemppelini matkaa varten.
Kotona avasin paketin, eikä minua oikeastaan yllättänyt, ettei laite ollut valitsemani. Mitä dramatiikassa menetin, tekniikassa voitin. Tässä on peräti kolme liikkuvaa osaa: gurun valkosipuliletti, vasemman kaverin luuttu ja palvelijan viuhka. Äänentoisto pätkii mantralaulun monotoniaa, ja volyymi on hankalasti säädettävissä, mutta sykkivien, kiertävien ja keskustasta säteittäisesti sinkoutuvien valojen väri- tempo- ja suuntayhdistelmien luuppi sen on sijaan lähes loputon!
2-vuotias tyttäreni istuutui ”intian telkkariksi” ristimänsä laitteen eteen. Katse lasittui ja pieni vartalo alkoi huojua laitteesta hyökyvän hypnoottisen poljennon tahtiin. Puolisoni vaati minua viemään ilmeisen palovaarallisen ja muutenkin hermoilleen käyvän kailottimen työhuoneelle.
Jo aiemmin minua oli kehotettu poistamaan ahtaasta kodistamme Tapiolan joulutorilta löytämäni aarre, sähkörakovalkea, jonka oranssit heikkovirtalamput loivat lämmintä ja harrasta tunnelmaa piiputtomaan esikaupunkikämppäämme.
Luova ja synkreettinen mieli yhdisti kahden kulttuurin muotoilutuotteet multimediatorniksi, joka näkö- ja kuuloaistimusten lisäksi on alkanut tuottaa palamispisteeseen kuumenevan pölyn myötä myös hajua. Työhuonekaverit ovat toistuvasti kehottaneet minua viemään laitteen kotiini.
A noisy and blinking Indian diorama topped with electrically lit log from Lappland create an inspiring and spiritual atmosphere in our studio – am I right boys?
Timo Harakka kertoi Björn Wahlroosin kirjan arviossa (HS 17.4.) fantastiljonääri-kirjoittajan valikoivasta maailmankuvasta. Kenties juuri sen ansiosta Nalle on tavannut keräillä itseään käsitteleviä kuvituksia, sisällöstä välittämättä. Aamun artikkelia ryydittävän mairittelemattoman kuvituksen tehneen Lassen kannattaa pitää puhelin päällä.
Viereinen kuvitukseni julkaistiin muutama vuosi sitten Helsingin Sanomien uudenvuodenaaton lehdessä, jonka artikkeli käsitteli Suomen kahtiajakautumista. Wahlroosia jutussa ei mainittu, mutta pohtiessani tulitikkutytölle hedelmätäytteistä hanhipaistia nauttivaa vastakohtaa, Nallen ikoninen hahmo liihotti heti mieleen.
Julkaisupäivänä Hesarin taloustoimituksesta soitettiin ja kerrottiin lehden saaneen hämmentävän puheluparin. Jälkimmäisessä soitettiin Sampo-konsernin viestintäjohdosta ja vaadittiin julkista anteeksipyyntöä nokkamiehen hahmon epäasiallisesta käyttämisestä loukkaavassa yhteydessä. Taloustoimituksen esimies kertoi soittajalle, ettei hänen toivomustaan voida toteuttaa, koska Wahlroosin henkilökohtainen sihteeri oli jo aiemmin välittänyt Nallen toiveen saada ostaa kuvan originaali.
Mestarikarikatyristi David Levine katsoi epäonnistuneensa täydellisesti mikäli uhri mielistyi luonnekuvaansa. Nallen kohdalla kuvainhankinta ON osa luonnekuvaa.
Björn Wahlroos, the epitome of Nordic neoliberalist, is famous for coveting drawings of himself. Sampo Group’s communication management demanded a public apology from Helsingin Sanomat after the newspaper had published a caricature of Björn in an article about Finland’s economic division. Unfortunately HS couldn’t fulfill their wish, for Wahlroos’ personal secretary had already called to inform that the man himself wanted to buy the original art work.
Olin nähnyt jäniksiä ja joulupukkeja ym. hilpeitä hahmoja lumisateessa ravistettavien lasikupujen sisällä. Mikään näistä ei valmistanut minua kohtaamaan Delhissä hindutriptyykkiä, jossa leppoisa keskushahmo Ganesha vanhempiensa Shivan ja Parvatin sekä äidin toisen olomuodon Durgan (pitkä tarina) kanssa lillui kultaisen hilepyryn vankeina.
