November 25th, 2011 Ville
Pertti Jarla löysi opiskeluaikana itsensä yhdessä Mikko Huuskon, Solja Järvenpään ja Jukka Tiluksen kanssa tiivistämässä liian pitkiksi kokemiaan kotimaisia sarjakuvaeepoksia. Seurauksena syntyi kaksi riemukasta Valitut Sarjat -lehteä, joista jälkimmäisessä taideluomani Linnut ja Meret kristallisoitiin ja kohotettiin sille kuuluvalle tasolle.
Takavuosien haastattelussa Jarla lupaa jatkoa: ”Nyt on kuulkaa jotain 1,5 % valmiina matskua Valittuja Mangoja varten. Ilmestyy ehkä tänä vuonna tai ensi. Nää ei oo mitään nopeita juttuja!” Sittemmin Fingerporin luojajumalan velvoitteet ovat vieneet aikaa miehen muilta kulttuuriteoilta.
November 18th, 2011 Ville
Kirjasäätiö diskasi sarjakuvakirjani Näkymättömät kädet Finlandia-kilpailusta. Olen iloinen ennakkotapauksen jälkeisestä sarjakuvan ja kirjallisuuden rajakeskustelun heräämisestä. Analyyttisesti perusteltuja vastauksia esitettyyn kysymykseen ”miksi sarjakuva ei voisi kilpailla muun kirjallisuuden kanssa” ei vain ole näkynyt.
Kirjasäätiölle riitti perusteeksi hylkäämiselle pelkkä sarjakuvan termi. Sarjakuvaa omaan kuoppaansa paaluttavissa vastineissa onkin keskitytty terminologiaan, ei itse kiintoisaan asiaan: mikä yhdistää ja erottaa sarjakuvaa ja muuta kirjallisuutta?
HS:n kirjallisuusbloginsa keskustelussa valintaraadin puheenjohtaja Hannu Marttila puhuu sarjakuvaromaani-käsitteen naurettavuudesta ”…koska se on samalla kertaa yritys ’nostaa’ sarjakuvan arvostusta ja todiste sarjakuvaväen huonosta itsetunnosta.” En tiedä, keihin Marttila viittaa sarjakuvaväellä.
Finlandia-kisaan kirjani ilmoitti WSOY, joka halusi havahduttaa sarjakuvapiirien ulkopuolisetkin tahot näkemään sarjakuvan monipuolisuus. Sarjakuvaromaani-termi periytyy käsitteestä graphic novel, jolla vakava, romaanimittainen sarjakuva erotetaan pienimuotoisesta viihdesarjakuvasta (comics). Termi on ollut käytössä jo lähes 50 vuotta, puolet suomalaisen sarjakuvakirjan historiasta. Olen itse uskonut kirjaani vuosien tekoprosessin ajan, ja WSOY on panostanut arvovaltansa teoksen puolesta. Se kertoo terveestä itsetunnosta.
Suomalaisia sarjakuvia ei julkaista niin paljon, että romaanimittaisille sarjakuvatarinoille syntyisi yhteismitallista kilpailua. Toimittaja Harri Römpötti on oikeassa pahoitellessaan Sarjakuva-Finlandian sillisalaattimaisuutta (HS 16.11.). Koen omankin kirjani olevan lähempänä romaania kuin strippisarjakuvaa tai sarjakuvanovellia.
Römpötin vaatima sarjakuva-alan itsenäisyys kuulostaa komealta, mutta voi tarkoittaa suljettua ja sisäsiittoista piiriä, joka rajaa ulos suuren yleisön kiinnostuksen, ymmärryksen ja arvostuksen. Taiteenalan eristäytyneisyys ei houkuta vihkiytymättömiä löytöretkelle, vaan vahvistaa heidän ennakkoluulojaan, joissa ”sarjakuvamainen” tarkoittaa edelleen ohutta, karrikoitua ja epäuskottavaa.
Sarjakuva on oma taidemuotonsa, mutta samalla kirjallisuutta. Näkymättömät kädet on kirja ja sen sisällöllinen laajuus vastaa romaania. Mitkä syyt tekevät asiallisesta vertailusta liian vaikeata taiteenalojen rajavartijoille? Aito keskustelu voisi avata sekä perinteisestä että sarjakuvakirjallisuudesta jotain uutta ja olennaista.
Graphic novel Näkymättömät kädet (Invisible Hands) was banned from The Finlandia Prize literary competition.
