December 13th, 2011 Vesa
Hankin uuden kameran, edellinen oli jo tehtävänsä tehnyt ja kai tässä välissä tekniikkakin on kehittynyt. Päätin kuvata muutamia vanhoja valokuviani uusiksi paremman resoluution toivossa ja uuteen kamerarunkoon tutustuakseni. Varsinaisesti kuva itsessään ei juuri parane uudelleen ottamalla, vitsi onkin siinä että kuinka suurena sitä voi nyt tarkastella ja vielä löytää uusia yksityiskohtia.
Vasemmalla ylhäällä alkuperäinen kuva (helmikuulta 2010), oikealla uusi. Alhaalla osasuurennos uudesta kuvasta, tuota ilmassa lentävää rupua riittää liki loputtomiin.
I purchased a new camera, the previous one was at the end of it's service and I guess the technology had made some leaps, too. I decided to reshoot some of my old photographs in hope of better resolution and learning to use the new equipment. Now, the photo itself doesn't necessarily get thet much better with this, the catch is in the vastly improved number of details.
Top left is the original (from Feb 2010), right is the new one. Below a detail of the new one, that flying stuff just goes on and on.
November 28th, 2011 Vesa
Kadonneen aarteen metsästäjät sai ensi-iltansa vuonna 1981. Elokuvaa verrattiin tarinankuljetukseltaan useasti Tintti -sarjakuvaan, vertailu oli jopa niin voimallista että itse Hergé loihe lausumaan että Steven Spielberg olisi sopiva mies ohjaamaan Tintistä elokuvaversion. Miehet keskustelivat asiasta ja sopivat tapaamisenkin, mutta valitettavasti Hergé kuoli ja projekti jäi kesken. Kului kolmekymmentä vuotta ennenkuin Spielberg lopulta teki Tinttinsä.
Mietin vain, että jos Indiana Jonesia kerran verrattiin Tinttiin, niin miltä hahmojen yhdistäminen olisi näyttänyt...
Back in 1981 when Raiders of the Lost Ark was released, it was compared to Tintin comics. Even Hergé himself pointed Steven Spielberg worthy of directing a Tintin movie. Unfortunately Hergé passed away and the project got cancelled. It took Steven Spielberg thirty years to return to the project and finish the Tintin movie.
I wonder...
November 10th, 2011 Vesa
Ryti, Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen. Näitä veikkoja on ollut ilo tehdä ja samalla on tullut myös kerrattua oman maan historiaa, se ei ole koskaan pahitteeksi.
Mielenkiintoisimpana näistä pidän Mannerheimia. Tein kuvan liki valmiiksi ilman myöhäiseksi aikatauluttunutta tekstiä. Luettuani tekstin tein kuvaan muutoksia, artikkelissa oli kyse presidentti Mannerheimista, ei marsalkka Mannerheimista – vaihdoin jo valmiiksi piirretyn asepuvun siviiliasuun. Mannerheimista ei hirveästi ole kuvia siviiliasuisena (paitsi Sveitsin ajoilta), kuvittajalle se ei ole ongelma.
Ryti, Mannerheim, Paasikivi and Kekkonen. Drawing these fellers has been great fun, also, it's been good to refresh my personal knowledge of our history, that's never a bad thing.
Of this lot, the most interesting to me was Mannerheim. The illustration was almost finished before I read the text, which, in this case, was scheduled a bit ambitiously. After reading the text I made some alterations, the text was about Mannerheim the president, not field-marshal – I dropped the already finished armour for a civilian suit. There are not that many photographs of Mannerheim sporting civilian outfit (except from the Switzerland period), but that's never a problem for an illustrator.
November 4th, 2011 Vesa
Kirjasäätiö ei hyväksy sarjakuvaromaania ehdolle Finlandia-kilpailuun. Muoto on sisältöä tärkeämpi.
Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtaja Minna Castrén, miksi sarjakuva ei kelpaa ehdolle? ”Hallituksen mielestä sarjakuva on oma taiteenlajinsa, eikä sen edustaja kuulu Finlandian piiriin.”