Seuranani ollut Maailman sarjakuvat ry:n ja World Comics Indian workshop-opettaja/oppilas (sikhityttö) koetti estellä minua ostamasta esinettä tietämättä, ettei mikään mahti maailmassa pidättele minua hankkimasta ensiluokkaista uskonnollista kitsiä.
Pakatessani huomasin muovikuoren vuotaneen matkalaukkuuni ja pyhittäneen vaatteeni sinisävyisellä nesteellä.
Alempi kuva esittää ravistuksen jälkeisiä jumalia kastautumassa gangesinkirkkaaseen veteen.
Divine design doesn’t always equal superior quality.
OK-Opintokeskus tilasi minulta ja Katja Tukiaiselta vuonna 2005 puolen metrin korkuiset taideteosmunat näyttelyesineiksi Munakulttuuritapahtumaan. Luitte oikein.
Hyvää pääsiäistä! / Happy Easter!
Aki Kaurismäen yhden miehen Suomi-brändi-työryhmä laittaa sanoilla koreasti The Guardianin haastattelussa. Jo Kuka kukin luulee olevansa -07 -kirjan kuvituksessa media oli kiinnostunut kaikesta mitä miehen suusta roiskui.
Despite Aki Kaurismäki, Finland came second in UN’s Happiness Report.
Pakkausetikettikuvituksen tarkka asemointi viimeistelee tuotelupauksen. Pääsiäisenä isoisällekin toki suo pieniä paheita…
Grandfather gets kicks out of cookies…
Kaikki mielenkiintoiset keskustelutilaisuudet osuvat aina päällekkäin. Kyllä sieppaa!
Kiitos kuvasta Aino Sutinen
Maailman sarjakuvat ry:n kouluttajana Tansaniassa saattoi törmätä huikeisiin esitietokoneaikaisiin taitoihin.
Kurssilaiset olivat kansalaisjärjestöaktiiveja laidasta laitaan. Mm. seinäsarjakuva on järjestöille edullinen ja huomiota sekä keskustelua herättävä viestintäväline (vaikka käsin tekeminen ei sinänsä ole seudulla poikkeuksellinen ihme).
Kuvassa näkyy paikallinen taitto-ohjelma ja painolaitos samassa persoonassa katutoimistossaan. Asiakas kertoi esteettiset toiveensa: keskitetty teksti ladottuna kapealla antiikvafontilla. Mestari kastoi siveltimensä ja aloitti lakanan vasemmasta reunasta – kirjainleikkausmalliin vilkuilematta ja luonnostelematta.
As a World Comics Finland’s teacher in Tansania I encountered some amazing pre-computer skills. The typographer started painting the banner without sketching.
James Joyce Dublinilaisia
Graafinen suunnittelu ja kuvitus / graphic design and illustration Timo Mänttäri
Kiasmalla 300-kiloista ”Luonnonvoima” -teosrohjakettani pystyttämässä, ilmaan nostamassa ja taas kallistamassa tekninen suunnittelija Antti Yli-Tepsa yhdessä kolmen muun raavaan miehen, valaistusväen ja trukin kanssa.
”The Force of Nature”, my 300 kilos weighing mosaic is being given finishing touches at Modern Art Museum Kiasma by Antti Yli-Tepsa and the crew.
Linnut ja Meret -sarjakuvani käsikirjoitus- ja taustatyömatkalla Hong Kongissa 1997 ehdin tutustua kantoninkiinalaiseen halparavintolatarjontaan enemmän kuin lääkäri määräisi. Paikallinen lehtikuvaajatar ehdotti vievänsä minut vaihtelun vuoksi länsi- ja itämaista roskaruokakulttuuria yhdistävän ketjun ravintolaan.
Kulttuurisynteesi alkoi jo ovella, kun näin ketjun pelle-tunnuksen. Kerroin seuralaiselleni, että hahmon ruksisilmät tulkitaan länsimaissa kuoleman merkiksi, ja toivoin, ettei tunnushahmon oman lusikan heitto nurkkaan johtunut ketjuravintolan muonista.
Hän vakuutti paikallisten tulkitsevan ruksit onnellisuudeksi ja nauroi todistusvoimaisesti silmät ristissä.
