May 27th, 2011 Timo
The New York Times kirjoitti jokin aika sitten hylätyistä kirjankansista. (Kiitos vinkistä, Ville R.)
Jutuntyngän innoittamana keräilin oheisen kavalkadin hylkytuomion saaneita kansiani.
– Mikä ihme näissä muka on vikana? Nehän ovat aivan mahtavia joka ikinen! saattaisi joku ns. suuri sielu nyt huudahtaa. Yksi oheisista kansista oli ”liian vihreä”, (Kirjakauppa-alalla universaalisti tunnettu totuus kuuluu, ettei vihreä kansi myy.), yksi liian ahdistava ja parikin liian askeettisia. Vaikkei pakkien saaminen hauskaa olekaan, on se myös välillä johtanut parempaan lopputulokseen. Vain kaksi viereisistä kansista olisi mielestäni ollut yksiselitteisesti parempi kuin julkaistu versio.
John le Carré, jonka sopimukseen sisältyi kannen hyväksyttämis -klausuuli, oli sitä mieltä, että ensimmäinen ehdotukseni oli liian geneerinen: Se olisi voinut olla minkä tahansa hänen aiemman teoksensa kansi. Se saattaa tietysti kertoa jotain myös le Carrén tuotannosta, vaikka mistäpä minä sen tietäisin. Ja toki olisin voinut jo luonnosvaiheessa ottaa selvää, miten Herra Kirjailijan kimurantti nimi tavataan. Herkkähipiäisiä nuo kynäniekat.
May 19th, 2011 Ville
Pitkään suunnitelman kanssa ährätessä tapaa sokeutua työlleen. Designväen sekä asiakkaidensa kannattaisi kuitenkin muun elimen sijasta ottaa silmä käteen ennen työn julkistamista. Näiden panovirhepaholaisten hahmottamiseen ei tarvita visuaalisen viestinnän ammattilaista.
May 18th, 2011 Ville
Puolisoni löysi tien sydämeeni esittelemällä omalaatuista huumorintajuaan ja vintiltään löytyneitä rotuoppitauluja. Jotten leimautuisi uskontokitsifanaattisuuden lisäksi kallonmittaajafundamentalistiksi, käännän peilin itseeni ja esittelen nyt suomalaisen.
Finne löytyy Hölzels europäische volkertypen, Tafel IV:ltä. Myönnettäköön, että eurooppalaiset esitetään korrektisti kansoina, ja muiden maanosien tauluissa luokitellaan ihmisrotuja (rassentypen des menschen). Litografiakuvat on toteutettu tutulla hyönteis- ja kasvitaulupieteetillä. Lokerointi kertoo tällä kertaa enemmän tekijästään kuin kohteistaan.
Onneksi kotimaamme perukoilla vaihdetaan nykyisin oravannahkojen sijasta geenejä. Rotupuhtautemme vaalija Halla-ahokaan ei halua edes katsoa omaa kuvaansa.
Well organized German taxonomy: European folktypes.
May 5th, 2011 Vesa
Halusin pyörähtää tunnistettavuuden rajoilla, halusin että supersankarisarjan kohteella olisi kunnon naamio eikä mitään Karhukoplan pesukarhunaamiota. Otin tämän haasteena, sillä paradoksihan on herkullinen: kuinka vähän voi näyttää ja kuitenkin näyttää tarpeeksi.
Jyrki Kataisen piirteet eivät ole leuan ja suun osalta kaikkein tunnistettavimmat. Helpompi olisi ollut tehdä sama vaikka Alexander Stubbin leukaperillä. Tehdäkseni kuitenkin itseasetetun tehtävän vielä hieman haastavammaksi, en halunnut käyttää Kataisen ilmeisintä hymyä tai alahuulen törötystä vaan halusin käyttää tiukempaa ilmettä. Aika vähillä aineksilla siis mentiin, ja voi olla ettei niitä ollut tarpeeksi.
Lopulta annoin hieman periksi ja lisäsin hahmolle silmälasit.
I wanted to take a tour at the limits of identifiability, I wanted to have a properly masked character as the next take at the Superheroes-series. I took it as a challenge, as the paradox is delicious: how much can be concealed and still show enough.