October 23rd, 2011 Ville
Se tapahtui taas. Vaivaantunut tunne valtasi minut, kun kuusi vuotta juuri täyttänyt tyttäreni alkoi ylpeästi kailottaa päiväkodin eteisessä ventovieraalle vanhemmalle: ”isi piirtää sarjakuvia! Ja kuvia lehtiinkin!” Kuulija oli hiljaa ja katsoi meitä myötätuntoisesti hymyillen.
En kai minä työtäni häpeä? Harvassa ammatissa voi niin intohimoisesti toteuttaa itseään. Harva ammatinkuva mahdollistaa jonkin ainutkertaisen asian suunnittelun sekä myös toteuttamisen – uuden luomisen.
En kai häpeä lastani tai hänen ylpeyttään isästään? Harvassa ammatissa voi saada aikaan jotakin konkreettista, lastakin kiinnostavaa. Tiedän jo osittain onnistuneeni, jos saan työlläni tyttäreni huomion, vaikkei hän vielä kaikkea näkemäänsä pysty tulkitsemaankaan.
Illalla luin Art Spiegelmanin umpikiinnostavaa Metamaus-kirjaa, jossa hän avaa teko- ja julkisuusprosessia Pulitzer-palkitun, holokaustia ja omaa vaikeaa isäsuhdetta ruotivan Maus-sarjakuvateoksen tiimoilta. Metamausissa Spiegelman kertoo kollega Maurice Sendakille 6-vuotiaan tyttärensä vastauksen kysymykseen, mitä isänsä tekee työkseen: ”Isi piirtää hiiriä!”
Hitto, seuraavan kerran kohdatessamme ylemmyydentuntoisen säälijän, kysyn: mitä tuikitärkeätä itse teet maailman hyväksi!
September 25th, 2011 Ville
En halua kärsiä mainoksista, haluan nauttia niistä – kokea oivalluksia, aistieni tarkentumista, älyllistä ja esteettistä mielihyvää ja kiihottavaa inspiraatiota.
Television tai lehden voin jättää avaamatta, mutta ulkomainoksia en pääse pakoon. Ne täyttävät kaupungissa viidesosan näkökentästäni ja ovat voittopuolisesti tarkoitustaan vastaan kääntyvää visuaalista saastetta.
Kun suunnittelija tekee mainoksen julkiseen tilaan, hänellä on vastuu asiakkaiden ja kuluttajien lisäksi kaikkia muitakin tilaa käyttäviä kohtaan. Mainosjulisteet voisivat olla elinpiiriäni rikastuttavaa käyttötaidetta; nyt ne tuntuvat degeneroituneen pöhötautisiksi ilmoituksiksi.
Ideointivaiheessa suunnittelija selaa kollektiivisen tajunnan katalogia, miettii, mitä haluaa sanoa ja millä elementeillä. Sen jälkeen hänen tulee analyyttisesti tarkastella ideaa ja sen osasten toimivuutta.
Kun analyysivaihe käsitteellisessä mainoskuvituksessa unohdetaan, visuaaliset lauseenjäsenet, keinot ja päämäärät menevät sekaisin. Ulkomainoksiin rakennettuihin kuviin ympätään ensimmäiset aiheesta mieleen putkahtavat asiat pohtimatta ja rajaamatta yhdistelmän merkityksiä. Näin jätetään katsojalle mahdollisuudet vääriin tulkintoihin.
Samean viestivirran pohjalla kimmeltää myös helmiä. Esimerkkinä Alan Fletcherin suunnittelema National Portrait Galleryn mainosjuliste Lontoossa.
Ensimmäinen, nopea ahaa-elämys syntyy kuninkaallisen hahmon tunnistamisesta. Toinen, voimakkaampi valaistuminen tapahtuu, kun katsoja hahmottaa, ettei yksikään koosteen palasista ole prinssi Charlesia esittävästä teoksesta. Kollaasiin rajatut osat ovat museon brittimuotokuvia esittelevästä kokoelmasta – monarkki muodostuu kansalaisista.
Charles-karikatyyri toimii vahvana mainoksena. Pelkän kuvan avulla se kertoo, että museon kokoelmissa on runsaudenpulaksi asti tekijöitä, tyylejä, tekniikoita ja hahmoja.
Kuvan voimaan ja katsojan havainnointikykyyn luottaminen imartelee vastaanottajaa. Oivaltaessaan julisteeseen koodatun idean hän osallistuu viestin rakentamiseen. Muistijäljestä viestiä kohtaan tulee syvä.
Alan Fletcher’s virtuosic poster for National Portrait Gallery.
September 20th, 2011 Ville
Tähän asti kertovan kuvan ystävät ovat joutuneet pidättelemään sanottavaansa Linjamies-blogissa, ja Linjamiehet ovat joutuneet pohtimaan, onko heidän kertovilla kuvillaan ystäviä.
