December 13th, 2011 Vesa
Hankin uuden kameran, edellinen oli jo tehtävänsä tehnyt ja kai tässä välissä tekniikkakin on kehittynyt. Päätin kuvata muutamia vanhoja valokuviani uusiksi paremman resoluution toivossa ja uuteen kamerarunkoon tutustuakseni. Varsinaisesti kuva itsessään ei juuri parane uudelleen ottamalla, vitsi onkin siinä että kuinka suurena sitä voi nyt tarkastella ja vielä löytää uusia yksityiskohtia.
Vasemmalla ylhäällä alkuperäinen kuva (helmikuulta 2010), oikealla uusi. Alhaalla osasuurennos uudesta kuvasta, tuota ilmassa lentävää rupua riittää liki loputtomiin.
I purchased a new camera, the previous one was at the end of it's service and I guess the technology had made some leaps, too. I decided to reshoot some of my old photographs in hope of better resolution and learning to use the new equipment. Now, the photo itself doesn't necessarily get thet much better with this, the catch is in the vastly improved number of details.
Top left is the original (from Feb 2010), right is the new one. Below a detail of the new one, that flying stuff just goes on and on.
November 28th, 2011 Vesa
Kadonneen aarteen metsästäjät sai ensi-iltansa vuonna 1981. Elokuvaa verrattiin tarinankuljetukseltaan useasti Tintti -sarjakuvaan, vertailu oli jopa niin voimallista että itse Hergé loihe lausumaan että Steven Spielberg olisi sopiva mies ohjaamaan Tintistä elokuvaversion. Miehet keskustelivat asiasta ja sopivat tapaamisenkin, mutta valitettavasti Hergé kuoli ja projekti jäi kesken. Kului kolmekymmentä vuotta ennenkuin Spielberg lopulta teki Tinttinsä.
Mietin vain, että jos Indiana Jonesia kerran verrattiin Tinttiin, niin miltä hahmojen yhdistäminen olisi näyttänyt...
Back in 1981 when Raiders of the Lost Ark was released, it was compared to Tintin comics. Even Hergé himself pointed Steven Spielberg worthy of directing a Tintin movie. Unfortunately Hergé passed away and the project got cancelled. It took Steven Spielberg thirty years to return to the project and finish the Tintin movie.
I wonder...
November 25th, 2011 Ville
Pertti Jarla löysi opiskeluaikana itsensä yhdessä Mikko Huuskon, Solja Järvenpään ja Jukka Tiluksen kanssa tiivistämässä liian pitkiksi kokemiaan kotimaisia sarjakuvaeepoksia. Seurauksena syntyi kaksi riemukasta Valitut Sarjat -lehteä, joista jälkimmäisessä taideluomani Linnut ja Meret kristallisoitiin ja kohotettiin sille kuuluvalle tasolle.
Takavuosien haastattelussa Jarla lupaa jatkoa: ”Nyt on kuulkaa jotain 1,5 % valmiina matskua Valittuja Mangoja varten. Ilmestyy ehkä tänä vuonna tai ensi. Nää ei oo mitään nopeita juttuja!” Sittemmin Fingerporin luojajumalan velvoitteet ovat vieneet aikaa miehen muilta kulttuuriteoilta.
November 24th, 2011 Lasse
Darwinismi ymmärretään usein vahvempien elojäämiseksi. Tätä soveltaen jouduimme todistamaan seuraavaa: ”I think that the euro is essentially a darwinistic currency. It is a question of survival of the fittest”, lausui Alexander Stubb. Paljastiko samalla jotain itsestään?
Miten olisi äänioikeus vain AAA-kansalaisille?
Alex naureskeli ja naljaili joskus julmastikin tovereiden fyysisistä piirteistä tai siitä, ettei heillä ollut samanlaisia merkkivaatteita kuin hänellä itsellään.
Helsingin Sanomat, NYT-liite 2009
November 18th, 2011 Ville
Kirjasäätiö diskasi sarjakuvakirjani Näkymättömät kädet Finlandia-kilpailusta. Olen iloinen ennakkotapauksen jälkeisestä sarjakuvan ja kirjallisuuden rajakeskustelun heräämisestä. Analyyttisesti perusteltuja vastauksia esitettyyn kysymykseen ”miksi sarjakuva ei voisi kilpailla muun kirjallisuuden kanssa” ei vain ole näkynyt.
Kirjasäätiölle riitti perusteeksi hylkäämiselle pelkkä sarjakuvan termi. Sarjakuvaa omaan kuoppaansa paaluttavissa vastineissa onkin keskitytty terminologiaan, ei itse kiintoisaan asiaan: mikä yhdistää ja erottaa sarjakuvaa ja muuta kirjallisuutta?
HS:n kirjallisuusbloginsa keskustelussa valintaraadin puheenjohtaja Hannu Marttila puhuu sarjakuvaromaani-käsitteen naurettavuudesta ”…koska se on samalla kertaa yritys ’nostaa’ sarjakuvan arvostusta ja todiste sarjakuvaväen huonosta itsetunnosta.” En tiedä, keihin Marttila viittaa sarjakuvaväellä.
Finlandia-kisaan kirjani ilmoitti WSOY, joka halusi havahduttaa sarjakuvapiirien ulkopuolisetkin tahot näkemään sarjakuvan monipuolisuus. Sarjakuvaromaani-termi periytyy käsitteestä graphic novel, jolla vakava, romaanimittainen sarjakuva erotetaan pienimuotoisesta viihdesarjakuvasta (comics). Termi on ollut käytössä jo lähes 50 vuotta, puolet suomalaisen sarjakuvakirjan historiasta. Olen itse uskonut kirjaani vuosien tekoprosessin ajan, ja WSOY on panostanut arvovaltansa teoksen puolesta. Se kertoo terveestä itsetunnosta.
Suomalaisia sarjakuvia ei julkaista niin paljon, että romaanimittaisille sarjakuvatarinoille syntyisi yhteismitallista kilpailua. Toimittaja Harri Römpötti on oikeassa pahoitellessaan Sarjakuva-Finlandian sillisalaattimaisuutta (HS 16.11.). Koen omankin kirjani olevan lähempänä romaania kuin strippisarjakuvaa tai sarjakuvanovellia.
Römpötin vaatima sarjakuva-alan itsenäisyys kuulostaa komealta, mutta voi tarkoittaa suljettua ja sisäsiittoista piiriä, joka rajaa ulos suuren yleisön kiinnostuksen, ymmärryksen ja arvostuksen. Taiteenalan eristäytyneisyys ei houkuta vihkiytymättömiä löytöretkelle, vaan vahvistaa heidän ennakkoluulojaan, joissa ”sarjakuvamainen” tarkoittaa edelleen ohutta, karrikoitua ja epäuskottavaa.
Sarjakuva on oma taidemuotonsa, mutta samalla kirjallisuutta. Näkymättömät kädet on kirja ja sen sisällöllinen laajuus vastaa romaania. Mitkä syyt tekevät asiallisesta vertailusta liian vaikeata taiteenalojen rajavartijoille? Aito keskustelu voisi avata sekä perinteisestä että sarjakuvakirjallisuudesta jotain uutta ja olennaista.
Graphic novel Näkymättömät kädet (Invisible Hands) was banned from The Finlandia Prize literary competition.
November 10th, 2011 Vesa
Ryti, Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen. Näitä veikkoja on ollut ilo tehdä ja samalla on tullut myös kerrattua oman maan historiaa, se ei ole koskaan pahitteeksi.
Mielenkiintoisimpana näistä pidän Mannerheimia. Tein kuvan liki valmiiksi ilman myöhäiseksi aikatauluttunutta tekstiä. Luettuani tekstin tein kuvaan muutoksia, artikkelissa oli kyse presidentti Mannerheimista, ei marsalkka Mannerheimista – vaihdoin jo valmiiksi piirretyn asepuvun siviiliasuun. Mannerheimista ei hirveästi ole kuvia siviiliasuisena (paitsi Sveitsin ajoilta), kuvittajalle se ei ole ongelma.
Ryti, Mannerheim, Paasikivi and Kekkonen. Drawing these fellers has been great fun, also, it's been good to refresh my personal knowledge of our history, that's never a bad thing.
Of this lot, the most interesting to me was Mannerheim. The illustration was almost finished before I read the text, which, in this case, was scheduled a bit ambitiously. After reading the text I made some alterations, the text was about Mannerheim the president, not field-marshal – I dropped the already finished armour for a civilian suit. There are not that many photographs of Mannerheim sporting civilian outfit (except from the Switzerland period), but that's never a problem for an illustrator.
November 4th, 2011 Vesa
Kirjasäätiö ei hyväksy sarjakuvaromaania ehdolle Finlandia-kilpailuun. Muoto on sisältöä tärkeämpi.
Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtaja Minna Castrén, miksi sarjakuva ei kelpaa ehdolle? ”Hallituksen mielestä sarjakuva on oma taiteenlajinsa, eikä sen edustaja kuulu Finlandian piiriin.”
Tekijän ja kustantajan mielestä kyseessä on kuitenkin sarjakuvaromaani, paino sanalla romaani? ”Me emme painotuksista kuulleet, mutta vaikka olisimmekin, se ei olisi vaikuttanut päätökseen. Tässä ei ole kyse minkäänlaisesta arvoasetelmasta – liittyen tähän teokseen tai yleensä.”
Yhdysvaltalainen Pulitzer-palkinto on annettu sarjakuvalle. Tarkoittaako se, että sarjakuva on jatkossakin ulkona Finlandia-palkinnosta? ”Ei kannata verrata näitä, koska nämä ovat erilaiset palkinnot.”
–Esa Mäkinen, HS
October 23rd, 2011 Ville
Se tapahtui taas. Vaivaantunut tunne valtasi minut, kun kuusi vuotta juuri täyttänyt tyttäreni alkoi ylpeästi kailottaa päiväkodin eteisessä ventovieraalle vanhemmalle: ”isi piirtää sarjakuvia! Ja kuvia lehtiinkin!” Kuulija oli hiljaa ja katsoi meitä myötätuntoisesti hymyillen.
En kai minä työtäni häpeä? Harvassa ammatissa voi niin intohimoisesti toteuttaa itseään. Harva ammatinkuva mahdollistaa jonkin ainutkertaisen asian suunnittelun sekä myös toteuttamisen – uuden luomisen.
En kai häpeä lastani tai hänen ylpeyttään isästään? Harvassa ammatissa voi saada aikaan jotakin konkreettista, lastakin kiinnostavaa. Tiedän jo osittain onnistuneeni, jos saan työlläni tyttäreni huomion, vaikkei hän vielä kaikkea näkemäänsä pysty tulkitsemaankaan.
Illalla luin Art Spiegelmanin umpikiinnostavaa Metamaus-kirjaa, jossa hän avaa teko- ja julkisuusprosessia Pulitzer-palkitun, holokaustia ja omaa vaikeaa isäsuhdetta ruotivan Maus-sarjakuvateoksen tiimoilta. Metamausissa Spiegelman kertoo kollega Maurice Sendakille 6-vuotiaan tyttärensä vastauksen kysymykseen, mitä isänsä tekee työkseen: ”Isi piirtää hiiriä!”
Hitto, seuraavan kerran kohdatessamme ylemmyydentuntoisen säälijän, kysyn: mitä tuikitärkeätä itse teet maailman hyväksi!
October 19th, 2011 Vesa
Pekka Ervastin ja Timo Haapalan kirja Kuka Mitä Häh (Otava 2011) on ilmestynyt. Kirja on edellistä töykeämpi – tai hauskempi – riippuu lukijasta. Kirjaan tarvittiin tällä toisellakin kerralla kuvituksia, tein varta vasten kahdeksantoista kuvaa isokenkäisistä ja yhden Teuvo Hakkaraisesta.
Tällaisen kokonaisuuden tekeminen on oikeastaan aika helkutin hauskaa. Aikaa on jonkin verran käytettävissä, joten kuvia ehtii hieman miettimään ja viilailemaan. Joitakin kokeiluja voi myös tehdä, sillä jos ne eivät toimi, ehtii vielä tehdä uuden.
