Riddarna av Östersjön del III (melkein valmis)

August 24th, 2011 Harri

Olen päässyt lähelle lopullisia versioita aukeamissa. Ohessa niistä muutama. Itse työssä olen hyvin pitkällä. Parasta on ollut kokonaisuuden piirtäminen kerralla. Aukeamat ja yksityiskohdat kun vaikuttavat toisiinsa. Tarinan kirjoittajan Karin Henrikssonin kanssa yhteistyö on ollut todella hyvää. Karin on jopa muokannut tekstiään hieman kuvien pohjalta ja antanut hyviä näkemyksiä piirroksiin.

Itämeren vehreys ja vihreys on voimakas elementti kalojen seikkailussa. Toivottavasti aukeamien piirroksista välittyy vedenalainen maailma johon olen itsekin ihastunut sukeltaessani. Erilaiset näkyvyydet ja pohjanmuodot myös rytmittävät tarinaa kalojen seikkailussa.

Kirja on lähes valmis, vain kansi ja kansitekstit puuttuvat. Ilmestyy syksyllä?!

Se liikkuu! / Still to Life

August 19th, 2011 Ville

Kertooko liikkuva kuva tuhat kertaa enemmän? Sarjakuva-albumin traileri – mikä kahjo idea!

Ohjaus / Director: Ilpo Ahonen, Kuvitushuone
Äänet / Soundscape: Jarmo Saari

A trailer for my graphic novel Näkymättömät kädet (Invisible Hands).

Näkymättömät kädet käsillä

August 8th, 2011 Ville

Artikkeleita ja arvioita sarjakuvakirjastani Näkymättömät kädet

Väitetään, että tylsin positiivinen kritiikki tiivistyy sanaan ’mielenkiintoinen’. Tylsyyttä uhmaten sanon, että Ville Tietäväisen orjatyösarjakuva Näkymättömät kädet on äärimmäisen mielenkiintoinen. Sen lisäksi se on valtava, vaativa, viisas, myötätuntoinen, kaunis, julma, rujo, surullinen ja suurenmoinen. Harvinainen adjektiivien ryöppy on tarpeen siksi, että Näkymättömät kädet on harvinaislaatuinen taideteos.

– Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti

Helsingin Sanomien artikkeli
Helsingin Sanomien arvio teoksesta

Suomen Kuvalehden seuranta-artikkelisarja

Savon Sanomien arvio teoksesta

Voima-lehden artikkeli

Ihmisiä muuttoliikkeessä

Suomen Pakolaisapu

Ylioppilaslehti

YLE 1 Kultakuume

Suomen Kulttuurirahasto

Radio Helsinki

Katja Tukiaisen kolumni Kouvolan Sanomissa

Reportaasi Almeriasta (Juntunen / Tietäväinen, Kuukausiliite -05) 

WSOY:n sarjakuvasivut

Metro-lehti, 16.9.2011, sivu 29

Turun Sanomat

Kvaak.fi

Uljas

Aviisi

Metro-lehden arvio, sivu 14

Amnesty-lehti, sivut 16–17

Ny Tid: migration & litteratur

MTV3

Parnasso

Como

Kansan Uutiset

Books from Finland

Talouselämä

”Näkymättömät kädet on peri-inhimillinen ja syvästi koskettava kertomus pienen ihmisen haaveista sekä järjestelmästä, joka murskaa alleen niin omanarvontunnon kuin ihmisyyden. Kansainväliset mitat ylittävä järkälemäinen mestariteos, joka tarjoaa lukijalleen hyvän syyn katsoa peiliin. Tämän orjuuden hedelmistä mekin nautimme.”