Tekijän ja kustantajan mielestä kyseessä on kuitenkin sarjakuvaromaani, paino sanalla romaani? ”Me emme painotuksista kuulleet, mutta vaikka olisimmekin, se ei olisi vaikuttanut päätökseen. Tässä ei ole kyse minkäänlaisesta arvoasetelmasta – liittyen tähän teokseen tai yleensä.”
Yhdysvaltalainen Pulitzer-palkinto on annettu sarjakuvalle. Tarkoittaako se, että sarjakuva on jatkossakin ulkona Finlandia-palkinnosta? ”Ei kannata verrata näitä, koska nämä ovat erilaiset palkinnot.”
–Esa Mäkinen, HS
October 19th, 2011 Vesa
Pekka Ervastin ja Timo Haapalan kirja Kuka Mitä Häh (Otava 2011) on ilmestynyt. Kirja on edellistä töykeämpi – tai hauskempi – riippuu lukijasta. Kirjaan tarvittiin tällä toisellakin kerralla kuvituksia, tein varta vasten kahdeksantoista kuvaa isokenkäisistä ja yhden Teuvo Hakkaraisesta.
Tällaisen kokonaisuuden tekeminen on oikeastaan aika helkutin hauskaa. Aikaa on jonkin verran käytettävissä, joten kuvia ehtii hieman miettimään ja viilailemaan. Joitakin kokeiluja voi myös tehdä, sillä jos ne eivät toimi, ehtii vielä tehdä uuden.
Ohessa Jussi Halla-aho. Tämä on tehty jo viime toukokuussa. Ihan hyvin on kestänyt aikaa julkaisuun asti.
Kuka mitä häh by Pekka Ervasti and Timo Haapala is out again. The second edition is ruder – or funnier – than the first, depending on the reader. The second outing needed to have illustrations in it, too, I produced eighteen pictures of the bigwigs, and one of Teuvo Hakkarainen.
Working on a lot like this is great fun. There's time to spend on thinking and experimenting a little with the material. That's luxury.
On the left, Jussi Halla-aho. This was made already in May 2011. It is still relevant.
October 5th, 2011 Vesa
Pehr Evind Svinhufvud (1931–1936) Kun kävin läpi referenssimateriaalia tätä kuvaa varten, minulle muodostui mielikuva tyypistä joka varmaankin oli aikamoinen veijari presidentiksi. Valokuvissa hän ilveili, virnuili kameralle ja on monasti varsin vapautuneen oloinen. Oliko hän sitä oikeasti? Halusin vangita velmun tässä miehessä.
Dramatiikkaa kuitenkin oli, kuva viittaa Svinhufvudin kuuluisaan radiopuheeseen joka käytännössä lopetti Mäntsälän kapinan.
Apu 40/2011
Pehr Evind Svinhufvud (1931–1936) When I browsed thru the reference material for this illustration of president Svinhufvud, I thought of a man who must've been a sly dog for a president. In many of the photos I saw, he was making faces at the camera, or just ignored it in a seemingly relaxed fashion. Was he a fun, relaxed guy? I wanted to capture the joker in that man.
There was drama in his life, though, my illustration refers to the famous radio speech he gave which, in effect, ended the Mäntsälä rebellion.
Apu -magazine 40/2011
September 29th, 2011 Vesa
Lauri Kristian Relander (1925–1931) ”Reissu-Lasse”, mies joka muuttui. Valokuvien perusteella miehen olemus on vaihdellut eri aikoina, ehkä tunnetuin versio on tämä viiksillä varustettu, mutta esim. vuonna 1983 tehdyssä postimerkissä viiksiä ei ole. Myös elopaino tuntuu vaihdelleen.
On vaikea määritellä mikä on Relanderin ”oikea” habitus. Ehkä mitään oikeaa ei ole, kuvitusta varten pitää vain valita jokin lähtökohta ja luottaa siihen. Valitsin viikset.
Lauri Kristian Relander (1925–1931) ”Reissu-Lasse” (”Larry the traveler”, perhaps?), the changing man. Changing what? Well, based on the photographs available, it seems that his looks changed from time to time. Maybe the most known is the one with moustache, but, for example, in a stamp from 1983 there isn't any. His weight varies, too.
It is very difficult to determine what is the ”definitive look” of Mr. Relander. For an illustration you just have to choose one look from which to work from, and trust that. I chose the moustache.
