March 23rd, 2011 Timo
En ole täydentänyt ammoisia ammattiopintojani, vaikka varmasti olisi pitänyt. Oli siis korkea aika tarttua lähimpään oppikirjaan. Se sattui olemaan ABC-piirustuskoulun julkaisema Piirtäjän käsikirja vuodelta 1944.
Pian ryöppysikin oppi voimallisena päähäni. Kuvittajana minua askarrutti taiteen ja kuvittamisen suhde.”Taide perustuu näkemykselle tai elämykselle, siinä on siis t u n n e mukana tärkeänä tekijänä. Kuvittaa voi koneellisesti ja oikein, ilman että tunteen välttämättä täytyy olla mukana.”
Turha on (tieto)koneellisen kuvittajan kuitenkaan kadehtia taiteilijalta tunnetta ja näkemystä, sillä vaikea ja vastuullinen on artistin työ. ”Nykyaikainen taide on kovin »löysää» ja oikullista. [...] Sen henki on suureksi osaksi liian aistillista, se ei ole puhdasta. Siinä on eurooppalaiselle paljon vierasta: neekeri- ja itämaista eksotismia ja aistillisuutta, mikä sen pilaa ja tekee sairaaloiseksi. Se ei rakenna kansan terveyttä, vaan saattaa sen dekadenssiin.”
Taidetta kirja esitteli runsain esimerkein, joiden kirjo ulottui Alberto Vargan pin-upeista Albrecht Dürerin etsauksiin. Rappiotaidetta edustava Georg Groszkin oli ilmeisestä dekadenssistaan huolimatta kelpuutettu mukaan. Ehkä Entartete Kunst -taiteilijoiden juutalais–bolševistinen rappio ei kirjan tekijän mielestä ollut neekeri-eksotismiin verrattava vitsaus.
Kauniiksi lopuksi pani teos järjestykseen taiteen moninaiset tyylisuunnat ja valotti niiden ominaispiirteitä: ”Tämä suunta [surrealismi] edellyttää siis selvänäkemistä, tai nk. kuudetta aistia. Kun tämä aisti on sangen harvinainen, rehoittaa tällä alalla itsepetos ja humbuugi.”
Piirtäjän käsikirja, koonnut W.K. Latvala, ABC piirustuskoulu (1944)
March 20th, 2011 Ville
Viisi vuotta työn alla ollut sarjakuva-albumini Näkymättömät kädet julkaistaan 1.9.2011 (WSOY). Suomen Kuvalehden seurantajutun päätösosa on julkaistu 18.3.2011.
The graphic novel Invisible Hands is ready after five years in the making. It will be published on September 1st. 2011 (WSOY). Suomen Kuvalehti -magazine has been doing a follow-up story on my work.
I artikkeli / I article
I lehtiartikkeli / I magazine article (pdf)
II artikkeli / II article
II lehtiartikkeli / II magazine article (pdf)
III artikkeli / III article
IV artikkeli / IV article
Muita linkkejä
Ihmisiä muuttoliikkeessä
Suomen Pakolaisapu
Ylioppilaslehti
March 15th, 2011 Timo
Kirjasuunnittelijoilla on uusi sankari. Tämä käy nopeasti selväksi tekijöiden tuoreista haastatteluista*. Tuo sankari on maannut kuolleena yli puoli vuosisataa.
Alvin Lustigin (1915–1955) töitä oli esitelty suppeammin parissakin teoksessa (mm. Powers: Front Cover, 2001 sekä Drew & Sternberger: By Its Cover, 2005). Innostuin heti Lustigin töiden värikkäästä yksinkertaisuudesta ja salaperäisestä symboliikasta. Kun laajempi teos Lustigista vihdoin viime vuonna ilmestyi hankin sen välittömästi. Mutta kertovatko Lustigin kannet suojaamistaan kirjoista mitään? Ovatko ne ainoastaan kauniita kääreitä tai parhaimmillaankin itsenäisiä taideteoksia? Oliko Lustig sellainen nero, jollaiseksi hänet on postuumisti nostettu?