Tämä kaikki on nyt muuttunut. Linjamiesten kanssa pääsee sanailemaan ja heidän tekosiaan tuomaroimaan Feisbukissa. Iso peukku!
Linesmen in Facebook. Thumbs up!
September 5th, 2011 Ville
Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlan postimerkkiarkin kokoavana ideana on suomalaisen sarjakuvan sukupuu. Rungosta versovat kymmenluku-oksat, joiden lehtinä merkit toimivat. Jotta maamme sarjakuvahistoria ymmärrettäisiin vehmaana runsaudenpuuna, siintää oksien takana siluettilehtiä, joista voi löytää tunnetumpiakin hahmoja.
Ensipäiväkuoressa luonnontieteen professori Itikainen, 100-vuotias sarjakuvahahmopatriarkka, tutkii sukupuuta suurennuslasillaan.
100 Years of Finnish Comics -stamps
September 1st, 2011 Ville
Maailma sanojen ulkopuolella
Kuvituksella kärjistetään, ilmaistaan tekstin piiloviestejä, äänenpainoja ja tunnelmia. Kuvituksella konkretisoidaan abstrakteja aiheita ja autetaan hahmottamaan konkreettisia asioita. Suuri viestimäärä voidaan kiteyttää kompaktiin muotoon. Kuvituksella voidaan pureutua yksilöön tai esittää yleispäteviä hahmoja: kuvituksen henkilö voi olla yksilön, ryhmän tai ajattelutavan ikoni.
Kuvituksella kerrotaan olevan ja näkyvän lisäksi olemattomasta ja näkymättömästä. Sen avulla nähdään menneisyyteen, nykyaikaan ja tulevaisuuteen. Kuvittaja käyttää hyväksi kollektiivista muistia: hahmopsykologiaa, mytologiaa ja historiaa. Hänen tulee osata arvioida yleisön kyky viittausten ymmärtämiseen. Taiteilijan tehtävä on luoda tulkintamahdollisuuksia, käyttötaiteilijan (kuvittajan) tehtävä on hallita niitä.
A world beyond words
An illustration underlines, expresses hidden messages, tones of voice and atmospheres within the text. An illustration makes an abstract subject matter tangible and helps the reader to grasp concrete facts. A large amount of information can be presented in a compact form. An illustration can hihglight an individual or depict general figures: a person in an illustration can be the icon of an individual person, a group or a way of thinking.
In addition to the tangible and the visible an illustration also depicts the intangible and invisible. It helps us to see into the past, the present and the future. An illustrator taps into our collective memory: gestalt psychology, mythology and history. He has to be able to estimate the readers’ capability to understand the references. It is the artist’s job to create new ways of interpretation and the functional artist’s (illustrator’s) job to control them.
I/IV
II/IV
III/IV
August 19th, 2011 Ville
Kertooko liikkuva kuva tuhat kertaa enemmän? Sarjakuva-albumin traileri – mikä kahjo idea!
Ohjaus / Director: Ilpo Ahonen, Kuvitushuone
Äänet / Soundscape: Jarmo Saari
A trailer for my graphic novel Näkymättömät kädet (Invisible Hands).
August 8th, 2011 Ville
Artikkeleita ja arvioita sarjakuvakirjastani Näkymättömät kädet
Väitetään, että tylsin positiivinen kritiikki tiivistyy sanaan ’mielenkiintoinen’. Tylsyyttä uhmaten sanon, että Ville Tietäväisen orjatyösarjakuva Näkymättömät kädet on äärimmäisen mielenkiintoinen. Sen lisäksi se on valtava, vaativa, viisas, myötätuntoinen, kaunis, julma, rujo, surullinen ja suurenmoinen. Harvinainen adjektiivien ryöppy on tarpeen siksi, että Näkymättömät kädet on harvinaislaatuinen taideteos.
– Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti
Helsingin Sanomien artikkeli
Helsingin Sanomien arvio teoksesta
Suomen Kuvalehden seuranta-artikkelisarja
Savon Sanomien arvio teoksesta
Voima-lehden artikkeli
Ihmisiä muuttoliikkeessä
Suomen Pakolaisapu
Ylioppilaslehti
YLE 1 Kultakuume
Suomen Kulttuurirahasto
Radio Helsinki
Katja Tukiaisen kolumni Kouvolan Sanomissa
Reportaasi Almeriasta (Juntunen / Tietäväinen, Kuukausiliite -05)
WSOY:n sarjakuvasivut
Metro-lehti, 16.9.2011, sivu 29
Turun Sanomat
Kvaak.fi
Uljas
Aviisi
Metro-lehden arvio, sivu 14
Amnesty-lehti, sivut 16–17
Ny Tid: migration & litteratur
MTV3
Parnasso
Como
Kansan Uutiset
Books from Finland
Talouselämä
”Näkymättömät kädet on peri-inhimillinen ja syvästi koskettava kertomus pienen ihmisen haaveista sekä järjestelmästä, joka murskaa alleen niin omanarvontunnon kuin ihmisyyden. Kansainväliset mitat ylittävä järkälemäinen mestariteos, joka tarjoaa lukijalleen hyvän syyn katsoa peiliin. Tämän orjuuden hedelmistä mekin nautimme.”
– Toni Jerrman, Kauppalehti
July 18th, 2011 Ville
Kun sanat loppuvat, tulee käyttää kuvia (tai vanhoja kirjoituksiaan). Blogilukijaystävällisesti neljään suupalaan jaettu kirjoitus on muokattu Sanomien toimittajakoulun ja Journalistipäivien luennoistani. Se julkaistiin Mikkelin 7. Kuvitustriennalen näyttelyluettelossa 2005. Englanninkielinen teksti perustuu Anna Gröhnin käännökseen.
Oma lajinsa
Kuvitus on yhtä kuin rakennettu kuva. Kuvitusta tarvitaan, kun mennään uutistasoa syvemmälle taustoittamaan, selittämään tai analysoimaan tapahtunutta, esittämään pinnan alaisia prosesseja.
Kuvitus on lähempänä tekstiä kuin uutiskuva. Uutiskuvalla esitetään havaintoja ja dokumentoidaan maailmaa, kuvituksella esitetään ideoita ja kommentoidaan ympäröivää tai sisäistä todellisuutta. Se on konkreettiseksi mielletyn valokuvan ja äärimmäisen abstraktion, kirjoitetun tekstin, välissä. Kirjoitushan on syntynytkin asioita ja käsitteitä edustavien kuvien pohjalta. Kuvitus myös pelaa usein tekstin tavoin kieli- ja vertauskuvilla.
Kuvitus on viestintää. Sillä kerrotaan, otetaan kantaa ja esitetään uusia näkökulmia – rikastetaan artikkelikokonaisuutta tekemällä tutuista asioista mielenkiintoisia.
A species of its own
An illustration equals a constructed picture. Illustration is needed if we want to go deeper than the news level, into backgrounds explanation or analysis, to explain processes under the surface.
An Illustration is closer to the text than a news photo. A news photo depicts observations and documents the world while an illustration depicts ideas and comments on the reality around or within us. It lies somewhere between the tangible aspect of a photograph and the ultimate abstraction, the written text. In fact, writing was born from pictures representing things and concepts. Just like the text, an illustration often draws on figures of speech and metaphors.
Illustrations are communication. They tell a story, take a stand and introduce new points of view – they contribute to the article by making familiar things interesting.
July 13th, 2011 Ville
Wir sind die Jugend, wir sind die Zukunft!
– Kleiner G, 2006
Puoli vuosikymmentä sitten kokoonnuimme pohtimaan satiirisen vuosikirjan, Annos 2006:n toteuttamista. Kohtuuttomat aikataulut ja työmäärät tekivät meistä tylsiä tyyppejä, eikä ensimmäistäkään kirjaa julkaistu. Inhimillisten ponnistusten hautautuminen on aina surullista, joten aion hyväksikäyttää joitakin blogiformaattiin sopivia kokonaisuuksia. Ohessa lyhyt ja pureva yhteistyöni poliittisen historian oikeellisuudesta vastanneen toimittaja Jaakko Lyytisen kanssa:
Kolmannen valtakunnan propaganda- ja kansanvalistusministeri, tohtori Joseph GOEBBELS tiesi, miten viestit menevät parhaiten perille. GOEBBELSin mukaan valhe muuttuu totuudeksi, kun sitä toistetaan tarpeeksi monta kertaa. Tohtori GOEBBELS opetti myös, että propagandan tulee olla muodoltaan yksinkertaista ja kansanomaista, jotta kuulijakunnan yksinkertaisinkin sen tajuaa. GOEBBELS tiesi myös, että parhaiten poliittinen retoriikka uppoaa massatapahtumissa, joissa huolellisen valaistuksen, musiikin ja ääniefektien avulla luodaan joukkopsykoosille oivalliset olosuhteet.
Näin syntyy myös lyhyt ja pureva olutmainonta.