Vasta 2003 SARS-epidemia sai ketjun uudistamaan ilmettä, tällä kertaa valitettavan tylsään, ominaislaatunsa menettäneeseen suuntaan.
I was doing background search for my graphic novel Linnut ja Meret in HK 1997. A local friend suggested eating in a chain restaurant that mixed western and Chinese junk food culture.
It also mixed semiotics. A copycat clown had his eyes replaced with crosses. My friend told that in HK that didn’t mean death but happiness!
Pietarin alakulttuurikeskus Pushkinskaja 10 ontuu kohti kuolemaansa. Haudankaivajan työkaluna on puskutraktori ja toiminnan pyhittävänä henkenä Venäjän lapsenkengillään peninkulman harppauksia ottava markkinatalous.
Ulitsa Pushkinskayalle, kivenheiton päähän Pietarin keskuskadusta ja uuden talousajattelun näyteikkunasta, Nevskij Prospektista, on vuosien varrella kasvanut taiteilijoiden, toisinajattelijoiden ja vaihtoehtoista elämäntapaa harjoittavien vapaa-ajattelijoiden ghetto. Vastakulttuuri on muuttunut neuvostosensuuria uhmaavasta yksilön oikeuksien julistuksesta talousuudistuksen jälkeiseksi eriarvoisuutta ja oman edun tavoittelua vastustavaksi laimeaksi kritiikiksi. Intressit ovat kääntyneet päälaelleen, kun on huomattu, mitä yksilöt vapautuessaan saavat aikaan. Idealismi ei silti ole tyystin kadonnut Pushkinskajalta.
Ytimiinsä asti ränsistynyt kortteli on kuin kaapelitehdas helvetistä. Sen alkuperäiskäytöstä hylättyihin kolkkiin on pesiytynyt monenkirjavia toimintoja. Sekasorrosta on vaikea päätellä, missä galleria tai asujaimiston kollektiivinen oleskelutila loppuu ja taiteilijan koti tai työtila alkaa. Jos ovissa jotain lukeekin, on tieto todennäköisesti vanhentunutta.
Katutasolla sijaitsevan Uuden Taiteen Akatemian tiedottaja neuvoo janoista etsiytymään ylimpään kerrokseen. Säkkipimeän porraskuilun askelmat ovat lohkeilleet, mutta tahmainen takorautakaide tarjoaa tukea. Kulttimainetta saavuttaneen Fish Fabrique -klubin peltiset ovet aukeavat ja vastaan pöllähtää sakea keinotekoinen savu. Naapurihuoneessa tehdään elokuvaa ja bändi soittaa mustahuulimölyä lo-fi äänentoistolla. Ultraviolettilamput sävyttävät seinille ja kattoon roiskittuja, vatsasta avatun eläimen näköisiä polyuretaani-installaatioita. Baarin työntekijät kittaavat apaattisen oloisina paikallispanimon olutta.
Korttelin sisäpihalla huomaa jälleen ajan kulun. Art Klinika -klubista muistuttavat vain julkisivun rapautuvat seinämaalaukset. Tanskaa mutiseva nuorimies huojuu ohitse pelkkä pyyhe lanteilla ja katoaa vastapäiseen puoliksi purettuun rakennukseen. Happy hour lienee ohi.
Alemman kerroksen valokuvanäyttelyssä, johon kuljetaan yhteisasunnon keittiön kautta, univelkainen klarinetisti kertoo kielten sekasotkulla lähtevänsä jazzyhtyeensä kanssa säestämään tuvalaista kurkkulaulajaa. Tiedustellessani tuhoutuvan korttelin ja sen käyttäjien tulevaisuudensuunnitelmia hän hiljenee ja hänen vieno hymynsä muuttuu sylinallensa hukanneen lapsen ilmeeksi.
Pietarin taiteilijoilla ei ole enää mesenaatteja, tsaareja, ruhtinaita eikä valtiota tilaajina. Uusrikkaat ostavat taidetta sijoitusmielessä ja heidän kiinnostuksensa kohdistuu vanhoihin tai ulkomaisiin teoksiin. Lähin toimiva apurahajärjestelmä sijaitsee Suomessa. Vaikuttamisen mahdollisuudet ilman taloudellisia resursseja ovat olemattomat. Alakulttuurista näyttääkin tulleen itseriittoista ja ulkomaailmalta sulkeutunutta.