Toisella katsomalla kannet vaikuttavat aika helpoilta yksinkertaistuksilta: Kultahatun kantta hallitsee dollarinmerkki, Viettelysten vaunussa tikku-ukko Stanley tyrkkii tikku-Blanchea loitommalle ja Tatuoidun ruusun kantta koristaa, jopas jotakin: ruusu. Välillä Lustig tuntuu noukkineen elementtinsä suoraan MoMA:n seinältä: ainakin Rothko, Arp, Miró ja Klee näyttävät kelvanneen. Siinä meillä neropatti.
Mutta eipä vedetä hätäisiä johtopäätöksiä. Vilkaistaan vielä Lustigin tulkintaa Nathanael Westin Heinäsirkan ajasta. Valomainoksiin viittaava typografia kertoo heti tarinan sijoittuvan viihdemaailmaan. Kannen alareunan ulkolavasteet tarkentavat, että elokuvasta on kyse. Symbolisesti kulissit viittaavat tietysti myös teeskentelyyn ja valheellisuuteen. Tornin kynämuoto kertoo päähenkilön ammatin: Tod on taiteilija. Kynästä roiskahtaa punertavalle iltataivaalle muste- ja heinäsirkkapilvi. Tukahtunut väritys ja viitteellisesti esitetty sirkkaparvi antavat kannelle sävyn, jota myös West lienee tavoitellut nimetessään kirjansa viittaamaan raamatullisiin vitsauksiin. Kansi on yksinkertainen, mutta kertoo paljonkin kirjan tarinasta ja tunnelmasta. Sehän on lähes... nerokas.
Neroista puheenollen: Westin teos taidetaan nykyään tuntea parhaiten siitä, että se esitteli jo vuonna 1939 herran nimeltä Homer Simpson.
Steven Heller & Elaine Lustig Cohen: Born Modern - The Life and Design of Alvin Lustig, 2010 Chronicle Books
*esim. Clare Skeatsin, Jason Ramirezin ja Karen Hortonin haastattelut: www.casualoptimist.com
March 15th, 2011 Vesa
Simo piirtää -animaatio pyöri telsussa 1970-luvulla. Simo oli poika jolla oli huoneessaan taikaliitutaulu, kun Simo piirsi tauluun hän pystyi matkaamaan liitupiirrosmaahan jossa kaikki muu paitsi Simo itse oli liidulla piirrettyä. Siellä Simo pystyi piirtämään mitä mieleen juolahti ja piirros muuttui oikeaksi. Esimerkiksi niin että jos piti päästä nopeasti paikasta toiseen Simo vain piirsi polkupyörän ja ajoi sillä nopeasti perille. Ohjelmalla oli minuun suuri vaikutus.
Todellisuus seuraa fiktiota, näin tällaisen uutisen ja ajattelin heti Simoa. Jumankekka!
Simon in the Land of Chalk Drawings -animated series ran on the telly back in the 70’s. Simon was a little boy with a magic chalkboard in his bedroom, when he drew on it he could travel to the land of chalk drawings where everything but himself was drawn with chalk. There Simon could draw whatever he needed and the drawing immediately turned to a real thing, e.g. if he needed to go somewhere fast he just drew a bicycle and off he went. The show had a profound effect on me.
Fact follows fiction, I saw this article and I immediately remembered Simon. I’ll be darned!
March 13th, 2011 Vesa
Legendaarinen Action Man 1960–1970-luvuilta, ”now with gripping hands”. Tällaiseen pakkaukseen liittyy suuri määrä kuolaa lelukauppojen ikkunoissa tuon ajan Euroopassa. Niitä ihmeteltiin ja niistä haaveiltiin. Vaan kuinkas kävikään? Kun himoittu paketti viimein saatiin, se avattiin ja heitettiin roskiin, vain se mitä oli sen sisällä oli olennaista. No se paketti oli kuitenkin se jonka kuva syöpyi mieliin ja jäi muistikuviin, sitä siellä ikkunan takana kyylättiin.