Excerpt from an unpublished satirical yearbook Annos 2006: parody of a Finnish beer label and advertising in general.
June 23rd, 2011 Ville
Edesmennyt Kauppalehden viikonloppuliite Presso luovutti avarakatseisuudessaan kokonaisia keskiaukeamia kansansivistykselliseen käyttööni. Tässä ajankohtainen kimara niksejä naimaonnen tavoittelijoille.
Lähteet:
Marja Paasio: Pilvihin on piian nännit – Suomen kansan seksiperinnettä (Otava 2005)
Marjut Hjelt (toim.): Pieni taikakirja (SKS 2002)
June 13th, 2011 Ville
Dave McKean, omaperäisyydellään inspiroiva ja tuotteliaisuudellaan kollegaa masentava tarinankertoja vaivautui Mikkelin kuvitustriennaleen asti kertomaan työhistoriastaan ja -metodeistaan. Oli metkaa tutkia hänen suurikokoisia originaalejaan ajalta, jolloin myöhempien aikojen graafikoiden kliseiksi asti kopioimat kollaasi- ja kuvamanipulaatiotekniikat mies teki käsin tai teknisimmillään kopiokonetta potkimalla. Sittemmin McKean on vain koettanut toistaa analogisia keksintöjään tietokoneavusteisesti.
Tribuuttina hampaisiin asti lahjakkaalle tekijälle poustaan oheen analyysini Neil Gaimanin ja McKeanin yhteistyönä syntyneestä sarjakuva-albumista Signal to Noise (Dark Horse Comics, Inc. 1992), joka julkaistiin Kultti ry:n tilauksesta Lukufiilis-lehdessä 2005.
Apocalypse (tuhon ennustus). Vuosi 999. Lumisateen seasta näkyy tummia läiskiä jotka selkiytyvät mustiin pukeutuneiksi hahmoiksi; kyläläiset vaeltavat lumiselle vuorelle odottamaan maailmanloppua…
Tarinan päähenkilö, elokuvaohjaaja, elää viimeisiä päiviään. Hänellä on syöpä. Hän on päättänyt käsikirjoittaa ja ohjata viimeisen elokuvansa päänsä sisällä, itselleen. ”Elokuvani (noise) ovat olleet kaukana siitä (signal) mitä näen mielessäni”.
Neil Gaimanin käsikirjoittama ja Dave McKeanin visualisoima sarjakuvateos Signal to Noise (merkistä/viestistä kohinaksi/hälyksi) on huikea näyttö sarjakuvan mahdollisuuksista.
Tarina on tuttu: mies elää, mies kuolee. Juonta tärkeämpää on kuolevan miehen päänsisäinen myllerrys, joka ravistelee lukijan myötäelämään hänen kanssaan. Miehen fyysistä ja henkistä muutosta seurataan porautuvan intiimisti.
Teos on ahdistava ja puhdistava. Se pakottaa ajattelemaan liian suuria asioita. Onko millään tarkoitusta, vai haluammeko vain muovata kaaoksesta järjestyksen ja tarkoituksenmukaisuuden illuusiota? Onko kuolema loppu? Minkä viestin jätämme itsestämme, kenelle, ja miksi? Albumissa siteeratun ranskalaisen semiootikon ja taidekriitikon Roland Barthes:n mukaan ”Kaikella on tarkoitus tai ei millään…” Ikuisuusteemat vyöryvät hämmentämään lukijan mieltä, kunnes hän alkaa näkemään päähenkilön tapaan merkityksiä ja kauneutta elämän reunalla.
Eri kulttuurien ja aikojen maailmanloppukäsitykset ja uskomukset, toiveikkaat ja toivottomat, välähtelevät vastauksia hakevan päähenkilön mielessä. Hän on vannoutunut individualisti, mutta haluaa hämmennyksissään jakaa kokemuksensa, kuulua johonkin.
Tarinassa ja sen visuaalisessa toteutuksessa liikutaan yksityiskohdista kokonaisuuksiin ja takaisin. Mikro- ja makrokosmos vuorottelevat. Aina ei ole varmaa, kumpi on kumpi. Selkeät asiat häilyvät, sulautuvat ja muuttavat muotoaan, sumeat selkiävät. Henkilökohtaiset ja yleiset havainnot ja päämäärät lomittuvat.
Sekä käsikirjoituksellisena että visuaalisena tekniikkana on kollaasi ja jatkuvat viittaukset muihin teoksiin ja taidemuotoihin. Ajan kuvaus on enemmän elokuvallista kuin sarjakuvalle ominaista.