September 22nd, 2011 Vesa
Sain hauskan työtehtävän Apu-lehdeltä: potrettikuvitus kaikista Suomen 11 presidentistä. Työ on mieluisa ja sopivasti haastava, sillä näistä varhaisista veijareista, kuten K. J. Ståhlberg (1919–1925) tässä, on tosi huonosti kuvamateriaalia saatavilla. Sarjasta pitää saada yhdenmukainen ja toteutustapaan vaikuttavat nämä ensimmäisten rajoitukset todella paljon. Oikein mielenkiintoista.
I got a very nice job from Apu-magazine: a portrait series of all the 11 presidents of Finland’s history. The job is pleasantly challenging, for there is very limited reference material available of few of the oldest geezers, like K. J. Ståhlberg (1919–1925) here. The series needs to be uniform and the execution is very much affected by the limits of the first few. Very interesting.
July 19th, 2011 Vesa
Kesällä pitää pitää ainakin yksi neppiskisa. Ne muoviset yleisneppisautot, joita nykyään käytetään, on kaiketi ihan jees, mutta aikanaan kisattiin kovasti Matchbox-autoilla. Oli enemmän vaihtoehtoja kalustossa, ja oikean kisakoneen valinta kullekin radalle vaati kokemusta. Matra Bagheera ja Blue Shark taisivat olla kunkkuja kutakuinkin radalla kuin radalla.
Aikanaan autoihin liittyi tiukka visuaalisuus, muotoilu oli tärkeää ja mielikuvilla mentiin vahvasti niin isojen kuin pientenkin autojen kanssa. Harva kuitenkaan sai käsiinsä oheisenkaltaista esittettä, vielä harvemmalla se on säilynyt. Tämäkin on divarista, löysin sen hyllystä ja sain pitää kun kauppias luokitteli sen arvottomaksi.
Vieläkö tällaisia kataloogeja tehdään? Vai ovatko nykyajan pikkuautot sulautuneet toisiinsa kuten isot esikuvansa tehden luetteloinnin tavallaan turhaksi? Ehkä tällaiset luettelot olivatkin autotehtaiden lobbaamia sisäänheittojuttuja, joilla hiljalleen vaikutettiin miehiin pikkupojista asti ja yritettiin saada heidät himoitsemaan ajopelejä? Ehkä aika vain on muuttunut eikä kukaan enää viitsi panostaa näin pitkäjännitteiseen markkinointiin...
In the summertime there has to be at least one neppis-race. Them plastic cars of today are okay, I guess, but back in the day there used to be some pretty cool gear to race with: the Matchbox cars. There was wide variety to choose from, finding the right car for the track was a tricky thing to master.
There was a time when car manufacturers used to rely heavily on visuals and imagery with their products, big and small. Even so, very few could get their hands on a brochure like this from 1972. This one is from a antiquarian shop, I got it for free as the shopkeeper saw no value in it.
I wonder if anything like this is manufactured anymore. Maybe toy cars of today look like each other, like their big counterparts, making possible catalogues inane. Or maybe catalogues like this were an autoindustry scheme to make little boys want real cars when they grow up? Maybe times have just changed and nobody bothers to invest in a long-time strategies...
June 6th, 2011 Vesa
Eduskuntavaalien jälkimaininkeja seuratessani tuli mieleeni, että jos tässä nyt käy niin että Jyrki Katainen ei saa hallitusta muodostettua ja Kokoomus siirtyy erinäisten vaiheiden jälkeen oppositioon, niin tiedänpä erään jota mahtaa ottaa päähän. Alexander Stubb, miehemme Euroopasta, kosmopoliitti, maailmanmies ja tapakulttuurin taitaja. Pesti opposition kansanedustajana ei ehkä ollut urasuunnitelmissa.
Supersankarisarjassa Stubb olisi ilman muuta ”Muukalainen”, vähän erilainen kuin me muut mannermaisine tapoineen ja loistavine kielitaitoineen. Vähän outo mutta sutjakka.
Ei se Eurooppa nyt niin kaukana ole kuitenkaan, eihän?