Brititpä diggailivat tätä tuotetta niin paljon että tekivät muutama vuosi sitten Action Manit reprona uudelleen, koko hoidon (kulkuvälineitä lukuunottamatta). Sarja myytiin keräilijöille loppuun nopeasti. Tällä kertaa myynnissä oli myös tyhjiä laatikoita – aikuisen miehen nostalgia kun piili myös kansikuvassa, ei välttämättä vain sisällössä.
The legendary Action Man from the 60’s and 70’s, ”now with gripping hands”. This box is the reason for a great amount of drool on the windows of toyshoppes in Europe of that era. They were definitively something to go for. But you know what? Once you got the eagerly wanted box, you opened it and tossed it away. What was inside got all the attention (and action). The box, however was the thing you were looking at behind that window, and the image of it is the one burned to your memory.
Well, the Brits loved this product so much that they ran a faithful repro round of the entire series a few years ago, they did them all (bar vehicles). It was sold out quickly to the collectors. This time there were also empty boxes available – the grown up man's nostalgia might just have have been in the cover art rather than in the content of the box.
March 13th, 2011 Ville
Tansanialaisen osuuskunnan työläiset puursivat jokainen oman kuva-aiheensa kanssa. Päivän aikana yhdeltä tekijältä syntyi kymmeniä identtisiä uskon kuvia – vai syntyikö?
Taiteen ja teollisuuden raja oli tulkinnanvarainen: ihmepoika ja äitinsä muuttivat ilmeitä ja asentoja kuvasta toiseen kuin magneettihäirintään kaapatussa vastaanottimessa. Miltä mahtoi näyttää kantateos, ja mihin kuvasarja on lähtöni jälkeen vuosien varrella johtanut? Uskaltaisinko hankkia väärennetyn passin näiltä kavereilta? Vain kaksi avainkuvaa tästä arkaaisesta animaatiosta mahtui matkatavaroihini. Yhdistin ne osiaan vaikuttavammaksi makuuhuoneentauluksi.
Toteuttiko tekijä päämäärätietoisesti vastinettaan Sikstiiniläiskappelista? Varioiko hän warholmaisesti palvontansa kohteita? Oliko hän laiska ja lahjaton ihmisliukuhihna vailla aavistustakaan kuvan alkuperästä ja merkityksestä?
March 11th, 2011 Vesa
Vuoden kauneimmat kirjat 2010 / kannet. Paul Auster: Näkymätön, kannen tekijä Timo Mänttäri. Lisää Mänttärin suunnittelemia kansia nähtävillä täällä.
The most beautiful Finnish books 2010 / book covers. Paul Auster’s Näkymätön (Invisible) by Timo Mänttäri. More Mänttäri’s cover art here.
March 9th, 2011 Timo
Kävin divarissa vaikkei pitänyt ja ostin kirjoja, jotka olin jo lukenut. Kansien kuvat siihen houkuttelivat. Pertti Pohjolan päällys Miehemme Havannassa -romaaniin on vuodelta 1959, vaikka sitä helposti veikkaisi kymmenenkin vuotta tuoreemmaksi. Loppuun palanut on siitä harvinainen Keltaisen kirjaston kansi, että se on tuontitavaraa: Kansi on kotoisin englantilaisesta ensipainoksesta (Heinemann, 1960). Voima ja kunnian kannessa uhkaavaa tunnelmaa keventää alakulman hilpeä pallopää. Kukahan siinä kirjan vainottua pappia seuraa? Naken Elmeri? Kekkonen? Vai Martian Popping Thing?