McKean rakentaa aukeamat löytöesineistä, rosoisesta valo- ja videokuvasta, maalauksesta, piirroksesta – naarmuttaa, repii, rypistää, huuhtoo, pikselöi… Eletty ja kuviteltu elämä esitetään paloina ja riekaleina. Muistin alituiset kopiovirheet tehdään näkyviksi.
Kuvat rakeistuvat ja hajoavat. Värit sekoittuvat harmaaksi, määräinen epämääräiseksi. Äänet rahisevat ja muuttuvat katkonaiseksi. ”Aika ja matka puhuvat”. Syöpäsairaan läheisten myötätuntoiset lauseet kuulostavat kuolevalle merkityksettömältä – hälyltä.
Kuolemattomuutta pohtiessaan ohjaaja päättää kuitenkin kirjoittaa tarinan ylös. ”Jos en kirjoita näistä ihmisistä, he kuolevat kanssani”. Hänellä ei ole lähisukulaisia. Hänen elokuvansa ja niiden hahmot ovat hänen jälkeläisiään. Hän kuolee jättäen testamenttinsa, valmiin käsikirjoituksen pöydälle. Hän haluaa jakaa vastasyntyneen toivonsa elämän jatkumisesta. ”Kuolet vasta kun viimeinen sinut muistanut kuolee”.
…Apocatastasis (paluu, jälleenrakennus). Vuosi 999. Maailmanloppua ei tulekaan. Iloitseva väkijoukko tarpoo takaisin kyläänsä. ”Kamera” etääntyy. Ihmisten tummat jonot lumessa muuttuvat käden uurteiksi.
June 4th, 2011 Ville
Yleisön (yksi kollega) pyynnöstä, stigmatisoitumisen uhallakin, esittelen jälleen katolisen designin luomisvoimaa, tällä kertaa Sevillan katedraalin uskonnollisten artefaktien myymälästä.
Paikallisperinteen mukaiseen tapaan kuvioida seinäkaakeleita on sovellettu sakraalia aihetta. Klinkkereihin silkkipainettu Messias tarjoaa orjantappuroilla kahlittua sydäntään. Vertauskuvallinen sanoma yhdistettynä realistiseen esitystapaan herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia; mikä vielä pumppaa miehen poskiin punaa ja aivoihin happea?
Kaakelin oikealle puolelle on jäänyt ylenmäärin tyhjää tilaa. Tähän autiuteen on sijoitettu liimatippa ja ilmalämpömittari – ja se on täytetty! Symboliarvoa korostaen mittari ei koskaan näytä samaa lämpötilaa kuin maalliset versionsa. Yksittäisenä teoksena tämä on toki jo rikas kokonaisuus, mutta suunnittelijamieli kulkee jo seuraavalla käsitetasolla: jos kaakeloisi näillä koko kylpyhuoneen, tai vuoraisi kaakeliuunin…
Saatuani kokoelmiini tämän ”taivaallisen armeijan linkkuveitsen”, tiedän kadehtia vain yhtä tavaraa maan päältä. Intomielinen sikari-aficionado, sarjakuvataiteilija Ville Ranta, kertoi sarjakuvablogissaan Montserratin luostarikaupassa huomioimastaan tuhkakupista, jonka pohjassa oli Neitsyt Marian kuva! Liekö se uskovan koriste- vai saatananpalvojan käyttöesine? Uskonnollinen tarpeisto pitäisi tietty löytää itse paikan päältä, mutta arvon kaima, jos luet tämän, kerro hintasi.
A wall tile from Sevilla shows the Messiah offering his heart. What more could a true believer need? – Well, a thermometer glued on the side would be nice…
May 19th, 2011 Ville
Pitkään suunnitelman kanssa ährätessä tapaa sokeutua työlleen. Designväen sekä asiakkaidensa kannattaisi kuitenkin muun elimen sijasta ottaa silmä käteen ennen työn julkistamista. Näiden panovirhepaholaisten hahmottamiseen ei tarvita visuaalisen viestinnän ammattilaista.
May 18th, 2011 Ville
Puolisoni löysi tien sydämeeni esittelemällä omalaatuista huumorintajuaan ja vintiltään löytyneitä rotuoppitauluja. Jotten leimautuisi uskontokitsifanaattisuuden lisäksi kallonmittaajafundamentalistiksi, käännän peilin itseeni ja esittelen nyt suomalaisen.