After the election went to hell there may be an unexpected position reserved for our present foreign minister Alexander Stubb. He was a MEP and our foreign minister, a job as one of the guys at the opposition is probably not what he was expecting.
As a superhero he would definitively have to be the “Foreigner”, he’s a bit different from the rest of us with his continental habits and vast language skills. A bit strange but kinda sleek.
It’s just Europe, it’s not really that far, is it?
May 5th, 2011 Vesa
Halusin pyörähtää tunnistettavuuden rajoilla, halusin että supersankarisarjan kohteella olisi kunnon naamio eikä mitään Karhukoplan pesukarhunaamiota. Otin tämän haasteena, sillä paradoksihan on herkullinen: kuinka vähän voi näyttää ja kuitenkin näyttää tarpeeksi.
Jyrki Kataisen piirteet eivät ole leuan ja suun osalta kaikkein tunnistettavimmat. Helpompi olisi ollut tehdä sama vaikka Alexander Stubbin leukaperillä. Tehdäkseni kuitenkin itseasetetun tehtävän vielä hieman haastavammaksi, en halunnut käyttää Kataisen ilmeisintä hymyä tai alahuulen törötystä vaan halusin käyttää tiukempaa ilmettä. Aika vähillä aineksilla siis mentiin, ja voi olla ettei niitä ollut tarpeeksi.
Lopulta annoin hieman periksi ja lisäsin hahmolle silmälasit.
I wanted to take a tour at the limits of identifiability, I wanted to have a properly masked character as the next take at the Superheroes-series. I took it as a challenge, as the paradox is delicious: how much can be concealed and still show enough.
Maybe I took it too far, but I did add the eyeglasses for better recognizability.
April 28th, 2011 Vesa
Mitä ihmettä, miksi kansanedustajat ja puoluejohtajat ovat supersankareita? Mitäs peliä tämä tämmöinen on? No ei ainakaan poliittista peliä, kunhan vain paljastan kansanedustajiemme salaiset identiteetit. Kukaan ei oikein tiedä mitä Edarin käytävillä tapahtuu kun valot sammuvat ja yö saapuu Helsinkiin. Minäpä tiedän, ja näytän myös.
Teen pienen sarjan kuvia kansanedustajista, puoluejohtajista tai muuten vaan mielenkiintoisista tyypeistä erilaisiksi hahmoiksi tekeytyneinä. Näitä kuvia ei ole erikseen minulta tilattu ja teen niitä vain kun muilta töiltäni ehdin. Tarkoituksena on samalla myös petrata öljyvärien käyttöä, sillä olen siitä vieraantunut liiaksi digitaalisen kuvittamisen vietyä tiukkojen aikataulujen myötä tilaa käsin tekemiseltä.
Aloitin sarjan Seppo Kääriäisellä, Sepillä. Hän on mielestäni mainio hahmo uurteisia kasvoja ja puheenpartta myöten. Minulla oli taannoin kunnia piirtää hänen elämäkertakirjansa kansi ja halusinkin aloittaa tämän sarjan tutulla hahmolla.
What the... Why are our MPs all dressed up as superheroes? What's this? Well, it is not politics for sure, I'm just going to reveal all the secret identities of our leaders. See, nobody knows what goes on in the house of parliament when the lights go out and the night takes over in Helsinki. Except me, I know, and I'll show it to you.
I'm working on a little series of illustrations of MPs, party leaders and other interesting persons dressed up as superheroes. These illustrations are not commissioned, I'll just work on them whenever I have the time. It's pretty much about the oils, I need to work with them after a long haul with quick digital illustrations.
I'll start the series with Seppo Kääriäinen, he is a swell character with all the wrinkles and all. I had the honour of illustrating the cover of his biography a while back, so, I decided to start with him.
April 15th, 2011 Vesa
Aivan liian harvoin tulee tilaisuus käyttää ehtaa öljyväriä kuvittamiseen. Aika ei vain riitä. Ajan riittämättömyys johtuu paitsi tekniikan hitaudesta, myös siitä että valmiin maalauksen pitää kuivua ennenkuin sen voi laittaa skanneriin.