Ohessa Jussi Halla-aho. Tämä on tehty jo viime toukokuussa. Ihan hyvin on kestänyt aikaa julkaisuun asti.
Kuka mitä häh by Pekka Ervasti and Timo Haapala is out again. The second edition is ruder – or funnier – than the first, depending on the reader. The second outing needed to have illustrations in it, too, I produced eighteen pictures of the bigwigs, and one of Teuvo Hakkarainen.
Working on a lot like this is great fun. There's time to spend on thinking and experimenting a little with the material. That's luxury.
On the left, Jussi Halla-aho. This was made already in May 2011. It is still relevant.
October 12th, 2011 Timo
”Jotta ymmärtäisi minne on menossa, on tiedettävä mistä on tulossa.” Tuo paikkaansa pitämätön anonyymilatteus mielessäni katsoin pahvinpalaa, jonka äitini oli kaivanut kaappiensa kätköistä.
Harmaat unelmat lienee varhaisin suunnittelemani kirjankansi. Kuvituksesta päätellen Afrikan savanneille sijoittunut teos on sittemmin kadonnut. Kirjan nykyään melko tuntematon kirjoittaja Fadfecebe Finleis kuului mahdollisesti samaan Finlaysonin sukuun, joka toimitti perheemme pyyhkeet 1970-luvulla.
Mutta enkö muka koskaan haaveillut Jaqcues Cousteaun työn jatkamisesta tai ryhtymisestä uudeksi Albert Järviseksi? Entä liittymisestä avaruusasema Alfan tai Korkeasaaren vesibussin miehistöön? Sinetöikö tuo lapsuuden toive kohtaloni muuttuen siten itsensä toteuttaneeksi ennustukseksi? Kirotut harmaat unelmat!
Pari syksyn uutuuskantta nähtävissä nyt portfoliossani.
October 5th, 2011 Vesa
Pehr Evind Svinhufvud (1931–1936) Kun kävin läpi referenssimateriaalia tätä kuvaa varten, minulle muodostui mielikuva tyypistä joka varmaankin oli aikamoinen veijari presidentiksi. Valokuvissa hän ilveili, virnuili kameralle ja on monasti varsin vapautuneen oloinen. Oliko hän sitä oikeasti? Halusin vangita velmun tässä miehessä.
Dramatiikkaa kuitenkin oli, kuva viittaa Svinhufvudin kuuluisaan radiopuheeseen joka käytännössä lopetti Mäntsälän kapinan.
Apu 40/2011
Pehr Evind Svinhufvud (1931–1936) When I browsed thru the reference material for this illustration of president Svinhufvud, I thought of a man who must've been a sly dog for a president. In many of the photos I saw, he was making faces at the camera, or just ignored it in a seemingly relaxed fashion. Was he a fun, relaxed guy? I wanted to capture the joker in that man.
There was drama in his life, though, my illustration refers to the famous radio speech he gave which, in effect, ended the Mäntsälä rebellion.
Apu -magazine 40/2011
September 29th, 2011 Vesa
Lauri Kristian Relander (1925–1931) ”Reissu-Lasse”, mies joka muuttui. Valokuvien perusteella miehen olemus on vaihdellut eri aikoina, ehkä tunnetuin versio on tämä viiksillä varustettu, mutta esim. vuonna 1983 tehdyssä postimerkissä viiksiä ei ole. Myös elopaino tuntuu vaihdelleen.
On vaikea määritellä mikä on Relanderin ”oikea” habitus. Ehkä mitään oikeaa ei ole, kuvitusta varten pitää vain valita jokin lähtökohta ja luottaa siihen. Valitsin viikset.
Lauri Kristian Relander (1925–1931) ”Reissu-Lasse” (”Larry the traveler”, perhaps?), the changing man. Changing what? Well, based on the photographs available, it seems that his looks changed from time to time. Maybe the most known is the one with moustache, but, for example, in a stamp from 1983 there isn't any. His weight varies, too.
It is very difficult to determine what is the ”definitive look” of Mr. Relander. For an illustration you just have to choose one look from which to work from, and trust that. I chose the moustache.
September 25th, 2011 Ville
En halua kärsiä mainoksista, haluan nauttia niistä – kokea oivalluksia, aistieni tarkentumista, älyllistä ja esteettistä mielihyvää ja kiihottavaa inspiraatiota.
Television tai lehden voin jättää avaamatta, mutta ulkomainoksia en pääse pakoon. Ne täyttävät kaupungissa viidesosan näkökentästäni ja ovat voittopuolisesti tarkoitustaan vastaan kääntyvää visuaalista saastetta.
Kun suunnittelija tekee mainoksen julkiseen tilaan, hänellä on vastuu asiakkaiden ja kuluttajien lisäksi kaikkia muitakin tilaa käyttäviä kohtaan. Mainosjulisteet voisivat olla elinpiiriäni rikastuttavaa käyttötaidetta; nyt ne tuntuvat degeneroituneen pöhötautisiksi ilmoituksiksi.
Ideointivaiheessa suunnittelija selaa kollektiivisen tajunnan katalogia, miettii, mitä haluaa sanoa ja millä elementeillä. Sen jälkeen hänen tulee analyyttisesti tarkastella ideaa ja sen osasten toimivuutta.
Kun analyysivaihe käsitteellisessä mainoskuvituksessa unohdetaan, visuaaliset lauseenjäsenet, keinot ja päämäärät menevät sekaisin. Ulkomainoksiin rakennettuihin kuviin ympätään ensimmäiset aiheesta mieleen putkahtavat asiat pohtimatta ja rajaamatta yhdistelmän merkityksiä. Näin jätetään katsojalle mahdollisuudet vääriin tulkintoihin.
Samean viestivirran pohjalla kimmeltää myös helmiä. Esimerkkinä Alan Fletcherin suunnittelema National Portrait Galleryn mainosjuliste Lontoossa.
Ensimmäinen, nopea ahaa-elämys syntyy kuninkaallisen hahmon tunnistamisesta. Toinen, voimakkaampi valaistuminen tapahtuu, kun katsoja hahmottaa, ettei yksikään koosteen palasista ole prinssi Charlesia esittävästä teoksesta. Kollaasiin rajatut osat ovat museon brittimuotokuvia esittelevästä kokoelmasta – monarkki muodostuu kansalaisista.
Charles-karikatyyri toimii vahvana mainoksena. Pelkän kuvan avulla se kertoo, että museon kokoelmissa on runsaudenpulaksi asti tekijöitä, tyylejä, tekniikoita ja hahmoja.
Kuvan voimaan ja katsojan havainnointikykyyn luottaminen imartelee vastaanottajaa. Oivaltaessaan julisteeseen koodatun idean hän osallistuu viestin rakentamiseen. Muistijäljestä viestiä kohtaan tulee syvä.
Alan Fletcher’s virtuosic poster for National Portrait Gallery.
September 23rd, 2011 Lasse
Kukin möläyttää tyylillään. Lopputuotos on aina luettavissa netistä, lehdistä tai kuultavissa uutisista.
Pohjimmiltaan tämä pomoportaan vihapuhe palvelee samaa tarkoitusta kuin perussuomalaisten ”maahanmuuttokritiikki”. Molemmissa on kyse siitä, että kasvottomalle talouskehitykselle yritetään löytää syyllisiä, vaikka kaikki tietävät, ettei niitä löydy.
Elina Grundstöm, HS, 20.9.2011
September 22nd, 2011 Vesa
Sain hauskan työtehtävän Apu-lehdeltä: potrettikuvitus kaikista Suomen 11 presidentistä. Työ on mieluisa ja sopivasti haastava, sillä näistä varhaisista veijareista, kuten K. J. Ståhlberg (1919–1925) tässä, on tosi huonosti kuvamateriaalia saatavilla. Sarjasta pitää saada yhdenmukainen ja toteutustapaan vaikuttavat nämä ensimmäisten rajoitukset todella paljon. Oikein mielenkiintoista.
I got a very nice job from Apu-magazine: a portrait series of all the 11 presidents of Finland’s history. The job is pleasantly challenging, for there is very limited reference material available of few of the oldest geezers, like K. J. Ståhlberg (1919–1925) here. The series needs to be uniform and the execution is very much affected by the limits of the first few. Very interesting.
September 20th, 2011 Ville
Tähän asti kertovan kuvan ystävät ovat joutuneet pidättelemään sanottavaansa Linjamies-blogissa, ja Linjamiehet ovat joutuneet pohtimaan, onko heidän kertovilla kuvillaan ystäviä.
Tämä kaikki on nyt muuttunut. Linjamiesten kanssa pääsee sanailemaan ja heidän tekosiaan tuomaroimaan Feisbukissa. Iso peukku!
Linesmen in Facebook. Thumbs up!
September 5th, 2011 Ville
Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlan postimerkkiarkin kokoavana ideana on suomalaisen sarjakuvan sukupuu. Rungosta versovat kymmenluku-oksat, joiden lehtinä merkit toimivat. Jotta maamme sarjakuvahistoria ymmärrettäisiin vehmaana runsaudenpuuna, siintää oksien takana siluettilehtiä, joista voi löytää tunnetumpiakin hahmoja.
Ensipäiväkuoressa luonnontieteen professori Itikainen, 100-vuotias sarjakuvahahmopatriarkka, tutkii sukupuuta suurennuslasillaan.
100 Years of Finnish Comics -stamps
September 1st, 2011 Ville
Maailma sanojen ulkopuolella
Kuvituksella kärjistetään, ilmaistaan tekstin piiloviestejä, äänenpainoja ja tunnelmia. Kuvituksella konkretisoidaan abstrakteja aiheita ja autetaan hahmottamaan konkreettisia asioita. Suuri viestimäärä voidaan kiteyttää kompaktiin muotoon. Kuvituksella voidaan pureutua yksilöön tai esittää yleispäteviä hahmoja: kuvituksen henkilö voi olla yksilön, ryhmän tai ajattelutavan ikoni.
Kuvituksella kerrotaan olevan ja näkyvän lisäksi olemattomasta ja näkymättömästä. Sen avulla nähdään menneisyyteen, nykyaikaan ja tulevaisuuteen. Kuvittaja käyttää hyväksi kollektiivista muistia: hahmopsykologiaa, mytologiaa ja historiaa. Hänen tulee osata arvioida yleisön kyky viittausten ymmärtämiseen. Taiteilijan tehtävä on luoda tulkintamahdollisuuksia, käyttötaiteilijan (kuvittajan) tehtävä on hallita niitä.
A world beyond words
An illustration underlines, expresses hidden messages, tones of voice and atmospheres within the text. An illustration makes an abstract subject matter tangible and helps the reader to grasp concrete facts. A large amount of information can be presented in a compact form. An illustration can hihglight an individual or depict general figures: a person in an illustration can be the icon of an individual person, a group or a way of thinking.
In addition to the tangible and the visible an illustration also depicts the intangible and invisible. It helps us to see into the past, the present and the future. An illustrator taps into our collective memory: gestalt psychology, mythology and history. He has to be able to estimate the readers’ capability to understand the references. It is the artist’s job to create new ways of interpretation and the functional artist’s (illustrator’s) job to control them.
I/IV
II/IV
III/IV
August 24th, 2011 Harri
Olen päässyt lähelle lopullisia versioita aukeamissa. Ohessa niistä muutama. Itse työssä olen hyvin pitkällä. Parasta on ollut kokonaisuuden piirtäminen kerralla. Aukeamat ja yksityiskohdat kun vaikuttavat toisiinsa. Tarinan kirjoittajan Karin Henrikssonin kanssa yhteistyö on ollut todella hyvää. Karin on jopa muokannut tekstiään hieman kuvien pohjalta ja antanut hyviä näkemyksiä piirroksiin.
Itämeren vehreys ja vihreys on voimakas elementti kalojen seikkailussa. Toivottavasti aukeamien piirroksista välittyy vedenalainen maailma johon olen itsekin ihastunut sukeltaessani. Erilaiset näkyvyydet ja pohjanmuodot myös rytmittävät tarinaa kalojen seikkailussa.