Finne löytyy Hölzels europäische volkertypen, Tafel IV:ltä. Myönnettäköön, että eurooppalaiset esitetään korrektisti kansoina, ja muiden maanosien tauluissa luokitellaan ihmisrotuja (rassentypen des menschen). Litografiakuvat on toteutettu tutulla hyönteis- ja kasvitaulupieteetillä. Lokerointi kertoo tällä kertaa enemmän tekijästään kuin kohteistaan.
Onneksi kotimaamme perukoilla vaihdetaan nykyisin oravannahkojen sijasta geenejä. Rotupuhtautemme vaalija Halla-ahokaan ei halua edes katsoa omaa kuvaansa.
Well organized German taxonomy: European folktypes.
May 2nd, 2011 Ville
Kuvapankkikuvitukset vievät omaäänisyyden niiden julkaisijalta, leivän tekijältä ja ainutlaatuisuuden kokemuksen lukijalta. Nämä tyyli ja tekniikka mielessä tilatut koriste- ja taittopalat halventavat julkaisunsa. Täsmäiskuna räätälöidyn kuvituksen erityisarvo jää kaukaiseksi haaveeksi sille, joka päätyy käyttämään kuvituspankkien geneeristä, useimmiten ylikansallista materiaalia. Kun suunnittelijan ja käyttäjän ajatuksellista yhteyttä ei ole, synnytetään valjua ja kulttuurisesti nyanssitajutonta bulkkiviestintää – jauhoilla jatkettua jaardimakkaraa. Kuvapankkikuvitukset ovat yksinkertaisesti helvetistä.
Joku takarivissä ei usko. Siispä vedän natsikortin esiin! Kaikkien kuvituspankkien (”kuvituksella” viittaan rakennettuun ja manipuloituun kuvamateriaaliin) kantaäiti on Hitlerin hovikuvaaja Heinrich Hoffmannin postikorttiluettelo vuodelta 1938. Katalogin aukeamat oli järjestetty aihepiireittäin, joilla mielikuvaa imagoltaan etäiseksi koettua Führer und Oberster Befehlshaber der Wehrmacht:ia muokattiin lähestyttävämmäksi ja sympaattisemmaksi. Kavalkadeissa ”meidän Adolf” silitti eläimiä, nipisti punaa (käsinväritetyissä kuvaelmissa) poikain poskiin, vastaanotti neitojen ojentamia kukkakimppuja…
Järjestelmän kunniaksi mainittakoon, että toisin kuin nykyiset kuvapankit, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei ei ominut suurtakaan osaa Hoffmannin korteilla tienaamista rahoista. Puolueen tarkoituksiin riitti ammattitaitoinen propaganda.
Stock art is from hell. Don’t believe it? Seeing should be believing (at least it was in the Third Reich). I propagate for using unique illustration, not generic, bland and distorting mash of stock.
April 15th, 2011 Ville
Portfoliosivuilleni on tarrautunut vanha julkaisematon kuva, ”Pullo laivassa”, joka muistuttaa minua turhautumisestani asiakkaan itsesensuurin ja -sokeuden edessä.
Minulta tilattiin avauskuva ja vinjetit Silja Linen asiakaslehden numeroon, jonka sivuilla kerrottiin drinkinvalmistus- ja viininmaistelukursseista, juomien tax free -alennuksista ym. laitamyötäisyyteen kannustavasta.
Kun sain painotuotteen käsiini, kurkkuani alkoi kuivata: kuvitukseni oli korvattu ”nauravat mallit noutopöydässä” -tyyppisillä maneerisilla stock art -mainoskuvilla.
Laivayhtiö halusi kirkastaa imagoaan, eikä suonut kuvituksen viittaavaan millään lailla alkoholiin, vaikka koko teemanumero käsitteli läträystä eri muodoissaan. Paranemisen edellytys on ongelman tunnustaminen.
Mutta miksi ihmeessä piirsin laivaan karahvin enkä pulloa?
March 20th, 2011 Ville
Viisi vuotta työn alla ollut sarjakuva-albumini Näkymättömät kädet julkaistaan 1.9.2011 (WSOY). Suomen Kuvalehden seurantajutun päätösosa on julkaistu 18.3.2011.
The graphic novel Invisible Hands is ready after five years in the making. It will be published on September 1st. 2011 (WSOY). Suomen Kuvalehti -magazine has been doing a follow-up story on my work.
I artikkeli / I article
I lehtiartikkeli / I magazine article (pdf)
II artikkeli / II article
II lehtiartikkeli / II magazine article (pdf)
III artikkeli / III article
IV artikkeli / IV article
Muita linkkejä
Ihmisiä muuttoliikkeessä
Suomen Pakolaisapu
Ylioppilaslehti
March 13th, 2011 Ville
Tansanialaisen osuuskunnan työläiset puursivat jokainen oman kuva-aiheensa kanssa. Päivän aikana yhdeltä tekijältä syntyi kymmeniä identtisiä uskon kuvia – vai syntyikö?