Nyt työn alla on hieman pidemmän aikavälin kuvitussarja ja sain kuin sainkin ujutettua sekaan ainakin yhden öljykuvituksen. Työ on vielä kesken ja on nyt välikuivatuksessa. Öljyillä (tai muillakaan fyysisillä välineillä) omppu-z ei pelaa, mahdollisuutta palata edelliseen versioon ei siis ole jos homma kusee. Tämä voi olla erittäin tykyttävää. Pitkän tauon jälkeen se kuitenkin tuntui kerrassaan upealta.
Lisää tätä. Zen.
All too seldom I get the opportunity to use oils for illustrations. There just isn’t time. The trouble with time is partly due to the slow process with oils, but also because of the need to dry the original thorougfully before hitting the scanner.
I’m working on series of illustrations at the moment, it's a big batch and it takes some time to finish, I managed to squeeze in one with oils. It’s not finished yet, it needs to be dried before I can make the last brushstrokes. With oils (and other physical techniques) the command-z is not available, there is no return if you fuck up. This can be quite unnerving. However, after a long break, working with oils felt like meeting an old friend. Zen.
March 15th, 2011 Vesa
Simo piirtää -animaatio pyöri telsussa 1970-luvulla. Simo oli poika jolla oli huoneessaan taikaliitutaulu, kun Simo piirsi tauluun hän pystyi matkaamaan liitupiirrosmaahan jossa kaikki muu paitsi Simo itse oli liidulla piirrettyä. Siellä Simo pystyi piirtämään mitä mieleen juolahti ja piirros muuttui oikeaksi. Esimerkiksi niin että jos piti päästä nopeasti paikasta toiseen Simo vain piirsi polkupyörän ja ajoi sillä nopeasti perille. Ohjelmalla oli minuun suuri vaikutus.
Todellisuus seuraa fiktiota, näin tällaisen uutisen ja ajattelin heti Simoa. Jumankekka!
Simon in the Land of Chalk Drawings -animated series ran on the telly back in the 70’s. Simon was a little boy with a magic chalkboard in his bedroom, when he drew on it he could travel to the land of chalk drawings where everything but himself was drawn with chalk. There Simon could draw whatever he needed and the drawing immediately turned to a real thing, e.g. if he needed to go somewhere fast he just drew a bicycle and off he went. The show had a profound effect on me.
Fact follows fiction, I saw this article and I immediately remembered Simon. I’ll be darned!
March 13th, 2011 Vesa
Legendaarinen Action Man 1960–1970-luvuilta, ”now with gripping hands”. Tällaiseen pakkaukseen liittyy suuri määrä kuolaa lelukauppojen ikkunoissa tuon ajan Euroopassa. Niitä ihmeteltiin ja niistä haaveiltiin. Vaan kuinkas kävikään? Kun himoittu paketti viimein saatiin, se avattiin ja heitettiin roskiin, vain se mitä oli sen sisällä oli olennaista. No se paketti oli kuitenkin se jonka kuva syöpyi mieliin ja jäi muistikuviin, sitä siellä ikkunan takana kyylättiin.
Brititpä diggailivat tätä tuotetta niin paljon että tekivät muutama vuosi sitten Action Manit reprona uudelleen, koko hoidon (kulkuvälineitä lukuunottamatta). Sarja myytiin keräilijöille loppuun nopeasti. Tällä kertaa myynnissä oli myös tyhjiä laatikoita – aikuisen miehen nostalgia kun piili myös kansikuvassa, ei välttämättä vain sisällössä.
The legendary Action Man from the 60’s and 70’s, ”now with gripping hands”. This box is the reason for a great amount of drool on the windows of toyshoppes in Europe of that era. They were definitively something to go for. But you know what? Once you got the eagerly wanted box, you opened it and tossed it away. What was inside got all the attention (and action). The box, however was the thing you were looking at behind that window, and the image of it is the one burned to your memory.
Well, the Brits loved this product so much that they ran a faithful repro round of the entire series a few years ago, they did them all (bar vehicles). It was sold out quickly to the collectors. This time there were also empty boxes available – the grown up man's nostalgia might just have have been in the cover art rather than in the content of the box.
March 11th, 2011 Vesa
Vuoden kauneimmat kirjat 2010 / kannet. Paul Auster: Näkymätön, kannen tekijä Timo Mänttäri. Lisää Mänttärin suunnittelemia kansia nähtävillä täällä.