Kirja on lähes valmis, vain kansi ja kansitekstit puuttuvat. Ilmestyy syksyllä?!
August 19th, 2011 Ville
Kertooko liikkuva kuva tuhat kertaa enemmän? Sarjakuva-albumin traileri – mikä kahjo idea!
Ohjaus / Director: Ilpo Ahonen, Kuvitushuone
Äänet / Soundscape: Jarmo Saari
A trailer for my graphic novel Näkymättömät kädet (Invisible Hands).
August 8th, 2011 Ville
Artikkeleita ja arvioita sarjakuvakirjastani Näkymättömät kädet
Väitetään, että tylsin positiivinen kritiikki tiivistyy sanaan ’mielenkiintoinen’. Tylsyyttä uhmaten sanon, että Ville Tietäväisen orjatyösarjakuva Näkymättömät kädet on äärimmäisen mielenkiintoinen. Sen lisäksi se on valtava, vaativa, viisas, myötätuntoinen, kaunis, julma, rujo, surullinen ja suurenmoinen. Harvinainen adjektiivien ryöppy on tarpeen siksi, että Näkymättömät kädet on harvinaislaatuinen taideteos.
– Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti
Helsingin Sanomien artikkeli
Helsingin Sanomien arvio teoksesta
Suomen Kuvalehden seuranta-artikkelisarja
Savon Sanomien arvio teoksesta
Voima-lehden artikkeli
Ihmisiä muuttoliikkeessä
Suomen Pakolaisapu
Ylioppilaslehti
YLE 1 Kultakuume
Suomen Kulttuurirahasto
Radio Helsinki
Katja Tukiaisen kolumni Kouvolan Sanomissa
Reportaasi Almeriasta (Juntunen / Tietäväinen, Kuukausiliite -05)
WSOY:n sarjakuvasivut
Metro-lehti, 16.9.2011, sivu 29
Turun Sanomat
Kvaak.fi
Uljas
Aviisi
Metro-lehden arvio, sivu 14
Amnesty-lehti, sivut 16–17
Ny Tid: migration & litteratur
MTV3
Parnasso
Como
Kansan Uutiset
Books from Finland
Talouselämä
”Näkymättömät kädet on peri-inhimillinen ja syvästi koskettava kertomus pienen ihmisen haaveista sekä järjestelmästä, joka murskaa alleen niin omanarvontunnon kuin ihmisyyden. Kansainväliset mitat ylittävä järkälemäinen mestariteos, joka tarjoaa lukijalleen hyvän syyn katsoa peiliin. Tämän orjuuden hedelmistä mekin nautimme.”
– Toni Jerrman, Kauppalehti
July 19th, 2011 Vesa
Kesällä pitää pitää ainakin yksi neppiskisa. Ne muoviset yleisneppisautot, joita nykyään käytetään, on kaiketi ihan jees, mutta aikanaan kisattiin kovasti Matchbox-autoilla. Oli enemmän vaihtoehtoja kalustossa, ja oikean kisakoneen valinta kullekin radalle vaati kokemusta. Matra Bagheera ja Blue Shark taisivat olla kunkkuja kutakuinkin radalla kuin radalla.
Aikanaan autoihin liittyi tiukka visuaalisuus, muotoilu oli tärkeää ja mielikuvilla mentiin vahvasti niin isojen kuin pientenkin autojen kanssa. Harva kuitenkaan sai käsiinsä oheisenkaltaista esittettä, vielä harvemmalla se on säilynyt. Tämäkin on divarista, löysin sen hyllystä ja sain pitää kun kauppias luokitteli sen arvottomaksi.
Vieläkö tällaisia kataloogeja tehdään? Vai ovatko nykyajan pikkuautot sulautuneet toisiinsa kuten isot esikuvansa tehden luetteloinnin tavallaan turhaksi? Ehkä tällaiset luettelot olivatkin autotehtaiden lobbaamia sisäänheittojuttuja, joilla hiljalleen vaikutettiin miehiin pikkupojista asti ja yritettiin saada heidät himoitsemaan ajopelejä? Ehkä aika vain on muuttunut eikä kukaan enää viitsi panostaa näin pitkäjännitteiseen markkinointiin...
In the summertime there has to be at least one neppis-race. Them plastic cars of today are okay, I guess, but back in the day there used to be some pretty cool gear to race with: the Matchbox cars. There was wide variety to choose from, finding the right car for the track was a tricky thing to master.
There was a time when car manufacturers used to rely heavily on visuals and imagery with their products, big and small. Even so, very few could get their hands on a brochure like this from 1972. This one is from a antiquarian shop, I got it for free as the shopkeeper saw no value in it.
I wonder if anything like this is manufactured anymore. Maybe toy cars of today look like each other, like their big counterparts, making possible catalogues inane. Or maybe catalogues like this were an autoindustry scheme to make little boys want real cars when they grow up? Maybe times have just changed and nobody bothers to invest in a long-time strategies...
July 18th, 2011 Ville
Kun sanat loppuvat, tulee käyttää kuvia (tai vanhoja kirjoituksiaan). Blogilukijaystävällisesti neljään suupalaan jaettu kirjoitus on muokattu Sanomien toimittajakoulun ja Journalistipäivien luennoistani. Se julkaistiin Mikkelin 7. Kuvitustriennalen näyttelyluettelossa 2005. Englanninkielinen teksti perustuu Anna Gröhnin käännökseen.
Oma lajinsa
Kuvitus on yhtä kuin rakennettu kuva. Kuvitusta tarvitaan, kun mennään uutistasoa syvemmälle taustoittamaan, selittämään tai analysoimaan tapahtunutta, esittämään pinnan alaisia prosesseja.
Kuvitus on lähempänä tekstiä kuin uutiskuva. Uutiskuvalla esitetään havaintoja ja dokumentoidaan maailmaa, kuvituksella esitetään ideoita ja kommentoidaan ympäröivää tai sisäistä todellisuutta. Se on konkreettiseksi mielletyn valokuvan ja äärimmäisen abstraktion, kirjoitetun tekstin, välissä. Kirjoitushan on syntynytkin asioita ja käsitteitä edustavien kuvien pohjalta. Kuvitus myös pelaa usein tekstin tavoin kieli- ja vertauskuvilla.
Kuvitus on viestintää. Sillä kerrotaan, otetaan kantaa ja esitetään uusia näkökulmia – rikastetaan artikkelikokonaisuutta tekemällä tutuista asioista mielenkiintoisia.
A species of its own
An illustration equals a constructed picture. Illustration is needed if we want to go deeper than the news level, into backgrounds explanation or analysis, to explain processes under the surface.
An Illustration is closer to the text than a news photo. A news photo depicts observations and documents the world while an illustration depicts ideas and comments on the reality around or within us. It lies somewhere between the tangible aspect of a photograph and the ultimate abstraction, the written text. In fact, writing was born from pictures representing things and concepts. Just like the text, an illustration often draws on figures of speech and metaphors.
Illustrations are communication. They tell a story, take a stand and introduce new points of view – they contribute to the article by making familiar things interesting.
July 14th, 2011 Timo
Usein graafinen suunnittelu on plagioinnin taidetta, mutta välillä myös taiteen plagiointia.
Keväällä 2009 tein Espoon modernin taiteen museolle 50 versiota museon logosta. Niiden tyylit vaihtelivat dadasta kubismiin ja Lichtensteinista Mondrianiin. Kiitos inhimillisen aikataulun, pääsin myös pitkästä aikaa käsiksi oikeisiin materiaaleihin: kaintapperin kaiversin vanhaan leipälautaan ja anutuomisen sommittelin vanhoista napeista. Braquet ja kandinskyt tuhrasin akryyleillä kangaspohjille ja kurtschwitterskin on saksilla leikattu ja ihka oikealla ERi KEEPERillä kasattu tavallisen copy-pasteamisen sijaan.
Logoja on hyödynnetty mm. ulkomainoksissa, julisteissa, mukeissa ja T-paidoissa. Kookkain kohde oli viime vuonna eteläistä Espoota suhannut, kauttaaltaan logoilla tapetoitu bussi.
Muutama logoista animoitiin R&A-festareilla pyörineeseen spottiin.
Nyt voit myös taiteilla oman versiosi EMMA-logosta ja lahjoittaa sen museolle.
July 13th, 2011 Ville
Wir sind die Jugend, wir sind die Zukunft!
– Kleiner G, 2006
Puoli vuosikymmentä sitten kokoonnuimme pohtimaan satiirisen vuosikirjan, Annos 2006:n toteuttamista. Kohtuuttomat aikataulut ja työmäärät tekivät meistä tylsiä tyyppejä, eikä ensimmäistäkään kirjaa julkaistu. Inhimillisten ponnistusten hautautuminen on aina surullista, joten aion hyväksikäyttää joitakin blogiformaattiin sopivia kokonaisuuksia. Ohessa lyhyt ja pureva yhteistyöni poliittisen historian oikeellisuudesta vastanneen toimittaja Jaakko Lyytisen kanssa:
Kolmannen valtakunnan propaganda- ja kansanvalistusministeri, tohtori Joseph GOEBBELS tiesi, miten viestit menevät parhaiten perille. GOEBBELSin mukaan valhe muuttuu totuudeksi, kun sitä toistetaan tarpeeksi monta kertaa. Tohtori GOEBBELS opetti myös, että propagandan tulee olla muodoltaan yksinkertaista ja kansanomaista, jotta kuulijakunnan yksinkertaisinkin sen tajuaa. GOEBBELS tiesi myös, että parhaiten poliittinen retoriikka uppoaa massatapahtumissa, joissa huolellisen valaistuksen, musiikin ja ääniefektien avulla luodaan joukkopsykoosille oivalliset olosuhteet.
Näin syntyy myös lyhyt ja pureva olutmainonta.
Excerpt from an unpublished satirical yearbook Annos 2006: parody of a Finnish beer label and advertising in general.
June 23rd, 2011 Ville
Edesmennyt Kauppalehden viikonloppuliite Presso luovutti avarakatseisuudessaan kokonaisia keskiaukeamia kansansivistykselliseen käyttööni. Tässä ajankohtainen kimara niksejä naimaonnen tavoittelijoille.
Lähteet:
Marja Paasio: Pilvihin on piian nännit – Suomen kansan seksiperinnettä (Otava 2005)
Marjut Hjelt (toim.): Pieni taikakirja (SKS 2002)
June 21st, 2011 Timo
Olen muutaman vuoden yrittänyt keräillä vanhoja elokuvajulisteita. Huonolla menestyksellä. Julistekauppoja maailmalla ja netissä tonkiessa julisteiden kansalliset ominaispiirteet ovat kuitenkin alkaneet hahmottua: ranskalaiset ja italialaiset julisteet ovat upeasti maalattuja, australialaiset huonosti. Puolalaiset ovat ehkä hienoa julistetaidetta, mutta niillä on välillä kovin vähän tekemistä mainostamansa elokuvan kanssa. Japanilaiset olivat 1960-luvulla 30 vuotta aikaansa edellä.
Mutta kaikkein järisyttävimmät elokuvareklaamit tulevat kaukaa läntisestä Afrikasta. Kun muistaa ghanalaiset kännykän-, ananaksen- tai cokis-pullonmuotoon veistetyt ruumisarkut, tämä ei ehkä olekaan varsinainen yllätys. Harmillista vain, että julisteiden elokuvat edustavat lähinnä kauhua ja toimintaa. Millaisia tulkintoja ghanalaismaalarit olisivatkaan mahtaneet repiä vaikkapa Mike Leighin tai Merchant-Ivoryn elokuvista?