Vakaata uskoa ylevään asiaan löytyy kuitenkin kaatopaikkamaisen sisäpihan perältä. Pölyn ja ruosteen keskellä loistaa turkoosiksi maalattu ovi. Patinoituneessa metallilaatassa lukee: Committee for Construction of John Lennon Temple in Russia, St. Petersburg.
Ystävällinen, mutta varauksellisen oloinen partasuu ohjaa peremmälle pieneen huoneeseen. Lämmin, vaihtamattoman kissanhiekan hajuinen ilma sulkee sisäänsä. Silmien tottuessa hämärään seinäpintoja ja keskellä olevaa pyöreätä pöytää kuorruttava tavarameri alkaa hahmottua perinpohjaiseksi Beatles-muistoesinekokoelmaksi. Tavaroita ei ole järjestetty museon tai perinteisen palvontapaikan tapaan, vaan vaatteet, kirjat, julisteet ja levyt sekä ylenpalttinen rihkama ovat kotoisessa kaaoksessa. Kapean makuusyvennyksen yllä kiiltelee himmeästi Revolver-kultalevy nimikirjoituksineen. Mies seisoo nojaten kirjahyllyynsä. Hänen kasvoilleen on levinnyt ylpeä virnistys. Hän on Kolya Vasin, 25 vuoden ajan muistoja elämänsä tärkeimmästä vaikuttajasta kerännyt fanaatikko, ja tämä on hänen kotinsa.
Vasin aikoo rakennuttaa John Lennonin Rakkauden Temppelin; rock’n’rollin ja rauhan filosofian alttarin. Eikä Vasin ole pitänyt tumppujaan suorina. Hän on perustanut asian edistämiseksi komitean ja herättänyt melkoisesti median huomiota. George Harrisonin viime syntymäpäivänä hän kutsui venäläisiä rock-yhtyeitä pitämään tukikonsertin temppelin hyväksi. Hän on myös vedonnut ulkomaisiin artisteihin ja järjestöihin.
Pietari Suuri perusti Pietarin ikkunaksi Eurooppaan ja minä tahdon tehdä siitä oven maailmaan pystyttämällä musiikin, rauhan ja rakkauden pyhätön. Temppelistä tulee Pietarin symboli, kuten vapauden patsaasta tuli New Yorkin.
Suuri osa projektiin kutsutuista vastasivat kirjeisiin todeten, että idea on hyvä, mutta he eivät kykene tarjoamaan taloudellista tukea eivätkä käytännön neuvoja hankkeen toteuttamiseen.
Vasin ei aio antaa periksi. Hän jatkaa esitteiden painattamista ja jakelua vedoten vapaaehtoisiin lahjoituksiin. Lehtisissä kannustetaan ihmisiä mukaan toimintaan tarttuvilla iskulauseilla: Dig it! Join us!
Näkynsä toteutumista odotellessaan Vasin on rakentanut jo osan kolmatta pienoismallia temppelistä. Hän intoutuu selittämään vaikeasti tulkittavia rakennelmiaan: ”Kivinen massa kohoaa Suomenlahden rannalle 70 metriä meren pinnasta. Sen huipulla on keltainen ”aurinkopallo”, jonka halkaisija on 20 metriä. Palloa koristaa muistokirjoitus, ”All You Need is Love”. Hieman alempana sijaitsee toinen, aavistuksen pienempi sininen kuula, joka kehottaa: ”Give Peace a Chance”. Molemmat pallot on käsitelty fluorisoivalla maalilla ja ne välkehtivät pyöriessään akseliensa ympäri 24 tuntia vuorokaudessa. Rakennuksen ylöspäin epäsäännöllisesti suippeneva orgaaninen muoto on muistuma Sgt. Pepper -levyn viimeisestä soinnusta… tai räjähdyksestä… tai kynttilän liekistä…”
Rikkonaisen muotomaailmansa ansiosta temppelissä aistii fantastista valon ja varjon leikkiä, joka muuttuu alati sään ja vuorokauden ajan mukaan. Ikään kuin talo olisi liikkeessä.
Vasin ei ole unohtanut taloudellisia realiteettejakaan. Hän on laskenut rakentamisen maksavan noin 12 miljoonaa Amerikan dollaria ja katsoo summan olevan saavutettavissa. ”Temppeli elää jo sieluissamme. On jäljellä enää sen rakentaminen ja ’kirkastaminen’ musiikilla ja valolla.” Temppelin hymninä kuullaan ”All You Need is Love” -sävelmää.