The most beautiful Finnish books 2010 / book covers. Paul Auster’s Näkymätön (Invisible) by Timo Mänttäri. More Mänttäri’s cover art here.
February 27th, 2011 Vesa
2011 Keskusrahaston palkinto on myönnetty Ville Tietäväiselle ”taiteellisesta rohkeudesta, ihmisyyden puolustamisesta”.
This year the Central Foundation’s prize has been given to Ville Tietäväinen for ”artistic courageousness, defending of humanity”.
SKR Palkinnot
HS
February 22nd, 2011 Vesa
Juha Mieto on mies joka on ikuisesti yhden sadasosasekunnin myöhässä. Tein tämän kuvan Suomen Kuvalehden Polkom-palstalle (4/2011) vaalirahasotkuihin liittyen – ja eräisiin taulukauppoihin. Kuva on jäänyt minua askarruttamaan, näen sen nyt enemmänkin tutkielmana julkkiskansanedustajan roolista kuin pelkästään kuvana henkilöstä jota se esittää. Pidän tästä kuvasta.
Juha Mieto (not really Johnny Mild) is a man who will forever be one hundreth of a second late. I did this for Suomen Kuvalehti's Polkom-column (4/2011) piece on the mess with the election funding – and certain art deals. I've given this illustration a lot of thought since, I see it now more as a study of the role of a celebrity MP than a mere picture of the actual person in it. I like this one.
February 18th, 2011 Vesa
Kuvittaja tekee kuvia silloinkin kun kynä ei ole kädessä. Legot ovat erittäin kiehtovia valokuvaamisen kohteita. Ei, kuvissa ei ole minun Legojani, kaikki on lainattu (ja palautettu) suoraan lasten leikeistä ja laatikoista. Olen näiden kanssa naksahtanut erityisesti lumen kuvaamiseen sen monissa eri muodoissa. Kuviani on bloggailtu/postailtu verkossa, mm. wired.co.uk ja gizmodo, tässä viimeisimmät: /Film ja Geek Art.
An illustrator keeps making images even when not holding a pen. Lego is a fascinating subject for photography. No, it's not my Lego, it's all borrowed (and returned) from the children's play and toyboxes. I'm especially fixated to photographing snow in it's various forms with the Lego. My photos have been in the blogging/posting cirquit around the web, among others: wired.co.uk and gizmodo.com. Here's some of the more recent posts: /Film and Geek Art.
February 10th, 2011 Vesa
Välillä on aikaa tehdä tekemisen ilosta. Korkkarimeininkiä Star Wars -ukkojen kanssa, ne on aina hauskoja! En oikein koskaan lueskellut Korkkareita (paitsi Jet-Ace Loganeita) mutta niiden kansitaiteesta olen kyllä pitänyt. Tehokasta ja iloisen kaupallista sutimista! Graham Cotonia on vaikea ylittää.
There are days when there's room to fool around with the tools. Here's some War Picture Library -series -ish action with Star Wars characters, they're always fun! Never really read the WPL books (bar Jet-Ace Logan), but I've always liked their cover art. Efficient and joyfully commercial stuff! Graham Coton is hard to top.
February 7th, 2011 Vesa
Suomen Kuvalehden Polkom-palstalle (Pekka Ervasti kirj.) olen tehnyt kuvia vuodesta 2004. Kyseessä on viikottainen heittäytyminen nopeaan karikatyyrin tekoon. Itse ajattelen niitä pieninä, vähillä elementeillä tehtävinä henkilökuvina joissa yritän tavoittaa kohteesta olennaisen, ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvillä viitteillä höystettynä. Tässä kuvassa tanssitaan kissanpolskaa Hosni Mubarakin kanssa Tarja Halosen taannoisen Egyptin matkan tiimoilla.
I've been making illustrations for Suomen Kuvalehti's Polkom-column (Pekka Ervasti, writer) since 2004. A quick weekly immersion in caricatures. I like to think them as lo-fi portraits in which I try to capture the essence of the subjects with a dash of topics of the day. Here is Hosni Mubarak having a ball with our president Tarja Halonen during her visit to Egypt some time ago.
Suomen Kuvalehti 5/2011