PS. Oletko myymässä vanhoja (1950–1960-lukujen) suomalaisia Hitchcock-julisteitasi? Ota yhteyttä: timomanttari@gmail.com
June 13th, 2011 Ville
Dave McKean, omaperäisyydellään inspiroiva ja tuotteliaisuudellaan kollegaa masentava tarinankertoja vaivautui Mikkelin kuvitustriennaleen asti kertomaan työhistoriastaan ja -metodeistaan. Oli metkaa tutkia hänen suurikokoisia originaalejaan ajalta, jolloin myöhempien aikojen graafikoiden kliseiksi asti kopioimat kollaasi- ja kuvamanipulaatiotekniikat mies teki käsin tai teknisimmillään kopiokonetta potkimalla. Sittemmin McKean on vain koettanut toistaa analogisia keksintöjään tietokoneavusteisesti.
Tribuuttina hampaisiin asti lahjakkaalle tekijälle poustaan oheen analyysini Neil Gaimanin ja McKeanin yhteistyönä syntyneestä sarjakuva-albumista Signal to Noise (Dark Horse Comics, Inc. 1992), joka julkaistiin Kultti ry:n tilauksesta Lukufiilis-lehdessä 2005.
Apocalypse (tuhon ennustus). Vuosi 999. Lumisateen seasta näkyy tummia läiskiä jotka selkiytyvät mustiin pukeutuneiksi hahmoiksi; kyläläiset vaeltavat lumiselle vuorelle odottamaan maailmanloppua…
Tarinan päähenkilö, elokuvaohjaaja, elää viimeisiä päiviään. Hänellä on syöpä. Hän on päättänyt käsikirjoittaa ja ohjata viimeisen elokuvansa päänsä sisällä, itselleen. ”Elokuvani (noise) ovat olleet kaukana siitä (signal) mitä näen mielessäni”.
Neil Gaimanin käsikirjoittama ja Dave McKeanin visualisoima sarjakuvateos Signal to Noise (merkistä/viestistä kohinaksi/hälyksi) on huikea näyttö sarjakuvan mahdollisuuksista.
Tarina on tuttu: mies elää, mies kuolee. Juonta tärkeämpää on kuolevan miehen päänsisäinen myllerrys, joka ravistelee lukijan myötäelämään hänen kanssaan. Miehen fyysistä ja henkistä muutosta seurataan porautuvan intiimisti.
Teos on ahdistava ja puhdistava. Se pakottaa ajattelemaan liian suuria asioita. Onko millään tarkoitusta, vai haluammeko vain muovata kaaoksesta järjestyksen ja tarkoituksenmukaisuuden illuusiota? Onko kuolema loppu? Minkä viestin jätämme itsestämme, kenelle, ja miksi? Albumissa siteeratun ranskalaisen semiootikon ja taidekriitikon Roland Barthes:n mukaan ”Kaikella on tarkoitus tai ei millään…” Ikuisuusteemat vyöryvät hämmentämään lukijan mieltä, kunnes hän alkaa näkemään päähenkilön tapaan merkityksiä ja kauneutta elämän reunalla.
Eri kulttuurien ja aikojen maailmanloppukäsitykset ja uskomukset, toiveikkaat ja toivottomat, välähtelevät vastauksia hakevan päähenkilön mielessä. Hän on vannoutunut individualisti, mutta haluaa hämmennyksissään jakaa kokemuksensa, kuulua johonkin.
Tarinassa ja sen visuaalisessa toteutuksessa liikutaan yksityiskohdista kokonaisuuksiin ja takaisin. Mikro- ja makrokosmos vuorottelevat. Aina ei ole varmaa, kumpi on kumpi. Selkeät asiat häilyvät, sulautuvat ja muuttavat muotoaan, sumeat selkiävät. Henkilökohtaiset ja yleiset havainnot ja päämäärät lomittuvat.
Sekä käsikirjoituksellisena että visuaalisena tekniikkana on kollaasi ja jatkuvat viittaukset muihin teoksiin ja taidemuotoihin. Ajan kuvaus on enemmän elokuvallista kuin sarjakuvalle ominaista.
McKean rakentaa aukeamat löytöesineistä, rosoisesta valo- ja videokuvasta, maalauksesta, piirroksesta – naarmuttaa, repii, rypistää, huuhtoo, pikselöi… Eletty ja kuviteltu elämä esitetään paloina ja riekaleina. Muistin alituiset kopiovirheet tehdään näkyviksi.
Kuvat rakeistuvat ja hajoavat. Värit sekoittuvat harmaaksi, määräinen epämääräiseksi. Äänet rahisevat ja muuttuvat katkonaiseksi. ”Aika ja matka puhuvat”. Syöpäsairaan läheisten myötätuntoiset lauseet kuulostavat kuolevalle merkityksettömältä – hälyltä.
Kuolemattomuutta pohtiessaan ohjaaja päättää kuitenkin kirjoittaa tarinan ylös. ”Jos en kirjoita näistä ihmisistä, he kuolevat kanssani”. Hänellä ei ole lähisukulaisia. Hänen elokuvansa ja niiden hahmot ovat hänen jälkeläisiään. Hän kuolee jättäen testamenttinsa, valmiin käsikirjoituksen pöydälle. Hän haluaa jakaa vastasyntyneen toivonsa elämän jatkumisesta. ”Kuolet vasta kun viimeinen sinut muistanut kuolee”.
…Apocatastasis (paluu, jälleenrakennus). Vuosi 999. Maailmanloppua ei tulekaan. Iloitseva väkijoukko tarpoo takaisin kyläänsä. ”Kamera” etääntyy. Ihmisten tummat jonot lumessa muuttuvat käden uurteiksi.
June 10th, 2011 Harri
Tässä seuraava vaihe edellisestä luonnoksesta Karin Henrikssonin kirjoittamaan lastenkirjaan. Teen nämä piirrokset ensin mustavalkoisena ja väritän myöhemmin. Yritän pitää tällä keinolla prosessin kasassa. Olen tehnyt tällä tekniikalla ennenkin kuvituksia, mutta en näin laajasti samaan aikaan ja samaan aiheeseen. Tällä kertaa piirroksia on 14.
Pienet seikkailijat kohtaavat taikuutta omaavan vanhan hylkeen. Edessä olevat terävät hampaat pelottavat kolmikkoa, vaikka vanha hylje väittääkin olevansa nykyään kasvissyöjä.
June 6th, 2011 Vesa
Eduskuntavaalien jälkimaininkeja seuratessani tuli mieleeni, että jos tässä nyt käy niin että Jyrki Katainen ei saa hallitusta muodostettua ja Kokoomus siirtyy erinäisten vaiheiden jälkeen oppositioon, niin tiedänpä erään jota mahtaa ottaa päähän. Alexander Stubb, miehemme Euroopasta, kosmopoliitti, maailmanmies ja tapakulttuurin taitaja. Pesti opposition kansanedustajana ei ehkä ollut urasuunnitelmissa.
Supersankarisarjassa Stubb olisi ilman muuta ”Muukalainen”, vähän erilainen kuin me muut mannermaisine tapoineen ja loistavine kielitaitoineen. Vähän outo mutta sutjakka.
Ei se Eurooppa nyt niin kaukana ole kuitenkaan, eihän?
After the election went to hell there may be an unexpected position reserved for our present foreign minister Alexander Stubb. He was a MEP and our foreign minister, a job as one of the guys at the opposition is probably not what he was expecting.
As a superhero he would definitively have to be the “Foreigner”, he’s a bit different from the rest of us with his continental habits and vast language skills. A bit strange but kinda sleek.
It’s just Europe, it’s not really that far, is it?
June 4th, 2011 Ville
Yleisön (yksi kollega) pyynnöstä, stigmatisoitumisen uhallakin, esittelen jälleen katolisen designin luomisvoimaa, tällä kertaa Sevillan katedraalin uskonnollisten artefaktien myymälästä.
Paikallisperinteen mukaiseen tapaan kuvioida seinäkaakeleita on sovellettu sakraalia aihetta. Klinkkereihin silkkipainettu Messias tarjoaa orjantappuroilla kahlittua sydäntään. Vertauskuvallinen sanoma yhdistettynä realistiseen esitystapaan herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia; mikä vielä pumppaa miehen poskiin punaa ja aivoihin happea?
Kaakelin oikealle puolelle on jäänyt ylenmäärin tyhjää tilaa. Tähän autiuteen on sijoitettu liimatippa ja ilmalämpömittari – ja se on täytetty! Symboliarvoa korostaen mittari ei koskaan näytä samaa lämpötilaa kuin maalliset versionsa. Yksittäisenä teoksena tämä on toki jo rikas kokonaisuus, mutta suunnittelijamieli kulkee jo seuraavalla käsitetasolla: jos kaakeloisi näillä koko kylpyhuoneen, tai vuoraisi kaakeliuunin…
Saatuani kokoelmiini tämän ”taivaallisen armeijan linkkuveitsen”, tiedän kadehtia vain yhtä tavaraa maan päältä. Intomielinen sikari-aficionado, sarjakuvataiteilija Ville Ranta, kertoi sarjakuvablogissaan Montserratin luostarikaupassa huomioimastaan tuhkakupista, jonka pohjassa oli Neitsyt Marian kuva! Liekö se uskovan koriste- vai saatananpalvojan käyttöesine? Uskonnollinen tarpeisto pitäisi tietty löytää itse paikan päältä, mutta arvon kaima, jos luet tämän, kerro hintasi.
A wall tile from Sevilla shows the Messiah offering his heart. What more could a true believer need? – Well, a thermometer glued on the side would be nice…
May 27th, 2011 Timo
The New York Times kirjoitti jokin aika sitten hylätyistä kirjankansista. (Kiitos vinkistä, Ville R.)
Jutuntyngän innoittamana keräilin oheisen kavalkadin hylkytuomion saaneita kansiani.
– Mikä ihme näissä muka on vikana? Nehän ovat aivan mahtavia joka ikinen! saattaisi joku ns. suuri sielu nyt huudahtaa. Yksi oheisista kansista oli ”liian vihreä”, (Kirjakauppa-alalla universaalisti tunnettu totuus kuuluu, ettei vihreä kansi myy.), yksi liian ahdistava ja parikin liian askeettisia. Vaikkei pakkien saaminen hauskaa olekaan, on se myös välillä johtanut parempaan lopputulokseen. Vain kaksi viereisistä kansista olisi mielestäni ollut yksiselitteisesti parempi kuin julkaistu versio.
John le Carré, jonka sopimukseen sisältyi kannen hyväksyttämis -klausuuli, oli sitä mieltä, että ensimmäinen ehdotukseni oli liian geneerinen: Se olisi voinut olla minkä tahansa hänen aiemman teoksensa kansi. Se saattaa tietysti kertoa jotain myös le Carrén tuotannosta, vaikka mistäpä minä sen tietäisin. Ja toki olisin voinut jo luonnosvaiheessa ottaa selvää, miten Herra Kirjailijan kimurantti nimi tavataan. Herkkähipiäisiä nuo kynäniekat.
May 19th, 2011 Ville
Pitkään suunnitelman kanssa ährätessä tapaa sokeutua työlleen. Designväen sekä asiakkaidensa kannattaisi kuitenkin muun elimen sijasta ottaa silmä käteen ennen työn julkistamista. Näiden panovirhepaholaisten hahmottamiseen ei tarvita visuaalisen viestinnän ammattilaista.
May 18th, 2011 Ville
Puolisoni löysi tien sydämeeni esittelemällä omalaatuista huumorintajuaan ja vintiltään löytyneitä rotuoppitauluja. Jotten leimautuisi uskontokitsifanaattisuuden lisäksi kallonmittaajafundamentalistiksi, käännän peilin itseeni ja esittelen nyt suomalaisen.
Finne löytyy Hölzels europäische volkertypen, Tafel IV:ltä. Myönnettäköön, että eurooppalaiset esitetään korrektisti kansoina, ja muiden maanosien tauluissa luokitellaan ihmisrotuja (rassentypen des menschen). Litografiakuvat on toteutettu tutulla hyönteis- ja kasvitaulupieteetillä. Lokerointi kertoo tällä kertaa enemmän tekijästään kuin kohteistaan.
Onneksi kotimaamme perukoilla vaihdetaan nykyisin oravannahkojen sijasta geenejä. Rotupuhtautemme vaalija Halla-ahokaan ei halua edes katsoa omaa kuvaansa.
