Mediadesignin puolesta
Design on keskeinen osa laatujournalismia
Helsinki on tänä vuonna maailman designpääkaupunki. Juhlahumun varjoon jää helposti se, että yksi designin alueista ei voi hyvin: median visuaalisuus tuntuu köyhtyvän erityisesti lehtien toimituksissa.
Grafian hallituksen puheenjohtaja Jon Granström arvostelee Journalisti-lehdessä (12.1.) mediatalojen johtajien esittämiä prosessiteollisuudesta tuttuja oppeja. Hän pitää niitä vaarallisina ja epäilee vahvasti niiden soveltamista media-alaan.
Media-ala elää voimakkainta murrosta sitten työvälineiden ja toimitusten digitalisoitumisen. Journalistisen työn luonne ei ole muuttunut sen yksinkertaisemmaksi kuin aiemminkaan – päinvastoin. Analyyttisen ja visuaalisesti taidokkaan laatujournalismin tarve on kasvanut internetin uusien julkaisualustojen ristiaallokossa entisestään. Se ei päästä 2000-luvun mediaa helpolla. Designin merkitys ymmärretään uuden automallin ja huonekalujen suunnittelussa ja valmistuksessa, mutta kuinka asia nähdään mediassa?
Suomessa kaupallisen kilpailun ja rationalisoinnin näyttää saavan tuntea nahoissaan ensimmäisenä visuaalinen viestintä. Kun median – myös mobiilin – kustantajat unohtavat tuotteidensa käytettävyyden ja funktionaalisuuden, ne aliarvioivat tuotteiden käyttäjät eli tilaajat ja ostajat.
Vaikka visuaalisen muotoilun ja kuvajournalismin merkitys on tunnustettu laajalti, useissa mediataloissa oman oksan sahaaminen on aloitettu ulkoasutoimituksista. Ilmiö on erityisen huolestuttava nyt, kun journalistinen viestintä tarvitsisi kaikki mahdolliset keinot voidakseen hyvin myös tulevaisuuden monimuotoisessa viestintäkulttuurissa, kuten elektronisissa lukulaitteissa.
Journalistinen muotoilu on ensivaikutelman taidetta. Visuaalisuuden synnyttämä välitön mielikuva voi joko pelastaa tai tuhota tärkeän viestin. Visuaalisuus tulee aina tekstisisällön ja lukijan väliin. Valokuvat, kuvitukset, tietografiikka ja julkaisun visuaalinen muotoilu vaikuttavat lukijan kokemukseen ja näin myös lehden menestykseen olennaisesti.
Journalistinen valokuva havainnoi ja dokumentoi maailmaa. Kukapa ei muistaisi presidentti Urho Kekkosen eroa, WTC-iskuja ja jääkiekon MM-kisoja kuvallisina kokemuksina. Kuva voi myös argumentoida samalla tavalla kuin sanakin. Uutiskuvien lisäksi kuvakertomukset ajan ilmiöistä ja ihmisistä osoittavat sen, miltä maailma näyttää juuri nyt. Ilman valokuvia lehdet olisivat koruttomia tiedotteita.
Piirroskuvitus ja informaatiografiikka toimivat valokuvan ja kirjoitetun tekstin välissä. Kuvitus pelaa usein kieli- ja vertauskuvilla. Kuvitus ja tietografiikka voivat kertoa hetkessä, kuinka valtion budjetti rakentuu, ja ottaa kantaa siihen, miten politiikalle ja poliitikoille luodaan kasvot. Kuvituksella voidaan kertoa näkymättömistä muutoksista tai pinnanalaisista prosesseista, kuten vallan keskittymisestä ja kansalaisten eriarvoistumisesta.
Lehtijournalismi ei ole koskaan pelkkää tiedon välittämistä. Parhaimmillaan sana ja kuva tukevat toisiaan ja tekevät visuaalisesta viestinnästä ylivertaisen tavan välittää tietoa ja tunteita.
Jos media unohtaa syvällisen journalistisen visualisoinnin, se on kuin kakun koristamista vailla maukasta sisältöä. Julkaisut tasapäistyvät ja alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan. Ne köyhtyvät sisällöllistä tyhjyyttä huokuvaksi pintavisuaalisuudeksi.
Visuaalinen suunnittelu ja muu toimitustyö ovat elävien ja tuntevien ihmisten yhteistyötä, josta ei voi ulkoistaa osaa tekijöistä. Kirjoittajat, kuvaajat, graafikot ja taittajat luovat tiimin, jossa kullakin on oma roolinsa. Mitään oikotietä tai patenttiratkaisua viestin perillemenoon ja samalla median menestykseen ei ole.
Pelkkä pintaestetiikka ei riitä. Applen aikoinaan lanseeraama pyöreä tietokoneen hiiri on varoittava esimerkki pinta- ja funktionaalisen designin ristiriidasta.
On turha kuvitella, että taiton automatisointi korvaisi lehden verbaalisen ja visuaalisen aineiston suunnittelun, eikä erikoisominaisuuksilla varustettu digitaalinen valokuvakamera tai tietokoneohjelma tee kenestäkään automaattisesti taitavaa kuvajournalistia. Teknisistä muutoksista huolimatta journalismi on edelleen ihmisten viestintää toisille ihmisille.
Internet on tehnyt jokaisesta kotisurffailijasta potentiaalisen julkaisijan tai visualistin. Se, mikä nopeudessa voitetaan, hävitään kuitenkin ilmiöiden tai asioiden käsittelyssä. Journalistinen tarina ei synny satunnaisista kuvakoosteista, eikä laadukas graafinen muotoilu ole mahdollista internetistä ladattavien jäykkien julkaisualustojen ehdoilla.
Joukko klikattavia valokuvia ei ole sama kuin hienosti ja älykkäästi editoitu kuvareportaasi. Tieteellinen tutkimus tai monimutkainen taloudellinen prosessi avautuu vasta kun graafikko muotoilee sen ymmärrettäväksi visuaaliseksi esitykseksi.
Kun yhteiskunta monimutkaistuu ja pirstaloituu, selittävää ja selkeyttävää visuaalista journalismia tarvitaan yhä enemmän.
Laatujournalismilla on suora yhteys jopa demokratisoitumiseen. Sosiaalinen media vaikutti ratkaisevasti arabimaailman avautumiseen, mutta se riittää vain ensi askeliin. Poliittisten tapahtumien ja prosessien selittämiseen sekä ristiriitaisten mielikuvien välittämiseen tarvitaan ammattilaisia, jotka jopa henkensä kaupalla välittävät ja analysoivat viestejään muulle maailmalle.
Onko Suomessa varaa upottaa koko journalistinen kulttuuri asettamalla vastakkain kuvan ja tekstin tekijät? Median tuomiopäivän saarnaajillakin on itsekäs ja kaupallinen missionsa. He kaipaavat lisäarvoa bisnekselleen, joka voi jyrätä mediadesignin sen juhlavuotena.
Tämän tekstin olen kirjoittanut yhdessä Hannu Vanhasen kanssa ja se on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 27. tammikuuta 2012.