Uskon John Lennonin tulleen osaksi Jumalaa. Jos haluamme rakentaa temppelin kaikella sydämissämme olevalla rakkaudella ja vilpittömyydellä, tarvittava rahamäärä saadaan koottua jotenkin.
Poistuessani autan miestä tavoitteessaan ostamalla yhden sydämenmuotoisista posliinisista mukeista, joissa lukee kohokirjaimin Lennonin kuolemattomia mietelmiä venäjäksi ja englanniksi. Saan valita erivärisistä yksilöistä haluamani, jonka Vasin käy takahuoneessa tiskaamassa. Laupias visionääri saattaa minut ovelle, puristaa käsiäni ja yhteytemme merkiksi hiljentää ääntään:
Remember, Strawberry fields forever.
Ulkona on oudon valoisaa.
Matkakertomus on julkaistu Ylioppilaslehdessä viime vuosituhannella. Ite-wau-tyylisuuntaa edustavan Rakkauden temppelin harjakaisia ei ole vielä vietetty. Löytyisikö Katajanokalta vapaa tontti?
This reportage was published in the last millenium. Kolya Vasin’s dream of building the John Lennon Temple of Love is yet unfulfilled.
Taitava kuvan rakentaja ohjaa katsettamme kuvan sisällä ja luo kuvan elementeille hierarkian sekä lukujärjestyksen. Parhaimmillaan tämä tapahtuu niin hienovaraisesti, ettemme edes huomaa, kuinka meitä talutetaan kohti valoa ja ymmärrystä.
Taannoisen Nyt-liitteen takakansimainoksen kuvaesimerkissä näemme suvereenin suorituksen Oikotie.fi -mainoksen tekijä–tilaajatiimiltä.
Rennon sommitelman ja mallin luontevan asennon jokainen yksityiskohta on hierottu. Kuvan voimalinjat vievät kohti muhkeaa… setelitukkoa. Kuvan viesti on selvä: Oikotiellä voit myydä vaikka rassattua… autoasi! Visuaalinen rinnastus saattaa kohottaa kapeampikatseisten kulmakarvaa, mutta moralistien täytyy muistaa, että auto myy, ja sillä mainostusta pidettiin täysin hyväksyttävänä muinaisen 2000-luvun alussa.
Mitä sitä kiertelemään.
Not many years ago a big Finnish company advertised an easy way of selling online every secondhand thing imaginable.
Mind you, Finland achieved women’s suffrage in 1906, becoming the second country in the world to adopt universal suffrage. In Finland, buying sex from the victims of pimping or human trafficking is criminalized.
Ansiokkaassa artikkelissaan Logoa vaihtamalla parempiin päiviin (HS Talous 18.2.2012) Jyrki Iivonen kertoi metsäyhtiöiden itsepetoksesta designin avulla.
Yritykset ilmaisevat erityislaatuisuuttaan visuaalisella identiteetillä. Se on yrityksen minäkuva, jolla se erottautuu kilpailijoistaan ja jonka tulee näkyä kaikessa viestinnässä, niin yrityksen sisällä kuin ulkopuolella.
Visuaalisen identiteetin suunnittelu ei ole pelkkää logojen (nimen kirjoitusasu) ja liikemerkkien (esim. Metsä Groupin hirvikuvio) vaihtamista. Sen uudistamiseen pitäisi ryhtyä vain ja ainoastaan, kun yritys todella uudistuu tai huomaa, että sen visuaalinen ilme on vanhentunut, eikä vastaa nykyistä toimintaa, tavoitteita tai kokoa.
Uudistusta varten yrityksen tulee tietää, mikä se on ja mihin se on menossa. Graafisen ilmeen suunnittelijan on päästävä ylimmän johdon ”pään sisälle” ja ymmärrettävä yrityksen arvot, toimintaperiaatteet ja strategia, joista hän voi kiteyttää tarkoituksenmukaisen visuaalisen kokonaisidean.
Visuaalista identiteettiä ei rakenneta eikä muuteta hetkessä. Sen arvo perustuu tunnistettavuuteen, merkityksellisyyteen, muistettavuuteen, johdonmukaisuuteen sekä kestävyyteen.