Well organized German taxonomy: European folktypes.
May 5th, 2011 Vesa
Halusin pyörähtää tunnistettavuuden rajoilla, halusin että supersankarisarjan kohteella olisi kunnon naamio eikä mitään Karhukoplan pesukarhunaamiota. Otin tämän haasteena, sillä paradoksihan on herkullinen: kuinka vähän voi näyttää ja kuitenkin näyttää tarpeeksi.
Jyrki Kataisen piirteet eivät ole leuan ja suun osalta kaikkein tunnistettavimmat. Helpompi olisi ollut tehdä sama vaikka Alexander Stubbin leukaperillä. Tehdäkseni kuitenkin itseasetetun tehtävän vielä hieman haastavammaksi, en halunnut käyttää Kataisen ilmeisintä hymyä tai alahuulen törötystä vaan halusin käyttää tiukempaa ilmettä. Aika vähillä aineksilla siis mentiin, ja voi olla ettei niitä ollut tarpeeksi.
Lopulta annoin hieman periksi ja lisäsin hahmolle silmälasit.
I wanted to take a tour at the limits of identifiability, I wanted to have a properly masked character as the next take at the Superheroes-series. I took it as a challenge, as the paradox is delicious: how much can be concealed and still show enough.
Maybe I took it too far, but I did add the eyeglasses for better recognizability.
May 2nd, 2011 Ville
Kuvapankkikuvitukset vievät omaäänisyyden niiden julkaisijalta, leivän tekijältä ja ainutlaatuisuuden kokemuksen lukijalta. Nämä tyyli ja tekniikka mielessä tilatut koriste- ja taittopalat halventavat julkaisunsa. Täsmäiskuna räätälöidyn kuvituksen erityisarvo jää kaukaiseksi haaveeksi sille, joka päätyy käyttämään kuvituspankkien geneeristä, useimmiten ylikansallista materiaalia. Kun suunnittelijan ja käyttäjän ajatuksellista yhteyttä ei ole, synnytetään valjua ja kulttuurisesti nyanssitajutonta bulkkiviestintää – jauhoilla jatkettua jaardimakkaraa. Kuvapankkikuvitukset ovat yksinkertaisesti helvetistä.
Joku takarivissä ei usko. Siispä vedän natsikortin esiin! Kaikkien kuvituspankkien (”kuvituksella” viittaan rakennettuun ja manipuloituun kuvamateriaaliin) kantaäiti on Hitlerin hovikuvaaja Heinrich Hoffmannin postikorttiluettelo vuodelta 1938. Katalogin aukeamat oli järjestetty aihepiireittäin, joilla mielikuvaa imagoltaan etäiseksi koettua Führer und Oberster Befehlshaber der Wehrmacht:ia muokattiin lähestyttävämmäksi ja sympaattisemmaksi. Kavalkadeissa ”meidän Adolf” silitti eläimiä, nipisti punaa (käsinväritetyissä kuvaelmissa) poikain poskiin, vastaanotti neitojen ojentamia kukkakimppuja…
Järjestelmän kunniaksi mainittakoon, että toisin kuin nykyiset kuvapankit, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei ei ominut suurtakaan osaa Hoffmannin korteilla tienaamista rahoista. Puolueen tarkoituksiin riitti ammattitaitoinen propaganda.
Stock art is from hell. Don’t believe it? Seeing should be believing (at least it was in the Third Reich). I propagate for using unique illustration, not generic, bland and distorting mash of stock.
May 1st, 2011 Timo
Kannen suunnittelu vanhaan lempikirjaan voisi olla vähän kuin vapaa-aihe koulun ainekirjoituksessa: yllättävän takkuista puuhaa. Tällä kertaa työ kuitenkin sujui kuin Palatsiruokalan Mackiltä selittäminen: se rönsyili sinne tänne tietämättä mitä tuleman piti, mutta koko ajan oli hauskaa. Ja lopuksi valmistakin tuli.
Steinbeckin Cannery Row ja sen asukkaat olivat ennallaan. Itse sen sijaan olin liikkeellä eri asenteella kuin ennen. Tarkastelin vanhoja tuttuja uudessa valossa kansiaihetta etsien. Kirjasin muistiin Lee Tshongin puodin sisustuksen, Doran asun ja Maalari-Henrin piipun mallin. Ja tietysti myös Docin päähineen ja parran tyylin vaikka olin jo päättänyt, ettei Tohtorille saa antaa kasvoja. Luvun 21 alusta löysin etsimäni.
Oli helmen hetki. Lee Tshong toi rikkaämpärinsä katuvierelle. Ulosheittäjä seisoi Karhulipun kuistilla ja raaputti mahaansa. Sam Malloy kömpi ulos höyrypannusta ja istahti puupölkylleen ja katsoi vaalenevaa itää. Kalliolla Hopkinsin meriaseman lähellä merileijonat haukkuivat yksitoikkoisesti.
Valmis kansi (ja pari muuta uutta työtä) nähtävissä portfolioni kirjasuunnitteluosiossa.
Designing a cover for your old favorite novel could be the most difficult task. However, this time work ran as smoothly as Mack's talk.
It was the hour of the pearl. Lee Chong brought his garbage cans out to the curb. The bouncer stood on the porch of the Bear Flag and scratched his stomach. Sam Malloy crawled out of the boiler and sat on his wood block and looked at the lightening east. Over on the rocks near Hopkins Marine Station sea lions barked montonously.
Finished cover.
April 28th, 2011 Vesa
Mitä ihmettä, miksi kansanedustajat ja puoluejohtajat ovat supersankareita? Mitäs peliä tämä tämmöinen on? No ei ainakaan poliittista peliä, kunhan vain paljastan kansanedustajiemme salaiset identiteetit. Kukaan ei oikein tiedä mitä Edarin käytävillä tapahtuu kun valot sammuvat ja yö saapuu Helsinkiin. Minäpä tiedän, ja näytän myös.
Teen pienen sarjan kuvia kansanedustajista, puoluejohtajista tai muuten vaan mielenkiintoisista tyypeistä erilaisiksi hahmoiksi tekeytyneinä. Näitä kuvia ei ole erikseen minulta tilattu ja teen niitä vain kun muilta töiltäni ehdin. Tarkoituksena on samalla myös petrata öljyvärien käyttöä, sillä olen siitä vieraantunut liiaksi digitaalisen kuvittamisen vietyä tiukkojen aikataulujen myötä tilaa käsin tekemiseltä.
Aloitin sarjan Seppo Kääriäisellä, Sepillä. Hän on mielestäni mainio hahmo uurteisia kasvoja ja puheenpartta myöten. Minulla oli taannoin kunnia piirtää hänen elämäkertakirjansa kansi ja halusinkin aloittaa tämän sarjan tutulla hahmolla.
What the... Why are our MPs all dressed up as superheroes? What's this? Well, it is not politics for sure, I'm just going to reveal all the secret identities of our leaders. See, nobody knows what goes on in the house of parliament when the lights go out and the night takes over in Helsinki. Except me, I know, and I'll show it to you.
I'm working on a little series of illustrations of MPs, party leaders and other interesting persons dressed up as superheroes. These illustrations are not commissioned, I'll just work on them whenever I have the time. It's pretty much about the oils, I need to work with them after a long haul with quick digital illustrations.
I'll start the series with Seppo Kääriäinen, he is a swell character with all the wrinkles and all. I had the honour of illustrating the cover of his biography a while back, so, I decided to start with him.
April 21st, 2011 Lasse
Me suomalaiset olemme eriarvoistuneet, sanotaan: varallisuuserot ovat kasvaneet, ja kansalaiset alkaneet vieraantua toisistaan. Muutos ei taida koskea pelkästään taloutta. Katsokaa vaikka näitä veikkoja!
Timo Soini nautti aamukymmeneltä juustohampurilaisaterian tavallisella kolalla, ei kevytjuomalla. ”Täytyy vähän irrotella.”…
…Jyrki Katainen lepäsi aamun ja aloitti iltapäivän puoluetoimistolla kakun ja kuohuviinin voimin…
Helsingin Sanomat, 19.4.2011
April 18th, 2011 Timo
Olen hankkinut työhuoneen hyllyyn lastenkirjoja niiden kuvitusten tähden. Isäännyttyäni vuoden alussa oli korkea-aika tutustua tarkemmin kirjojen sisältöön.
Sirkus Pomeranssi (Topsy Turvy Circus) ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1953. Kirjan on kirjoittanut koko Little Golden Books sarjan luoja Georges Duplaix ja kuvittanut Gustaf Tenggren. Ruotsista vuonna 1920 Yhdysvaltoihin muuttanut Tenggren (1896–1970) oli aiemmin työskennellyt Disneyn studioilla ja ollut mukana mm. Lumikissa, Pinocchiossa ja Bambissa. 1930–40-lukujen Disney-töissä Tenggrenille oli ominaista dramaattinen valon ja varjon käyttö. Upeiden konseptimaalausten kolmiulotteisuus oli kuvattu realistisesti. 1950-luvun kuvituksissa Tenngrenin tyyli on modernisoitunut: tilankuvaus on tyylitellympää ja valaistus tasaisempi. Kuvat rakentuvat ajalle tyypillisesti raskaiden massojen ja hienostuneen hiusviivan vuorottelulle. Kuvien sommittelu ja hahmosuunnittelu on oivallista.
Mutta entä itse tarina? Sirkus Pomeranssi kertoo sirkuseläimistä, jotka kyllästyvät huonoon kohteluunsa ja kaappaavat vallan. Johtaja perheineen suljetaan häkkiin ja iltaisin perhe pakotetaan temppuilemaan yleisölle. Kirahvi-luopion avustuksella kapina kuitenkin tyrehtyy ja eläimet palaavat helpottuneina ruotuunsa. Kirahvi palkitaan teostaan hatulla.
Tarinan yksityiskohdat houkuttelevat tulkintoihin: kapinaa johtava krokotiili itkee johtaja Pomeranssin soittaessa Marseljeesia. Kapinaan nousevat eläimet ovat lähinnä afrikkalaisia kuten olivat 1950-luvulla Ranskasta eroon pyrkivät alusmaatkin. Koko maanosaa symboloiva leijona on nimetty Brutukseksi. Siis hiiteen kaikki kapinat ja sosiaaliset nousut ranskalaissyntyinen Duplaix opettaa. ”Kyllä on paras, että jokainen tekee vain omaa työtään tässä maailmassa.” toteaa Einari Elefanttikin kirjan lopussa.
Ja näin vaalien jälkeen ja pääsiäistä odotellessa sopii vielä ihastella Feodor Rojankovskin Tyyris Tyllerö -kuvitusta Hanhiemon iloseen lippaaseen (The Tall book of Mother Goose, 1942).
April 17th, 2011 Harri
Portfoliossani on uusi alakategoria Artworks sekatekniikkamaalauksilleni. Tarkoituksenani on välillä tehdä asioita eri tavalla ja kokeilla uusia asioita, niin ajatusten kuin tekniikoiden suhteen.
Oheinen työ on nimeltään Kunkut.
In my portfolio there's a new subcategory Artworks for mixed media paintings. The purpose is to play with new ideas and techniques.
This one is titled The Kings.
April 15th, 2011 Ville
Portfoliosivuilleni on tarrautunut vanha julkaisematon kuva, ”Pullo laivassa”, joka muistuttaa minua turhautumisestani asiakkaan itsesensuurin ja -sokeuden edessä.
Minulta tilattiin avauskuva ja vinjetit Silja Linen asiakaslehden numeroon, jonka sivuilla kerrottiin drinkinvalmistus- ja viininmaistelukursseista, juomien tax free -alennuksista ym. laitamyötäisyyteen kannustavasta.
Kun sain painotuotteen käsiini, kurkkuani alkoi kuivata: kuvitukseni oli korvattu ”nauravat mallit noutopöydässä” -tyyppisillä maneerisilla stock art -mainoskuvilla.