Taiteen ja teollisuuden raja oli tulkinnanvarainen: ihmepoika ja äitinsä muuttivat ilmeitä ja asentoja kuvasta toiseen kuin magneettihäirintään kaapatussa vastaanottimessa. Miltä mahtoi näyttää kantateos, ja mihin kuvasarja on lähtöni jälkeen vuosien varrella johtanut? Uskaltaisinko hankkia väärennetyn passin näiltä kavereilta? Vain kaksi avainkuvaa tästä arkaaisesta animaatiosta mahtui matkatavaroihini. Yhdistin ne osiaan vaikuttavammaksi makuuhuoneentauluksi.
Toteuttiko tekijä päämäärätietoisesti vastinettaan Sikstiiniläiskappelista? Varioiko hän warholmaisesti palvontansa kohteita? Oliko hän laiska ja lahjaton ihmisliukuhihna vailla aavistustakaan kuvan alkuperästä ja merkityksestä?
March 8th, 2011 Ville
Vatikaanin uskonnollisten tarvikkeiden myymälästä löytyi hätkähdyttävä lentikulaaripainotyön ihme – elävä Jeesus. Kun kuvan editse kulkee harrasta tahtia, vapahtaja avaa verkkaisesti ja lähes yhdenaikaisesti silmänsä. Nopea ohikävely aiheuttaa jo hermostunutta räpyttelyä.
February 24th, 2011 Ville
Dar es Salaamin toritaiteilijat kauppasivat auringonlasku–palmurantatauluja. Oheinen infosarjakuva loisti kitsimeressä omalaatuisena ja tuoreesta maalista kiiltävänä. Valkoinen moniajohoitaja punnitsee vauvoja, irrottaa hampaita ja luo toivoa tehohoito-osastolla.
Teos jäi kesken ostajan saapumisen takia (hoitajan käsi katkeaa kesken ehkäisyvälineluennon). Taiteellisen inspiraation iskua tai sen loppumista ei voi ennustaa.
Auringonlasku–palmurantataiteilijat vilkuilivat epäuskoisina kaupankäyntiämme. Vahvan veikkaukseni mukaan Muhimbili-klinikan opettavaista naivismia nähtiin torilla seuraavana vuonna kosolti.
Ras Huruka Mpanola, Muhimbili Medical Centre, 2003
February 11th, 2011 Ville
Viisi vuotta työn alla ollut sarjakuva-albumini Näkymättömät kädet julkaistaan 1.9.2011 (WSOY). Suomen Kuvalehti tekee seurantajuttua albumin valmistumisesta.
My graphic novel Invisible Hands is ready after five years in the making. It will be published on September 1st. 2011 (WSOY). Suomen Kuvalehti -magazine is doing a follow-up story on my work.
I artikkeli / I article
I lehtiartikkeli / I magazine article (pdf)
II artikkeli / II article
III artikkeli / III article
Muita linkkejä
Ihmisiä muuttoliikkeessä
Suomen Pakolaisapu
Ylioppilaslehti
February 9th, 2011 Ville
Karikatyyri on alan väärinymmärretyimpiä käsitteitä. Se ei tarkoita isonenäistä hahmoa. Karikatyyri on luonnekuva. Sen tehtävä on paljastaa jotain kuvattavista henkilöistä ja heidän toiminnastaan – ei pelkästään sitä, minkä näköinen hahmo on, vaan MITÄ hän on.
Caricature, which is a subcategory of illustration, is about finding the narrative elements within a portrait and making them clear as tools in making literal and figurative points. When done for publication, it is not merely about making big things bigger and small things smaller. It is storytelling. This involves knowledge about what is under the surface of a face and teasing it to the top. Caricature is not the destination. It is the journey. It's the bike you ride.
–Steve Brodner
February 6th, 2011 Ville
Perspektiiviä blogiin:
Herra Lehtimäki bloggaajan ikuistamana. Potrettinsa Conan O’Brienista keikkui Society of Illustratorsin seinällä Brodnerin, Burken ja Davisin vieressä. Niitä aikoja, kun öljyväri vielä dunkkasi työhuoneella.
Adding some perspective to the blog:
Mr. Lehtimäki captured by the blogger. His portrait of Conan O’Brien hung on the walls of the Society of Illustrators, along with Brodner’s, Burke’s and Davis’s. Back when the stench of oils was still present at our studio.