Mutta mitäpä tuumasi itse Graham Greene piiperryksistä kirjankansissa? Vuonna 1973 Greene soitti kustantamoon: Kuvituksia ei tarvitse kansiin enää laittaa, vaan kirjailijan nimi riittää, sanoi Greene eikä kuunnellut järkipuhetta. Typografiset kannet tehtiin ja kirjat toimitettiin kauppojen hyllyille. Hyllyille ne myös jäivät. Siitäpä sai Graham Greene. Seuraavissa painoksissa Paul Hogartin kuvitukset olivat taas paikoillaan. Kirjailijan nimeäkin suurennettiin, ettei kenellekään jäisi paha mieli.
Phil Baines: Penguin by Design – A Cover Story 1935–2005, Allen Lane Penguin Books
March 8th, 2011 Ville
Vatikaanin uskonnollisten tarvikkeiden myymälästä löytyi hätkähdyttävä lentikulaaripainotyön ihme – elävä Jeesus. Kun kuvan editse kulkee harrasta tahtia, vapahtaja avaa verkkaisesti ja lähes yhdenaikaisesti silmänsä. Nopea ohikävely aiheuttaa jo hermostunutta räpyttelyä.
March 3rd, 2011 Timo
1980-luvun puolivälissä söin hampurilaisia ja luin Kurt Vonnegutia. Usein tämä tapahtui City-käytävän Carrolsin toisen kerroksen akvaariopöydässä. Siinä seinällä, roiskahtaen tipahtavan kirsikan ja aurinkolasipäisen simpanssin välissä roikkui merkillinen piirros: kiehtovalla tavalla lapsellinen maiseman ja kartan yhdistelmä, näköala New Yorkin 9. avenuelta maailmaan.
Saul Steinberg (1914–1999) muistetaan erityisesti New Yorker -lehteen tekemistään kansista ja piirroksista. Tilannekomiikkaan perustuvan pilakuvan sijaan Steinbergin graafinen huumori perustuu usein piirrokseen sinällään. Sen toimijoina voivat ihmisten tai muiden elollisten asemesta olla viiva, muoto, kirjain tai pinta itsessään. Steinbergille ominaista on myös aiheiden sarjallinen kehittely ja niillä leikittely tavalla, joka muistuttaa teeman variointia musiikissa.
Steinberg onnistui luomaan oman maailmansa, joka on rajaton ja rajoittamaton, silti välittömästi tunnistettava. Työt vaikuttavat syntyneen pakottomasti ja pursuavat tekemisen riemua. On helppo olettaa niiden tekijällä olleen piirtäessään kadehdittavan hauskaa.
1980-luvun puolivälissä, kun vielä söin Carrolsilla purilaisia, oli Kurt Vonnegutilla käsitykseni mukaan ihmislajin viisain pää. Palasin vuosien tauon jälkeen Vonnegutin pariin, kun kirjoituskokoelma Maaton mies (Tammi 2007) ilmestyi juhlistamaan tekijänsä edesmenoa. Niin se käy. Kirjan viimeisen luvun viimeisessä osiossa Vonnegut kirjoittaa:
Kuka on viisain ihminen, jonka olen eläessäni kohdannut? Hän oli mies, mutta tietenkään hänen ei olisi tarvinnut olla. Hän oli grafiikkataiteilija Saul Steinberg.
saulsteinbergfoundation
Joel Smith: Steinberg at the New Yorker (Harry N. Abrams, Inc., Publishers)
March 1st, 2011 Lasse
Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle.
– Perussuomalaisten eduskuntaohjelma 2011
”Yksityisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle?”
Perussuomalaisella logiikalla yliopistoista lopetettaisiin filosofian opetus tuottamattomana. Markkinasairaaloissa ei tehtäisi enää kalliita leikauksia ja yrityksissa ei otettaisi riskejä.
Kun uutta etsii, harhailee, kokeilee – ja ottaa riskejä – syntyy aina myös silkkaa sontaa. Niin taiteen ja tieteen haisevat tuotokset kuin sosiaalihuollon hyväksikäyttäjätkin on vain kestettävä. Sivistynyt yhteisö kestää tuottamattomiakin jäseniään – kuten poliitikkoja.