Laivayhtiö halusi kirkastaa imagoaan, eikä suonut kuvituksen viittaavaan millään lailla alkoholiin, vaikka koko teemanumero käsitteli läträystä eri muodoissaan. Paranemisen edellytys on ongelman tunnustaminen.
Mutta miksi ihmeessä piirsin laivaan karahvin enkä pulloa?
April 15th, 2011 Vesa
Aivan liian harvoin tulee tilaisuus käyttää ehtaa öljyväriä kuvittamiseen. Aika ei vain riitä. Ajan riittämättömyys johtuu paitsi tekniikan hitaudesta, myös siitä että valmiin maalauksen pitää kuivua ennenkuin sen voi laittaa skanneriin.
Nyt työn alla on hieman pidemmän aikavälin kuvitussarja ja sain kuin sainkin ujutettua sekaan ainakin yhden öljykuvituksen. Työ on vielä kesken ja on nyt välikuivatuksessa. Öljyillä (tai muillakaan fyysisillä välineillä) omppu-z ei pelaa, mahdollisuutta palata edelliseen versioon ei siis ole jos homma kusee. Tämä voi olla erittäin tykyttävää. Pitkän tauon jälkeen se kuitenkin tuntui kerrassaan upealta.
Lisää tätä. Zen.
All too seldom I get the opportunity to use oils for illustrations. There just isn’t time. The trouble with time is partly due to the slow process with oils, but also because of the need to dry the original thorougfully before hitting the scanner.
I’m working on series of illustrations at the moment, it's a big batch and it takes some time to finish, I managed to squeeze in one with oils. It’s not finished yet, it needs to be dried before I can make the last brushstrokes. With oils (and other physical techniques) the command-z is not available, there is no return if you fuck up. This can be quite unnerving. However, after a long break, working with oils felt like meeting an old friend. Zen.
April 14th, 2011 Harri
Olen kuvittamassa Karin Henrikssonin kirjoittamaa lastenkirjaa ”Riddarna av Östersjön”.
Ebba on arka ahven, Gösta on vähän nörtti hauki ja Fia on iloinen ja huoleton kampela. Yhdessä he ryhtyvät pelastamaan itämerta.
Olen näillä luonnoksilla pyrkinyt itämerimäiseen tunnelmaan, jossa kalat seikkailevat. Haasteena on Itämeren vedenalainen sävy, joka on hieman vihertävä. Onneksi olen saanut muistini avuksi sukeltelevilta kavereiltani vedenalaisia valokuvia referensseiksi. Aloitin hahmojen piirtämisen ja luonnostelun lyijykynällä. Seuraavaksi piirsin thumbnail-kuvina aukeamat läpi nähdäkseni kokonaisuuden. Vedenalaista maailmaa varten rakentelin photoshopissa erilaisia pensseleitä.
Nämä ovat tosiaan ensimmäisiä versiota. Postaan myöhemmin lisää kun työ etenee.
I’m illustrating children’s book written by Karin Henriksson, "Knights of Baltic".
Ebba is a nice perch, Gösta is a bit nerdy pike and Fia is a happy and carefree Flounder. Together they will save the Baltic Sea from pollution.
With these sketches I’ve tried to grasp the atmosphere of the Baltic sea where the fish will have their adventure. Baltic Sea underwater shade that is slightly greenish which is a bit of a challenge. Fortunately my friends are divers who have shared some underwater photography. I started drawing and sketching the characters with a pencil. Then I drew thumbnails from spreads to see the overview of the work. For the underwater world I build variety of brushes in photoshop.
This is my first version. I’ll post more later.
April 2nd, 2011 Timo
Tuttu levykauppias soitti: ”Nyt laitetaan kaupan ikkunat uusiksi. Pannaan kunnolla väriä. Läpi niistä pitää silti näkyä. Jotain, joka yhdistää (alkujaan erillisten liiketilojen) ikkunat. Erikoisalat saa myös jotenkin esitellä: reggae, salsa, klassinen ja jazz nyt ainakin. Ja voisi siinä olla jotain hauskaakin.” Jep.
Mielenkiintoisia ikkunateippauksia näkyy kovin harvassa, mutta Alepa- ja Makuuni-bulkin seasta löytyy kauniitakin yksilöitä. Helsingin Kalliossa oli vielä pari vuotta sitten kolme harvinaisen hienoa kampaamon ikkunaa. Tyylistä päätellen ne olivat saman tekijän käsialaa ja peräisin 1960-luvun loppupuoliskolta. Elegantit naishahmot ja koko ikkunan huomioiva pinnankäsittely erotti ne lajitovereistaan. Kolmikon todellinen helmi Kolmannella linjalla on jo valitettavasti rapsutettu ikkunasta iäisyyteen.
Levykauppa Eroselle suunnittelemani teippaukset toteutti Ars 06:n yhteydessä Kiasmankin teipannut Ari Kairemo. Kahdesta väristä leikatut kuviot liimattiin ikkunan sisäpuolelle. Kyltit maalataan vanerille ja lakataan. (Kuvassa kyltit vielä photoshopattuina.)
Levykauppa Eronen, Laivurinrinne 2 (Viiskulma) ke–pe 12–18, la 11–16
April 1st, 2011 Lasse
Jos Lappiin haluat mennä nyt...
Kävin muutama viikko sitten avaamassa näyttelyni Tunturi-Lapin luontokeskuksessa Hetassa. Näyttelyn kuvat ovat Hannu Tarmion kanssa tekemästäni Lapin sydän -kirjasta (Nemo, 2009). Jos satut Lapin keväthangille hiihtämään tai pilkille, käväise Skierrin näyttelyssä. Esillä on maalauksia ja litografioita aina toukokuun 28. päivään asti.
March 23rd, 2011 Timo
En ole täydentänyt ammoisia ammattiopintojani, vaikka varmasti olisi pitänyt. Oli siis korkea aika tarttua lähimpään oppikirjaan. Se sattui olemaan ABC-piirustuskoulun julkaisema Piirtäjän käsikirja vuodelta 1944.
Pian ryöppysikin oppi voimallisena päähäni. Kuvittajana minua askarrutti taiteen ja kuvittamisen suhde.”Taide perustuu näkemykselle tai elämykselle, siinä on siis t u n n e mukana tärkeänä tekijänä. Kuvittaa voi koneellisesti ja oikein, ilman että tunteen välttämättä täytyy olla mukana.”
Turha on (tieto)koneellisen kuvittajan kuitenkaan kadehtia taiteilijalta tunnetta ja näkemystä, sillä vaikea ja vastuullinen on artistin työ. ”Nykyaikainen taide on kovin »löysää» ja oikullista. [...] Sen henki on suureksi osaksi liian aistillista, se ei ole puhdasta. Siinä on eurooppalaiselle paljon vierasta: neekeri- ja itämaista eksotismia ja aistillisuutta, mikä sen pilaa ja tekee sairaaloiseksi. Se ei rakenna kansan terveyttä, vaan saattaa sen dekadenssiin.”
Taidetta kirja esitteli runsain esimerkein, joiden kirjo ulottui Alberto Vargan pin-upeista Albrecht Dürerin etsauksiin. Rappiotaidetta edustava Georg Groszkin oli ilmeisestä dekadenssistaan huolimatta kelpuutettu mukaan. Ehkä Entartete Kunst -taiteilijoiden juutalais–bolševistinen rappio ei kirjan tekijän mielestä ollut neekeri-eksotismiin verrattava vitsaus.
Kauniiksi lopuksi pani teos järjestykseen taiteen moninaiset tyylisuunnat ja valotti niiden ominaispiirteitä: ”Tämä suunta [surrealismi] edellyttää siis selvänäkemistä, tai nk. kuudetta aistia. Kun tämä aisti on sangen harvinainen, rehoittaa tällä alalla itsepetos ja humbuugi.”
Piirtäjän käsikirja, koonnut W.K. Latvala, ABC piirustuskoulu (1944)
March 20th, 2011 Ville
Viisi vuotta työn alla ollut sarjakuva-albumini Näkymättömät kädet julkaistaan 1.9.2011 (WSOY). Suomen Kuvalehden seurantajutun päätösosa on julkaistu 18.3.2011.
The graphic novel Invisible Hands is ready after five years in the making. It will be published on September 1st. 2011 (WSOY). Suomen Kuvalehti -magazine has been doing a follow-up story on my work.
I artikkeli / I article
I lehtiartikkeli / I magazine article (pdf)
II artikkeli / II article
II lehtiartikkeli / II magazine article (pdf)
III artikkeli / III article
IV artikkeli / IV article
Muita linkkejä
Ihmisiä muuttoliikkeessä
Suomen Pakolaisapu
Ylioppilaslehti
March 15th, 2011 Timo
Kirjasuunnittelijoilla on uusi sankari. Tämä käy nopeasti selväksi tekijöiden tuoreista haastatteluista*. Tuo sankari on maannut kuolleena yli puoli vuosisataa.
Alvin Lustigin (1915–1955) töitä oli esitelty suppeammin parissakin teoksessa (mm. Powers: Front Cover, 2001 sekä Drew & Sternberger: By Its Cover, 2005). Innostuin heti Lustigin töiden värikkäästä yksinkertaisuudesta ja salaperäisestä symboliikasta. Kun laajempi teos Lustigista vihdoin viime vuonna ilmestyi hankin sen välittömästi. Mutta kertovatko Lustigin kannet suojaamistaan kirjoista mitään? Ovatko ne ainoastaan kauniita kääreitä tai parhaimmillaankin itsenäisiä taideteoksia? Oliko Lustig sellainen nero, jollaiseksi hänet on postuumisti nostettu?
Toisella katsomalla kannet vaikuttavat aika helpoilta yksinkertaistuksilta: Kultahatun kantta hallitsee dollarinmerkki, Viettelysten vaunussa tikku-ukko Stanley tyrkkii tikku-Blanchea loitommalle ja Tatuoidun ruusun kantta koristaa, jopas jotakin: ruusu. Välillä Lustig tuntuu noukkineen elementtinsä suoraan MoMA:n seinältä: ainakin Rothko, Arp, Miró ja Klee näyttävät kelvanneen. Siinä meillä neropatti.
Mutta eipä vedetä hätäisiä johtopäätöksiä. Vilkaistaan vielä Lustigin tulkintaa Nathanael Westin Heinäsirkan ajasta. Valomainoksiin viittaava typografia kertoo heti tarinan sijoittuvan viihdemaailmaan. Kannen alareunan ulkolavasteet tarkentavat, että elokuvasta on kyse. Symbolisesti kulissit viittaavat tietysti myös teeskentelyyn ja valheellisuuteen. Tornin kynämuoto kertoo päähenkilön ammatin: Tod on taiteilija. Kynästä roiskahtaa punertavalle iltataivaalle muste- ja heinäsirkkapilvi. Tukahtunut väritys ja viitteellisesti esitetty sirkkaparvi antavat kannelle sävyn, jota myös West lienee tavoitellut nimetessään kirjansa viittaamaan raamatullisiin vitsauksiin. Kansi on yksinkertainen, mutta kertoo paljonkin kirjan tarinasta ja tunnelmasta. Sehän on lähes... nerokas.
Neroista puheenollen: Westin teos taidetaan nykyään tuntea parhaiten siitä, että se esitteli jo vuonna 1939 herran nimeltä Homer Simpson.
Steven Heller & Elaine Lustig Cohen: Born Modern - The Life and Design of Alvin Lustig, 2010 Chronicle Books
*esim. Clare Skeatsin, Jason Ramirezin ja Karen Hortonin haastattelut: www.casualoptimist.com
March 15th, 2011 Vesa
Simo piirtää -animaatio pyöri telsussa 1970-luvulla. Simo oli poika jolla oli huoneessaan taikaliitutaulu, kun Simo piirsi tauluun hän pystyi matkaamaan liitupiirrosmaahan jossa kaikki muu paitsi Simo itse oli liidulla piirrettyä. Siellä Simo pystyi piirtämään mitä mieleen juolahti ja piirros muuttui oikeaksi. Esimerkiksi niin että jos piti päästä nopeasti paikasta toiseen Simo vain piirsi polkupyörän ja ajoi sillä nopeasti perille. Ohjelmalla oli minuun suuri vaikutus.