Designpesua ja pintaestetiikkaa tilaava yritys on epärehellinen sekä itselleen että maailmalle. Rehellinen suunnitteluprosessi taas opettaa yritykselle olennaisia asioita siitä itsestään. Se on kuin liiketaloudellista psykoterapiaa, joka selkeyttää yrityksen paikan ja olemassaolon tarkoituksen.
Iivosen kritisoimat yhtiöt, monien muiden yritysten tavoin, tekevät juuri päinvastoin. Ne hämärtävät minä- ja julkikuvaansa joko tietoisesti tai tahattomasti. Visuaalisen identiteetin uusiminen ei auta yritystä, jonka itsetuntemus on hakusessa.
Hyvä graafinen suunnittelu on visuaalista tarinankerrontaa ja mielikuvien hallintaa, mutta ei satua. Se on vahva kilpailuetu vain perustuessaan toteen.
Ville Tietäväinen
Kuvittaja, graafinen suunnittelija
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 21.2.2012
Corporations seem to be changing their visual identities in yearly basis. This is an article published in Helsingin Sanomat -newspaper about the meaning and ethics of corporate identity, which has obviously been widely forgotten.
1. Suunnittele pakkaus, joka näyttää hyllyllä itseään suuremmalta.
2. Suunnittele hitaalle, tylsälle elokuvalle mainos, joka saa sen näyttämään kevyeltä komedialta.
3. Suunnittele viinitilalle vaakuna, joka vihjaa, että tilalla on pitkä historia.
4. Suunnittele kansi kirjalle, jonka seksuaalista sisältöä pidät vastenmielisenä.
5. Suunnittele matkamuistomitali, jonka materiaali on peräisin WTC-rakennuksista.
6. Suunnittele mainoskampanja yritykselle, joka on tunnetusti syrjinyt vähemmistöjä rekrytoinnissaan.
7. Suunnittele pakkaus lasten muroille, joiden tiedät olevan ravintoarvoltaan vähäisiä ja ylisokeroituja.
8. Suunnittele T-paitamallisto valmistajalle, joka käyttää lapsityövoimaa.
9. Suunnittele myynninedistämiskampanja ruokavaliotuotteelle, jonka tiedät olevan toimimaton.
10. Suunnittele mainos poliitikolle, jonka uskot ajavan yleisesti haitallisia asioita.
11. Suunnittele esite kaupunkimaasturille, joka kaatuu helposti hätätilanteissa ja jonka tiedetään aiheuttaneen 150 ihmisen kuoleman.
12. Suunnittele mainos tuotteelle, jonka jatkuva käyttö voi johtaa kuolemaan.
– Milton Glaser (suomennos V. T.)
1. Designing a package to look bigger on the shelf.
2. Designing an ad for a slow, boring film to make it seem like a lighthearted comedy.
3. Designing a crest for a new vineyard to suggest that it has been in business for a long time.
4. Designing a jacket for a book whose sexual content you find personally repellent.
5. Designing a medal using steel from the World Trade Center to be sold as a profit-making souvenir of September 11.
6. Designing an advertising campaign for a company with a history of known discrimination in minority hiring.
7. Designing a package aimed at children for a cereal whose contents you know are low in nutritional value and high in sugar.
8. Designing a line of T-shirts for a manufacturer that employs child labor.
9. Designing a promotion for a diet product that you know doesn’t work.
10. Designing an ad for a political candidate whose policies you believe would be harmful to the general public.
11. Designing a brochure for an SUV that flips over frequently in emergency conditions and is known to have killed 150 people.
12. Designing an ad for a product whose frequent use could result in the user’s death.
– Milton Glaser
Perheemme pyydettiin sukulaiskummiksi, ja minut määrättiin tekemään nimiäiskortti. Ydinperheemme sai toimia Disney-mukaelmassa haltiakummeina. Etsin Prinsessa Ruusunen -elokuvasta sopivan ruudun ja vaihdoin haltiakummeille tyylinmukaiset sukunäköiset kasvot.
Pastissia tehdessäni huomasin, millä huikealla pieteetillä yksittäinen 1/24 sekunnissa häipyvä välähdys oli toteutettu: johdonmukainen muotokieli, jäntevät viivat ja täydellinen fuskaamattomuus pienimmissäkin yksityiskohdissa. Elokuvan jokaisen ruudun voi pysäyttää katseen ja analyysin kestäväksi tauluksi.
Replacing the good fairies with my family revealed the immense care of details in the original Disney animation The Sleeping Beauty.