– Toni Jerrman, Kauppalehti

Päin näköä! julki

August 2nd, 2011 Ville

Suomalainen sarjakuva täyttää sata vuotta – mutta mihin siinä ajassa on päädytty? Ville Hännisen ja Harri Römpötin kirja Päin näköä! käsittelee aihetta 16 nerokkaan nykysarjakuvataiteilijan kautta.
     Suomalainen sarjakuva näkyy yhä vahvemmin kansainvälisissä alan tapahtumissa. Viime vuosina suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden näyttelyjä on nähty kaikilla Euroopan merkittävillä sarjakuvafestivaaleilla. Kirja pohtii, mistä nousukiito johtuu ja mikä tekee suomalaisesta sarjakuvasta omaleimaisen.
     Kirja kartoittaa suomalaisen sarjakuvan tämänhetkistä tilaa haastattelujen ja taustoittavan avausartikkelin kautta. Kukin taiteilija on tehnyt kolmen sivun sarjakuvatarinan, minkä lisäksi he kuvaavat sen syntyprosessin. Kuvaukset etsivät vastauksia ikiaikaiseen kysymykseen, mistä ideat tulevat.
     Kirjan taiteilijoita on mukana myös Kiasmassa maaliskuussa 2012 avautuvassa nykysarjakuvan näyttelyssä. Kirjan piirtäjistä kuusi on myös jo saanut Suomen arvostetuimman sarjakuvapalkinnon, Puupäähatun. Mukana ovat muun muassa sarjakuvasta gallerioihin ponkaissut Katja Tukiainen, Ranskassa kulttitähden mainetta nauttiva Matti Hagelberg ja Muhammed-kohun julkisuuteen sinkoama Ville Ranta.
     Muut kirjan taiteilijat ovat Mari Ahokoivu, Terhi Ekebom, Jyrki Heikkinen, Kati Kovács, Mika Lietzén, Hanneriina Moisseinen, Tommi Musturi, Pauliina Mäkelä, Aapo Rapi, Anna Sailamaa, Ville Tietäväinen, Marko Turunen ja Amanda Vähämäki.
     Kirjoittajista Harri Römpötti on työskennellyt vapaana toimittajana yli 20 vuotta ja kirjoittaa sarjakuvasta, elokuvasta, musiikista ja kirjallisuudesta muun muassa Helsingin Sanomiin. Ville Hänninen on sarjakuviin ja kirjallisuuteen erikoistunut toimittaja ja KirjaIN-lehden päätoimittaja, joka kirjoittaa mm. Aamulehteen ja on tehnyt seitsemän tietokirjaa.

– Ville Hänninen ja Harri Römpötti

Parnasson arvio 

Helsingin Sanomien arvio

Journalistisen kuvituksen merkitys III/IV / The Role of Journalistic Illustration III/IV

August 1st, 2011 Ville

Rajattomat mahdollisuudet
Sanomalehdissä käytettävät, monesti toisiinsa lomittuvat, kuvituksen lajit ovat karkeasti: käsitekuvitus (editorial illustration), karikatyyrit, reportaasi (paikan päällä tehty tai kuviteltu), pilapiirrokset, sarjakuvat, palstatunnukset ja muut toistuvat kuva-aiheet. Kuvituksella valotetaan politiikan, tekniikan, talouden, tieteen, uskonnon, psykologian, sosiaaliaiheiden, fiktion ym. aihepiirejä. Kuvituksen käyttöä ei rajoita tai puolla mikään aihepiiri sinänsä, kyse on aiheen käsittelytavasta.
     Visuaalisena elementtinä sanomalehtikuvitus on lähtökohtaisesti persoonallinen, omaperäinen ja erottuva: siinä on ihmisen ajatuksen ja käden jälki. Kuvituksen muoto on vapaa: se voi olla suorakaiteinen, syvättävä tai näiden sekoitus ja vaikka taustaan häipyvä. Sivun visuaalista dynamiikkaa voidaan säätää parhaiten juuri kuvituksella. Kuvitus voidaan suunnitella etukäteen ajatuksellisesti, toiminnallisesti, esteettisesti ja taitollisesti. Kaikki kuvituskuvan osatekijät, niiden suhteet ja lukujärjestys voidaan esittää halutulla tavalla. Viestin kannalta kaiken epäolennaisen voi rajata pois.

Boundless opportunities
The various and often overlapping types of journalistic illustration are roughly: editorial (mostly conseptual) illustration, caricatures, reportages (done in situ or imaginary), cartoons, comic strips, column emblems and other repeated motifs. Illustrations shed new light on topics such as politics, technique, economy, science, religion, psychology, social issues etc. No subject matter calls for or limits the use of illustrations as such. It all depends on the way it is dealt with.
     As a visual element a journalistic illustration is always unique, original and discernible: it bears the imprint of a person’s thought and hand. The form of an illustration is free: it can be rectangular, free shaped or a combination of the two, or it can fade into the background. The visual dynamics of a page or a spread can best be controlled with illustration. It can be planned beforehand idea-, function-, aesthetics-, and lay-out-wise. All the factors within an illustration, their relations and reading order can be introduced in the way desired. Anything irrelevant to the message can be left out.

I/IV
II/IV