Maybe I took it too far, but I did add the eyeglasses for better recognizability.
May 2nd, 2011 Ville
Kuvapankkikuvitukset vievät omaäänisyyden niiden julkaisijalta, leivän tekijältä ja ainutlaatuisuuden kokemuksen lukijalta. Nämä tyyli ja tekniikka mielessä tilatut koriste- ja taittopalat halventavat julkaisunsa. Täsmäiskuna räätälöidyn kuvituksen erityisarvo jää kaukaiseksi haaveeksi sille, joka päätyy käyttämään kuvituspankkien geneeristä, useimmiten ylikansallista materiaalia. Kun suunnittelijan ja käyttäjän ajatuksellista yhteyttä ei ole, synnytetään valjua ja kulttuurisesti nyanssitajutonta bulkkiviestintää – jauhoilla jatkettua jaardimakkaraa. Kuvapankkikuvitukset ovat yksinkertaisesti helvetistä.
Joku takarivissä ei usko. Siispä vedän natsikortin esiin! Kaikkien kuvituspankkien (”kuvituksella” viittaan rakennettuun ja manipuloituun kuvamateriaaliin) kantaäiti on Hitlerin hovikuvaaja Heinrich Hoffmannin postikorttiluettelo vuodelta 1938. Katalogin aukeamat oli järjestetty aihepiireittäin, joilla mielikuvaa imagoltaan etäiseksi koettua Führer und Oberster Befehlshaber der Wehrmacht:ia muokattiin lähestyttävämmäksi ja sympaattisemmaksi. Kavalkadeissa ”meidän Adolf” silitti eläimiä, nipisti punaa (käsinväritetyissä kuvaelmissa) poikain poskiin, vastaanotti neitojen ojentamia kukkakimppuja…
Järjestelmän kunniaksi mainittakoon, että toisin kuin nykyiset kuvapankit, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei ei ominut suurtakaan osaa Hoffmannin korteilla tienaamista rahoista. Puolueen tarkoituksiin riitti ammattitaitoinen propaganda.
Stock art is from hell. Don’t believe it? Seeing should be believing (at least it was in the Third Reich). I propagate for using unique illustration, not generic, bland and distorting mash of stock.
May 1st, 2011 Timo
Kannen suunnittelu vanhaan lempikirjaan voisi olla vähän kuin vapaa-aihe koulun ainekirjoituksessa: yllättävän takkuista puuhaa. Tällä kertaa työ kuitenkin sujui kuin Palatsiruokalan Mackiltä selittäminen: se rönsyili sinne tänne tietämättä mitä tuleman piti, mutta koko ajan oli hauskaa. Ja lopuksi valmistakin tuli.
Steinbeckin Cannery Row ja sen asukkaat olivat ennallaan. Itse sen sijaan olin liikkeellä eri asenteella kuin ennen. Tarkastelin vanhoja tuttuja uudessa valossa kansiaihetta etsien. Kirjasin muistiin Lee Tshongin puodin sisustuksen, Doran asun ja Maalari-Henrin piipun mallin. Ja tietysti myös Docin päähineen ja parran tyylin vaikka olin jo päättänyt, ettei Tohtorille saa antaa kasvoja. Luvun 21 alusta löysin etsimäni.
Oli helmen hetki. Lee Tshong toi rikkaämpärinsä katuvierelle. Ulosheittäjä seisoi Karhulipun kuistilla ja raaputti mahaansa. Sam Malloy kömpi ulos höyrypannusta ja istahti puupölkylleen ja katsoi vaalenevaa itää. Kalliolla Hopkinsin meriaseman lähellä merileijonat haukkuivat yksitoikkoisesti.
Valmis kansi (ja pari muuta uutta työtä) nähtävissä portfolioni kirjasuunnitteluosiossa.
Designing a cover for your old favorite novel could be the most difficult task. However, this time work ran as smoothly as Mack's talk.
It was the hour of the pearl. Lee Chong brought his garbage cans out to the curb. The bouncer stood on the porch of the Bear Flag and scratched his stomach. Sam Malloy crawled out of the boiler and sat on his wood block and looked at the lightening east. Over on the rocks near Hopkins Marine Station sea lions barked montonously.
Finished cover.