Todellisuus seuraa fiktiota, näin tällaisen uutisen ja ajattelin heti Simoa. Jumankekka!
Simon in the Land of Chalk Drawings -animated series ran on the telly back in the 70’s. Simon was a little boy with a magic chalkboard in his bedroom, when he drew on it he could travel to the land of chalk drawings where everything but himself was drawn with chalk. There Simon could draw whatever he needed and the drawing immediately turned to a real thing, e.g. if he needed to go somewhere fast he just drew a bicycle and off he went. The show had a profound effect on me.
Fact follows fiction, I saw this article and I immediately remembered Simon. I’ll be darned!
March 13th, 2011 Vesa
Legendaarinen Action Man 1960–1970-luvuilta, ”now with gripping hands”. Tällaiseen pakkaukseen liittyy suuri määrä kuolaa lelukauppojen ikkunoissa tuon ajan Euroopassa. Niitä ihmeteltiin ja niistä haaveiltiin. Vaan kuinkas kävikään? Kun himoittu paketti viimein saatiin, se avattiin ja heitettiin roskiin, vain se mitä oli sen sisällä oli olennaista. No se paketti oli kuitenkin se jonka kuva syöpyi mieliin ja jäi muistikuviin, sitä siellä ikkunan takana kyylättiin.
Brititpä diggailivat tätä tuotetta niin paljon että tekivät muutama vuosi sitten Action Manit reprona uudelleen, koko hoidon (kulkuvälineitä lukuunottamatta). Sarja myytiin keräilijöille loppuun nopeasti. Tällä kertaa myynnissä oli myös tyhjiä laatikoita – aikuisen miehen nostalgia kun piili myös kansikuvassa, ei välttämättä vain sisällössä.
The legendary Action Man from the 60’s and 70’s, ”now with gripping hands”. This box is the reason for a great amount of drool on the windows of toyshoppes in Europe of that era. They were definitively something to go for. But you know what? Once you got the eagerly wanted box, you opened it and tossed it away. What was inside got all the attention (and action). The box, however was the thing you were looking at behind that window, and the image of it is the one burned to your memory.
Well, the Brits loved this product so much that they ran a faithful repro round of the entire series a few years ago, they did them all (bar vehicles). It was sold out quickly to the collectors. This time there were also empty boxes available – the grown up man's nostalgia might just have have been in the cover art rather than in the content of the box.
March 13th, 2011 Ville
Tansanialaisen osuuskunnan työläiset puursivat jokainen oman kuva-aiheensa kanssa. Päivän aikana yhdeltä tekijältä syntyi kymmeniä identtisiä uskon kuvia – vai syntyikö?
Taiteen ja teollisuuden raja oli tulkinnanvarainen: ihmepoika ja äitinsä muuttivat ilmeitä ja asentoja kuvasta toiseen kuin magneettihäirintään kaapatussa vastaanottimessa. Miltä mahtoi näyttää kantateos, ja mihin kuvasarja on lähtöni jälkeen vuosien varrella johtanut? Uskaltaisinko hankkia väärennetyn passin näiltä kavereilta? Vain kaksi avainkuvaa tästä arkaaisesta animaatiosta mahtui matkatavaroihini. Yhdistin ne osiaan vaikuttavammaksi makuuhuoneentauluksi.
Toteuttiko tekijä päämäärätietoisesti vastinettaan Sikstiiniläiskappelista? Varioiko hän warholmaisesti palvontansa kohteita? Oliko hän laiska ja lahjaton ihmisliukuhihna vailla aavistustakaan kuvan alkuperästä ja merkityksestä?
March 11th, 2011 Vesa
Vuoden kauneimmat kirjat 2010 / kannet. Paul Auster: Näkymätön, kannen tekijä Timo Mänttäri. Lisää Mänttärin suunnittelemia kansia nähtävillä täällä.
The most beautiful Finnish books 2010 / book covers. Paul Auster’s Näkymätön (Invisible) by Timo Mänttäri. More Mänttäri’s cover art here.
March 9th, 2011 Timo
Kävin divarissa vaikkei pitänyt ja ostin kirjoja, jotka olin jo lukenut. Kansien kuvat siihen houkuttelivat. Pertti Pohjolan päällys Miehemme Havannassa -romaaniin on vuodelta 1959, vaikka sitä helposti veikkaisi kymmenenkin vuotta tuoreemmaksi. Loppuun palanut on siitä harvinainen Keltaisen kirjaston kansi, että se on tuontitavaraa: Kansi on kotoisin englantilaisesta ensipainoksesta (Heinemann, 1960). Voima ja kunnian kannessa uhkaavaa tunnelmaa keventää alakulman hilpeä pallopää. Kukahan siinä kirjan vainottua pappia seuraa? Naken Elmeri? Kekkonen? Vai Martian Popping Thing?
Mutta mitäpä tuumasi itse Graham Greene piiperryksistä kirjankansissa? Vuonna 1973 Greene soitti kustantamoon: Kuvituksia ei tarvitse kansiin enää laittaa, vaan kirjailijan nimi riittää, sanoi Greene eikä kuunnellut järkipuhetta. Typografiset kannet tehtiin ja kirjat toimitettiin kauppojen hyllyille. Hyllyille ne myös jäivät. Siitäpä sai Graham Greene. Seuraavissa painoksissa Paul Hogartin kuvitukset olivat taas paikoillaan. Kirjailijan nimeäkin suurennettiin, ettei kenellekään jäisi paha mieli.
Phil Baines: Penguin by Design – A Cover Story 1935–2005, Allen Lane Penguin Books
March 8th, 2011 Ville
Vatikaanin uskonnollisten tarvikkeiden myymälästä löytyi hätkähdyttävä lentikulaaripainotyön ihme – elävä Jeesus. Kun kuvan editse kulkee harrasta tahtia, vapahtaja avaa verkkaisesti ja lähes yhdenaikaisesti silmänsä. Nopea ohikävely aiheuttaa jo hermostunutta räpyttelyä.
March 3rd, 2011 Timo
1980-luvun puolivälissä söin hampurilaisia ja luin Kurt Vonnegutia. Usein tämä tapahtui City-käytävän Carrolsin toisen kerroksen akvaariopöydässä. Siinä seinällä, roiskahtaen tipahtavan kirsikan ja aurinkolasipäisen simpanssin välissä roikkui merkillinen piirros: kiehtovalla tavalla lapsellinen maiseman ja kartan yhdistelmä, näköala New Yorkin 9. avenuelta maailmaan.
Saul Steinberg (1914–1999) muistetaan erityisesti New Yorker -lehteen tekemistään kansista ja piirroksista. Tilannekomiikkaan perustuvan pilakuvan sijaan Steinbergin graafinen huumori perustuu usein piirrokseen sinällään. Sen toimijoina voivat ihmisten tai muiden elollisten asemesta olla viiva, muoto, kirjain tai pinta itsessään. Steinbergille ominaista on myös aiheiden sarjallinen kehittely ja niillä leikittely tavalla, joka muistuttaa teeman variointia musiikissa.
Steinberg onnistui luomaan oman maailmansa, joka on rajaton ja rajoittamaton, silti välittömästi tunnistettava. Työt vaikuttavat syntyneen pakottomasti ja pursuavat tekemisen riemua. On helppo olettaa niiden tekijällä olleen piirtäessään kadehdittavan hauskaa.
1980-luvun puolivälissä, kun vielä söin Carrolsilla purilaisia, oli Kurt Vonnegutilla käsitykseni mukaan ihmislajin viisain pää. Palasin vuosien tauon jälkeen Vonnegutin pariin, kun kirjoituskokoelma Maaton mies (Tammi 2007) ilmestyi juhlistamaan tekijänsä edesmenoa. Niin se käy. Kirjan viimeisen luvun viimeisessä osiossa Vonnegut kirjoittaa:
Kuka on viisain ihminen, jonka olen eläessäni kohdannut? Hän oli mies, mutta tietenkään hänen ei olisi tarvinnut olla. Hän oli grafiikkataiteilija Saul Steinberg.
saulsteinbergfoundation
Joel Smith: Steinberg at the New Yorker (Harry N. Abrams, Inc., Publishers)
March 1st, 2011 Lasse
Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna. Valtion myöntämiä kulttuuritukirahoja on ohjattava siten, että ne vahvistavat suomalaista identiteettiä. Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle.
– Perussuomalaisten eduskuntaohjelma 2011
”Yksityisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle?”
Perussuomalaisella logiikalla yliopistoista lopetettaisiin filosofian opetus tuottamattomana. Markkinasairaaloissa ei tehtäisi enää kalliita leikauksia ja yrityksissa ei otettaisi riskejä.
Kun uutta etsii, harhailee, kokeilee – ja ottaa riskejä – syntyy aina myös silkkaa sontaa. Niin taiteen ja tieteen haisevat tuotokset kuin sosiaalihuollon hyväksikäyttäjätkin on vain kestettävä. Sivistynyt yhteisö kestää tuottamattomiakin jäseniään – kuten poliitikkoja.
February 27th, 2011 Vesa
2011 Keskusrahaston palkinto on myönnetty Ville Tietäväiselle ”taiteellisesta rohkeudesta, ihmisyyden puolustamisesta”.
This year the Central Foundation’s prize has been given to Ville Tietäväinen for ”artistic courageousness, defending of humanity”.
SKR Palkinnot
HS
February 25th, 2011 Timo
Virheistä oppii, sanotaan. Mieluiten jonkun toisen virheistä jatkaa moni lausetta. Oppimisesta en tiedä, mutta kun itsetuntoa heikottaa voi olla piristävää huomata, että parhaillekin meistä käy joskus ns. hupsis.
Ivan Bilibin (1876–1942), venäläisen kuvitustaiteen suurmies, ei välttynyt virheiltä hänkään. Töpeksittyä tuli ainakin kertaalleen niin elämässä kuin taiteessakin. Elämän ja kuoleman kokoiseksi virhearvioksi osoittautui päätös palata Pariisista Neuvostoliittoon vuonna 1936.
Toinen erhe löytyy oheisesta kuvasta. Vai löytyykö? Siltä varalta, ettei kämmi paikallistu, ilmiannetaan se lähitulevaisuudessa tässä blogissa.
Vastaus: Tyräys on luonteeltaan anatominen: Alareunan kalmon vasemmassa kädessä peukalo on väärällä puolella.
February 24th, 2011 Ville
Dar es Salaamin toritaiteilijat kauppasivat auringonlasku–palmurantatauluja. Oheinen infosarjakuva loisti kitsimeressä omalaatuisena ja tuoreesta maalista kiiltävänä. Valkoinen moniajohoitaja punnitsee vauvoja, irrottaa hampaita ja luo toivoa tehohoito-osastolla.
Teos jäi kesken ostajan saapumisen takia (hoitajan käsi katkeaa kesken ehkäisyvälineluennon). Taiteellisen inspiraation iskua tai sen loppumista ei voi ennustaa.
Auringonlasku–palmurantataiteilijat vilkuilivat epäuskoisina kaupankäyntiämme. Vahvan veikkaukseni mukaan Muhimbili-klinikan opettavaista naivismia nähtiin torilla seuraavana vuonna kosolti.
Ras Huruka Mpanola, Muhimbili Medical Centre, 2003
February 22nd, 2011 Timo
Roomaan johti kerran minunkin tieni. Porto Portesen kirpputorilta löysin pinon villin näköisiä lehtiä. Vuosina 1899–1989 ilmestynyt Domenica del Corriere oli milanolaisen Corriere della Sera -sanomalehden sunnuntailiite. Komeat ja koomisetkin kannet ovat tehneet siitä suositun keräilykohteen. Etukansien kuvitukset esittelivät yleensä jonkin uutistapahtuman. Usein kyseessä oli sotatapahtuma tai onnettomuus, mutta myös ufojen vierailut olivat hyvin edustettuina. Takakannet oli omistettu toinen toistaan karmaisevammille Kuva jota ei otettu -rekonstruktioille: Taivaalta satoi nautoja! Pääskyt törmäsivät toisiinsa! Nainen potkaisi haita! julistivat taidokkaat guassi- ja akvarellimaalaukset.
Mutta mitä lehteä mahdettiin nuoren Silvio Berlusconin taloudessa lukea? Pääministerin habitus mielessäni panin merkille kaksi tuoteryhmää, joita suositeltiin silmiinpistävän monessa mustavalkoisessa pikkumainoksessa: Pituuskasvua edistävät ja kaljuuntumista ehkäisevät tieteen viimeisimmät läpimurrot.
February 22nd, 2011 Vesa
Juha Mieto on mies joka on ikuisesti yhden sadasosasekunnin myöhässä. Tein tämän kuvan Suomen Kuvalehden Polkom-palstalle (4/2011) vaalirahasotkuihin liittyen – ja eräisiin taulukauppoihin. Kuva on jäänyt minua askarruttamaan, näen sen nyt enemmänkin tutkielmana julkkiskansanedustajan roolista kuin pelkästään kuvana henkilöstä jota se esittää. Pidän tästä kuvasta.
Juha Mieto (not really Johnny Mild) is a man who will forever be one hundreth of a second late. I did this for Suomen Kuvalehti's Polkom-column (4/2011) piece on the mess with the election funding – and certain art deals. I've given this illustration a lot of thought since, I see it now more as a study of the role of a celebrity MP than a mere picture of the actual person in it. I like this one.
February 18th, 2011 Timo
”Suklaa-Litti 4 mk” ilmoittaa käsin tekstattu lappu suklaafiguurien rivistön vieressä. Hahmot on puettu Hollannin, Saksan ja Ruotsin (tai mahdollisesti Brasilian) jalkapallomaajoukkueiden peliasuihin. Eilan Herkku on nimennyt geneeriset pelaajahahmot (edes viiksekkyys ei käy tuntomerkistä Saksan joukkueen kohdalla, takatukasta puhumattakaan) Jari Litmasen mukaan, jonka kunnianpäiviä eletään.
Mikä järisyttävä taideluoma siinä silmiäni tervehtikään. Arkaaisen kouros-veistoksen hahmo yhdistyi pop-taiteelle ominaiseen taide- ja kulutusobjektin rajaa kyseenalaistavaan sarjavalmisteeseen. Pienoisveistoksen yllättävä materiaalivalinta taas kommentoi nykytaiteen keinoin sankareita palvovaa kulttuuriamme: Halua nostaa keskuudestamme idoleita, jotka tirkistelyn kaipuussa samalla riisumme. Ja kun idoli on paljastunut kaltaiseksemme kuolevaiseksi tahdomme rankaista tätä valheestaan. Näin ihailunkohde muuttuu jeesus-hahmoksi, sijaiskärsijäksi, jonka ruumiin me juorulehtiehtoollisella syömme. Tai ehkä uhraamme sankarin kannibaalien tapaan toivoen, että ihaillut ominaisuudet siirtyvät itseemme.
Ostin välittömästi kolme patsasta, yhden kutakin kansallisuutta. Söin ruotsalaisen siltä seisomalta. Kaksi muuta päätyivät kirjahyllyyni kunniapaikalle. Viidessätoista vuodessa maineen makeutta ja kunnian katoavaisuutta julistava materiaali on hapertunut ja rapissut onton tinakuoren pohjalle. Vain sankarin viitta on jäljellä.
February 18th, 2011 Vesa
Kuvittaja tekee kuvia silloinkin kun kynä ei ole kädessä. Legot ovat erittäin kiehtovia valokuvaamisen kohteita. Ei, kuvissa ei ole minun Legojani, kaikki on lainattu (ja palautettu) suoraan lasten leikeistä ja laatikoista. Olen näiden kanssa naksahtanut erityisesti lumen kuvaamiseen sen monissa eri muodoissa. Kuviani on bloggailtu/postailtu verkossa, mm. wired.co.uk ja gizmodo, tässä viimeisimmät: /Film ja Geek Art.
An illustrator keeps making images even when not holding a pen. Lego is a fascinating subject for photography. No, it's not my Lego, it's all borrowed (and returned) from the children's play and toyboxes. I'm especially fixated to photographing snow in it's various forms with the Lego. My photos have been in the blogging/posting cirquit around the web, among others: wired.co.uk and gizmodo.com. Here's some of the more recent posts: /Film and Geek Art.
February 17th, 2011 Timo
Matkustin taannoin Viron kesäpää- ja kylpyläkaupunki Pärnuun. En varsinaisesti ole niitä, joita ”kesäihmiseksi” kutsutaan ja peseydynkin mieluiten yksin. Hienoja funkkisrakennuksia lukuunottamatta oli Pärnun matkasta jäädä kovin laimea muisto.
Kunnes laskeuduin kellariloukkoon. En enää muista, osuinko antikvariaatin tapaiseen sattumalta, vai oliko paikasta mainittu jossain. Matalassa kellarihuoneessa istui puhumaton mies. Pimeässä en osannut varmasti sanoa seisoinko maalattialla, mutta tuoksu vihjasi siihen. Seiniä kiertävät hyllyt oli ahdettu täyteen kirjoja, kortteja, valokuvia ja vanhoja lehtiä. Pieniä aarteita: amerikkalaisia Popular Science -lehtiä 1920- ja 30-luvuilta, vanhojen Hollywood-elokuvien mainosmateriaalia, englantilaisia erikois- ja harrastelehtiä samalta ajalta.
Katsellessani kansien värikkäitä sci-fi-utopioita taisin jollain arkisella tasolla ymmärtää ensimmäistä kertaa jotain Viron historiasta. Joskus oli joku sikäläinen koulupoika lukenut näistä lehdistä lentävistä autoista ja käynyt katsomassa Errol Flynniä elokuvissa. Kunnes eräänä päivänä sellainen elämä loppui.
February 15th, 2011 Lasse
Wikileaks ja Lipponen? Piirsin nopean kommentin.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistetty lakihanke... Periaatteissa korostetaan oikeudenmukaisuutta, arvokasta elämää, mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon, itsemääräämisoikeutta sekä oikeutta hoivaan ja turvaan.
– Marjut Lindberg ”Merkintöjä”-kirjoituksesta, HS 15.10.2010
February 11th, 2011 Ville
Viisi vuotta työn alla ollut sarjakuva-albumini Näkymättömät kädet julkaistaan 1.9.2011 (WSOY). Suomen Kuvalehti tekee seurantajuttua albumin valmistumisesta.
My graphic novel Invisible Hands is ready after five years in the making. It will be published on September 1st. 2011 (WSOY). Suomen Kuvalehti -magazine is doing a follow-up story on my work.
I artikkeli / I article
I lehtiartikkeli / I magazine article (pdf)
II artikkeli / II article
III artikkeli / III article
Muita linkkejä
Ihmisiä muuttoliikkeessä
Suomen Pakolaisapu
Ylioppilaslehti
February 10th, 2011 Harri
Testing toned paper with pencil, white Caran d’Ache and Letraset Promakers (mainly in shadows). Colors are done in Photoshop. Lots of layers with tint and multipy values.
These Spade characters are bit mean and dark. They are brutal rulers. Jack has been fighting all of his life. He gets the job done. The soldier is bored, tired and not so young any more.
February 10th, 2011 Lasse
En koskaan ajatellut kirjoittaa ensimmäistäkään blogikirjoitusta. Maailmahan on jo täynnä aivopieruja. Kävin muutamalla kollegan sivulla ja muutin kuitenkin mieleni. Narsisti minussa voitti. Tiivistän blogiaikomukseni kolmeen pääotsikkoon – kuten mediajönglööri A. Stubb meitä opettaa.
1. blogissa voi kertoa ajatuksistaan piirrosten takana
2. blogistina voi elää illuusiossa, että joitain ajatukseni voi kiinnostaa
3. blogin avulla voin toivon mukaan joskus kohtuullistaa oman sapetuksen tasoa
En lupaa olla ahkera blogisti, sillä onhan minulla myös elämä. Perästä saattaa silti kuulua…
February 10th, 2011 Vesa
Välillä on aikaa tehdä tekemisen ilosta. Korkkarimeininkiä Star Wars -ukkojen kanssa, ne on aina hauskoja! En oikein koskaan lueskellut Korkkareita (paitsi Jet-Ace Loganeita) mutta niiden kansitaiteesta olen kyllä pitänyt. Tehokasta ja iloisen kaupallista sutimista! Graham Cotonia on vaikea ylittää.
There are days when there's room to fool around with the tools. Here's some War Picture Library -series -ish action with Star Wars characters, they're always fun! Never really read the WPL books (bar Jet-Ace Logan), but I've always liked their cover art. Efficient and joyfully commercial stuff! Graham Coton is hard to top.
February 9th, 2011 Harri
J. Korhonen on sen verran totinen kaveri, että herran piirtäminen oli hauskaa. Tehty pääasiassa Photoshopissa.
February 9th, 2011 Ville
Karikatyyri on alan väärinymmärretyimpiä käsitteitä. Se ei tarkoita isonenäistä hahmoa. Karikatyyri on luonnekuva. Sen tehtävä on paljastaa jotain kuvattavista henkilöistä ja heidän toiminnastaan – ei pelkästään sitä, minkä näköinen hahmo on, vaan MITÄ hän on.
Caricature, which is a subcategory of illustration, is about finding the narrative elements within a portrait and making them clear as tools in making literal and figurative points. When done for publication, it is not merely about making big things bigger and small things smaller. It is storytelling. This involves knowledge about what is under the surface of a face and teasing it to the top. Caricature is not the destination. It is the journey. It's the bike you ride.
–Steve Brodner
February 9th, 2011 Harri
Pingviinit on tauluprojektini. Tämä on sävykokeilu photarissa. Jotain tämän suuntaista on tarkoitus saada aikaiseksi akryyleilla.
February 9th, 2011 Harri
Aloitan postaukseni sarjan vanhemmilla piirroksillani. Näissä olen käyttänyt tekniikoita ja työskentelytapoja, joita haluan tuoda esille, sekä mahdollisesti jatkokäyttää myös asiakkaiden kanssa.
Ohessa oleva ”näytelmä” luonnos on tehty erääseen kirjaideaani. Piirroksesta tuli omasta mielestäni mainio, joten ajattelin tuoda sen esille näin.
Olkaa hyvä.
February 7th, 2011 Vesa
Suomen Kuvalehden Polkom-palstalle (Pekka Ervasti kirj.) olen tehnyt kuvia vuodesta 2004. Kyseessä on viikottainen heittäytyminen nopeaan karikatyyrin tekoon. Itse ajattelen niitä pieninä, vähillä elementeillä tehtävinä henkilökuvina joissa yritän tavoittaa kohteesta olennaisen, ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvillä viitteillä höystettynä. Tässä kuvassa tanssitaan kissanpolskaa Hosni Mubarakin kanssa Tarja Halosen taannoisen Egyptin matkan tiimoilla.
I've been making illustrations for Suomen Kuvalehti's Polkom-column (Pekka Ervasti, writer) since 2004. A quick weekly immersion in caricatures. I like to think them as lo-fi portraits in which I try to capture the essence of the subjects with a dash of topics of the day. Here is Hosni Mubarak having a ball with our president Tarja Halonen during her visit to Egypt some time ago.
Suomen Kuvalehti 5/2011
February 6th, 2011 Ville
Perspektiiviä blogiin:
Herra Lehtimäki bloggaajan ikuistamana. Potrettinsa Conan O’Brienista keikkui Society of Illustratorsin seinällä Brodnerin, Burken ja Davisin vieressä. Niitä aikoja, kun öljyväri vielä dunkkasi työhuoneella.
Adding some perspective to the blog:
Mr. Lehtimäki captured by the blogger. His portrait of Conan O’Brien hung on the walls of the Society of Illustrators, along with Brodner’s, Burke’s and Davis’s. Back when the stench of oils was still present at our studio.
